Tiedote -

Apollomatkat sai uuden ilmeen ja uuden mainoskasvon

Suomen nuorin, mutta jo viidenneksi suurin matkanjärjestäjä Apollomatkat on uudistanut ilmeensä – uudistus on tehty samana aikana kaikissa Pohjoismaissa.

Apollon 25-vuoden ikäinen logo on uudistunut. Sen yleisilmeeseen on haettu raikkaampaa otetta muun muassa uusilla väreillä ja typografialla. Ilmeen rinnalla suuri muutos viestinnässä on uuden mainoskasvon käyttö markkinointiviestinnässä. Myös tämä uudistus koskee kaikkia Pohjoismaista.

Suomessa uudistus näkyy muun muassa Apollomatkat.fi –sivustolla, Facebookissa, esitteissä ja uuden mainoskasvon johdolla alkaneessa TV-mainonnassa.

– Matkailualan mainonta on varsin samanhenkistä ’feel good’-mainontaa, joka ei mielestämme erilaista alan brandejä tarpeeksi. Haastajana ja nopeana kasvajana haluamme tehdä mainontaa, joka henkilöityy vain meihin ja jää paremmin mieleen, kertoo Apollomatkojen Suomen maajohtaja Eva Torra.

Uudistuksella Apollo kunnioittaa myös omaa tarinaansa. Yhtiön perustivat 25 vuotta sitten Ruotsissa kaksi kreikkalaista ystävystä ja matkojen järjestäminen aloitettiin Kreikasta.

– Samalla haluamme kuitenkin viestiä, että uudistumme myös yrityksenä.  Aiomme säilyttää vahvan markkina-asemamme kaikissa Pohjoismaissa ja kasvaa edelleen Suomessa, Torra sanoo.

Kesällä 2010 Suomessa toimintansa aloittanut Apollomatkat on noussut 50000 matkustajallaan lyhyessä ajassa Suomen viidenneksi suurimmaksi matkanjärjestäjäksi.

Uusi mainoskasvo Apollo

– TNS:n toteuttaman mielikuvaseurannan perusteella tiedämme, että Apollomatkoihin yhdistetään Suomessa vahvasti energia ja uudistuminen. Näitä elementtejä haluamme vahvistaa viestinnässämme entisestään, Eva Torra sanoo.

Yhtiön uusi mainoskasvo on Apollo - kreikkalaisen mytologian auringon, valon ja viihteen jumala.

– Apollo on moderni tulkinta klassisesta jumaltarustosta. Hän on hurmaava ja mukaansatempaava. Haluamme viihdyttää ja tehdä mainontaa, joka vahvistaa tuotteemme positiivista mielikuvaa, Eva Torra kuvailee.

Mainoskonsepti ammentaa liiketoiminnan asiakaslähtöisemmästä suuntauksesta ja se tulee ulottumaan kaikkiin kanaviin. Konsepti on pitkäjänteinen ja sitä kehitetään yhdessä tukholmalaisen mainostoimisto INGOn kanssa.

Adaptointia ja toimenpiteitä Suomen markkinoilla tehdään yhdessä Mainostoimisto Kaktuksen kanssa.

LISÄTIEDOT

Eva Torra, maajohtaja, Apollo | Kuoni Nordic, puh. +358 40 5933 806

FACEBOOK

Tuoreita Apollomatkat-kuulumisia löydät myös Facebook-sivultamme. Tykkäämällä saat ne helposti myös suoraan omalle etusivullesi.

MATKA 2013

Tervetuloa tapaamaan meitä 17-20.1. Matka 2013 -messuille osastolla 69ff.


Aiheet

  • Matkailu

Apollomatkat on osa maailman suurimpiin matkapalveluyrityksiin kuuluvaa sveitsiläistä Kuonia (http://www.kuoni.com) Kuoni Nordic AB:hen kuuluvat Apollomatkat Suomessa, Apollo, Kuoni ja Golf Plaisir Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, Falk Lauritsen Tanskassa sekä lentoyhtiö Novair. 

Kuoni Nordicilla on noin 1000 työntekijää ja Pohjoismaissa yli 1.000.000 asiakasta. Kuonin perusti Alfred Kuoni Zürichissä vuonna 1906. Tänä päivänä Kuoni on yksi maailman johtavista matkailupalveluyhtiöistä. Yhtiö on voittanut tunnustuksen World’s Leading Tour Operator 12 vuotena peräkkäin. 

Apollolla on myös Pohjoismaiden kattavin lomavalikoima: yli 1600 hotellia, 150 matkakohdetta ja 28 eri maata. Suomessa valikoimaan kuuluvat Bulgaria, Espanja, Kroatia, Kreikka, Thaimaa, Kuuba, Dominikaaninen tasavalta, Jordania, Israel, Kanariansaaret ja Tobago. 

Apollomatkojen maajohtajana Suomessa toimii Eva Torra.

Yhteyshenkilöt