Ohita
Käsidesiä ja etäpalavereita – työnteko sujuu myös poikkeusaikana

Uutinen -

Käsidesiä ja etäpalavereita – työnteko sujuu myös poikkeusaikana

Miten turvallisuudesta huolehditaan silloin, kun työ vaatii fyysistä läsnäoloa ja kohteesta toiseen kulkemista? Kolme arelaista kertoo keväästään.

Korona-kevät ajoi monet työt ja sosiaaliset kontaktit etämoodiin. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta osa työtehtävistä pitää edelleen hoitaa paikan päällä, kun talotekniikan on toimittava ja hommien rullattava työmailla. Kevään aikana Arella onkin kiinnitetty erityistä huomiota ohjeistamiseen ja tiedottamiseen, että työskentely voi jatkua mahdollisimman turvallisesti.

Aren laatimat ohjeet ja riskianalyysi toimivat työkaluina riskien tunnistamisessa. Silti tärkein lenkki turvallisuuden ylläpidossa ovat ihmiset, jotka vastuuntuntoisesti noudattavat ohjeistuksia. Miltä turvallinen korona-arki näyttää työmailla ja asiakaskohteissa?

Käsienpesua töissä ja vapaalla

IV-asentaja Jukka Hellsten työskentelee asiakaskohteissa Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. IV-koneiden vuosihuollot ja muut työt sujuvat pääosin itsenäisesti, joten ihmiskontakteja ei juuri päivän aikana kerry. Vaikka työ on varsin itsenäistä, suhtautuu hän asianmukaisiin turvallisuustoimenpiteisiin vakavasti.

-Kannan mukanani kertakäyttöhansikkaita ja pesen käsiä tavallisestikin aktiivisesti, mutta nyt siihen tulee kiinnitettyä erityistä huomiota. Hengityssuojain kuuluu työvarusteisiini muutenkin, Hellsten kertoo.

Hellsten toimii myös IV-puolen työsuojeluvaltuutettuna sekä Aren Omakoutsina, eli valmentaa ja sparraa kollegoita erilaisissa työhön ja käytänteisiin liittyvissä asioissa. Toisinaan hänen mukanansa kulkee alan opiskelija perehdytettävänä. Korona-keväänä vuoksi myös nämä kontaktit ovat jääneet pois, sillä Hellsten kuuluu riskiryhmään.

Vapaa-ajallaan Hellsten valmentaa salibandya SM-tasolla. Käsienpesu sekä muut turvatoimenpiteet ovat vakiintuneita käytäntöjä myös hallilla.

-Vältän turhaa hysteriaa, mutta tiedostan kyllä riskit ja toimin tilanteen vaatimalla tarkkuudella sekä työssä että vapaalla, Hellsten summaa.

Metrotyömaalla läsnä, mutta etänä

Soukan metroaseman työmaalla käy kuhina poikkeustilanteesta huolimatta. Työt pyritään hoitamaan mahdollisuuksien mukaan omassa rauhassa, vaikka työmaalla työskentelee noin sata henkilöä. Projektijohtaja Teemu Närhi kertoo, että erityisesti ihmisten kohtaamisiin on kiinnitetty huomiota.

-Kasvokkaisista tiimipalavereista on luovuttu ja työmaapalaverit ovat siirtyneet etäyhteyksien varaan. Fyysisisiä kohtaamisia kertyy päivän mittaan mahdollisimman vähän, Närhi kertoo.

Työmaata ei voida tyhjentää ihmisistä, joten siivousta ja desifiointia suoritetaan tavallista ahkerammin. Hygieniasta huolehditaan myös käsidesin ja suojavarusteiden osalta. Närhi kertoo, että käsienpesusta ja muista turvatoimista viestitään ja muistutetaan aktiivisesti.

Turhien kontaktien välttäminen vaatii myös työntekijöiden omaa aktiivisuutta. Sen vuoksi esimerkiksi asentajat ovat porrastaneet ruokailut ja toimihenkilöiden työmaakoppien ovet pysyvät toistaiseksi lukittuna.

Käsidesi aina mukana

Putkimies Atte Ratilainen kiertää tavallisen työpäivän aikana parissa kohteessa Helsingissä. Työ on pääosin itsenäistä, mutta asiakaskohteissa huoltomies ottaa hänet vastaan ja ohjaa oikeaan paikkaan. Ratilainen työskentelee ravintoloissa ja toimistokiinteistöissä, joten toisinaan asiakkaitakin saattaa olla läsnä työskentelyn ajan.

Vaikka kohtaamisia työpäivän aikana syntyy vähän, Ratilainen noudattaa hyvää käsihygieniaa tarkasti.

-Desifioin kädet aina liikkeelle lähtiessäni ja kun saavun uuteen paikkaan. Käytän työssä suojakäsineitä, ja lisäksi kannan mukanani puhtaita hanskoja.

Ratilaisen kohteet sijaitsevat Helsingin keskustan alueella, joten kevään aikana Ratilainen näki, kuinka keskusta muuttui aavekaupungiksi. Myös varsin poikkeuksellinen Uudenmaan rajasulku tuli riihimäkeläiselle kevään aikana tutuksi.

Nyt kesän kynnyksellä Helsingin keskustan alueella ajaessaan Ratilainen on huomannut, että kaupunki herää hiljalleen eloon. Ratilainen suhtautuu korona-aikaan rauhallisin mielin mutta toivoo, että ihmiset muistaisivat poikkeusolosuhteet vielä sittenkin, kun aurinko paistaa.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995

Liittyvä sisältö

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE
Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi