Kelloniemen Kalamestarit

Tiedosto -

Kelloniemen Kalamestarit

go to media item
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
Tiedoston tallennusmuoto:
.pdf
Lataa

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Kelloniemen kalamestarit antavat kasvot kuopiolaiselle kalaosaamiselle

    Yli kymmenen vuoden ajan Kuopion Kelloniemessä toiminut Apetit halusi nostaa rankan ja ammattitaitoa vaativan elintarvikealan työn näkyvyyttä ja arvostusta. Keväällä käynnistettiin kampanja ammattiylpeyden ja me-hengen palauttamiseksi. Syntyi Kelloniemen kalamestarit.