Blogikirjoitus -

Unohtunut ananaspurkki

Perheellinen nainen etsi kuivakaapistaan papupurkkia, mutta löysikin ananaspurkin, jonka olemassaolon hän oli kokonaan unohtanut. Ananakset oli ostettu pizzan täytteeksi, mutta suunnitelmien muuttuessa pizza oli jäänyt tekemättä ja ananakset unohtuneet kaapin perälle. Hän huomasi ananasten menneen vanhaksi kuukausia sitten, mutta antoi asian olla ja jatkoi papujen etsimistä.

Jääkaapit, pakastimet ja kuivakaapit ovat keittiön mustia aukkoja, joihin elintarvikkeilla on tapana piiloutua, hautautua ja mystisesti kadota. Ne pitävät sisällään elintarvikkeita, jotka ilmestyvät piiloistaan usein vasta pakastimen sulatuksen tai kuivakaappien siivouksen yhteydessä. Voitko rehellisesti sanoa tietäväsi tarkalleen, mitä keittiön kaappisi sisältävät? En minä ainakaan.

Useat kuivatuotteet, kuten jauhot, säilykkeet ja valmiskastikkeet, säilyvät pitkään – kuukausia, jopa vuosia – syömäkelpoisina, joten niiden käyttämisellä ei ole useinkaan kiire. Tämän vuoksi niihin myös kiinnitetään vähemmän huomiota kuin herkästi pilaantuviin tuoretuotteisiin. Sama pätee myös juuresten, kuten perunoiden kohdalla, sillä niiden tiedetään säilyvän paremmin kuin muiden kasvisten. Rento suhtautuminen pitkäikäisiin tuotteisiin voi johtaa niiden unohtamiseen ja käyttämättä jättämiseen. Kun tuote lopulta todella haluttaisiin käyttää, se onkin jo vanhentunut.

Usein todetaan, että elintarvikkeet olisi hyvä säilyttää helposti silmäiltävällä paikalla. Kaikkia tuotteita ja etenkään kylmätuotteita ei kuitenkaan ole mahdollista säilyttää helposti nähtävillä. Tällöin niiden käyttäminen usein unohtuukin, sillä ne ovat ”poissa silmistä, poissa mielestä”, kuten vanha sanonta kertoo. Kuivapakkauksissa tai metallisissa säilykepurkeissa oman haasteensa tuo pakkauksen peittävyys, sillä elintarvikkeen kuntoa on vaikeampi arvioida.

Tutkimuksissa on huomattu, että lähes puolet kotitalouksissa syntyvästä ruokahävikistä päätyy poisheitettäväksi sen pilaantumisen tai päiväyksen vanhenemisen takia. Ruoan pilaantumisen ja päiväyksen vanhenemisen voidaan taas nähdä ainakin osin johtuvan ruoan unohtamisesta. Monesti ruokakaapin avatessaan muistaa, että ai niin, täällä oli tätäkin. Unohtaminen on täysin luonnollista ja inhimillistä, minkä vuoksi ruokahävikin syntymistä ei voi aina estää. Sitä voi kuitenkin pyrkiä vähentämään. Kokeile esimerkiksi järjestää tuotteita teemoittain ruokakulttuurien mukaan tai kokoa samalle aterialle sopivat ainekset odottamaan samalle tarjottimelle. Keittiön mustien aukkojen säännöllinen läpikäynti on epäilemättä tarpeellista hävikin vähentämisessä.

Teksti: Roosa Luukkanen


Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.

Aiheet

  • Elintarvikkeet

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Hengaileva sipuli

    Yksin asuva nainen käytti uuniloheen osan sipulista ja laittoi loput jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä. Tätä myöhempää käyttöä ei tullut, vaan lopulta sipuli päätyi biojäteastiaan. Arjessa päädytään usein tilanteeseen, jossa joudutaan pohtimaan ylimääräiselle ruoalle käyttöä. Toistuvin käytäntö on laittaa ylijääneet ruoantähteet jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä – eli hengailemaan.

  • Kilokaupalla korppujauhoja

    Yksin asuva mies osti 400 gramman pakkauksen korppujauhoja, joita hän tarvitsi muutaman lusikallisen lihapullien tekoon. Hän tuskaili pakkauksen koon kanssa, mutta järkeili, että loput korppujauhoista voi käyttää myöhemmin. Kahden vuoden päästä hän huomasi korppujauhojen menneen vanhaksi kuukausia sitten. 400 gramman pakkauksesta oli käytetty vain muutama ruokalusikallinen.

  • Pari ylimääräistä perunaa - varmuuden vuoksi

    ​Laittaessaan perunoita kiehumaan perheenäiti heitti kattilaan myös muutaman ylimääräisen perunan - varmuuden vuoksi. Kattilan pohjalle jääneet perunat säästettiin, mutta ne jäivät kuitenkin käyttämättä ja päätyivät lopulta biojäteastiaan. Suomessa kotitalouksissa syntyy vuosittain noin 120-160 miljoona kiloa ruokahävikkiä, joka vastaa noin 7 800 rekka-autollista ruokaa.