Ohita
Antti Kivelä aloitti toukokuussa Aren palveluiden kehittämisestä vastaavana johtajana
Antti Kivelä aloitti toukokuussa Aren palveluiden kehittämisestä vastaavana johtajana

Uutinen -

Antti Kivelä vahvistaa Aren palveluiden kehitystä

Antti Kivelä on nimitetty 10.5.2021 alkaen Aren palveluiden kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi. Are panostaa alkaneella strategiakaudella palveluliiketoiminnan kasvattamiseen sekä ratkaisuihin, jotka auttavat asiakkaita saavuttamaan ympäristötavoitteensa rakennuksen elinkaareen kaikissa vaiheissa.

Visiona on rakentaa ja ylläpitää kestävää yhteiskuntaa

— Tavoitteenamme on kasvattaa palveluliiketoimintaa Suomessa ja Ruotsissa sekä tuoda markkinoille uusia kestävää kehitystä tukevia palveluita. Antti tuo Areen kansainvälistä kokemusta kiinteistöpalveluiden kehittämisestä, joka auttaa meitä matkallamme kohti strategisia tavoitteitamme, kertoo Aren palveluliiketoiminnan johtaja Seppo Korhonen.

Antti on tehnyt lähes 20 vuoden uran monipuolisissa kiinteistöjohtamisen, myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä niin Suomessa kuin Itä-Euroopan maissa.

—  On ilo liittyä arelaisten ammattilaisten joukkoon. Odotan innolla, että pääsemme yhdessä kehittämään palveluliiketoimintaamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden muuttuviin palvelutarpeisiin, lupaa Antti.


Faktat lyhyesti:

Viimeisin työhistoria:
2015–2021 Director, Business Development, Caverion
2013–2015 Development Manager, Caverion
2003–2013 Sales and Business Development, YIT Kiinteistötekniikka
2001–2003 Project Manager, ABB kiinteistöpalvelut

Koulutus:
Kauppatieteiden maisteri 

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE
Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi