Ohita
Soukan aseman havainnekuva
Soukan aseman havainnekuva

Uutinen -

Länsimetron Soukan aseman rakentaminen hyvässä vauhdissa – 80 prosenttia aseman betonista valettu

Soukan aseman rakennusurakka alkoi elokuussa 2018. Asemalla on tehty jo 80 prosenttia betonivaluista ja elementtiasennuksista. Urakassa valetaan yhteensä lähes 10 000 m3 betonia ja asennetaan noin 1 800 elementtiä. Kesäkuussa asemalla käynnistyivät talotekniset työt mm. ilmanvaihtokanavien, vesi- ja viemäriputkien ja sprinkleriputkien asentamisilla.

Urakassa rakennetaan Soukan metroasema, sen tekniset kuilut, kaksi sisäänkäyntiä sekä Soukanväylältä asemalle ulottuva huoltotunneli. Soukantorin sisäänkäynti tulee olemaan kaksikerroksinen. Neljällä rinnakkaisella hissillä varmistetaan sujuva liikkuminen suoraan laituritasolle. Toinen sisäänkäynti sijoittuu Yläkartanontielle, ja siellä kulku metroon on mahdollista liukuportailla ja vinohississä. Asemalla tulee taiteilija Taneli Rautiaisen tilataideteos ”Sfäärit”, joka sijoittuu vertikaalisesti aseman eri tiloihin metrolaiturilta hissikuilun kautta Soukantorin sisäänkäynnille asti.

Länsimetron nykyaikainen metrojärjestelmä koostuu 52 erilaisesta järjestelmästä. Automaatiojärjestelmät sisältävät mm. LVI-automaation, kiinteistövalvonnan, sähkönsyötönvalvonnan, kamera- ja äänentoistojärjestelmän ja kulunvalvonnan. LVI- järjestelmiin taas kuuluu mm. pumppaamoja, savunpoistopuhaltimia, asemakohtaiset IV- ja ylipaineistuspuhaltimet sekä palovesiverkosto. Muita metron järjestelmiä ovat esimerkiksi turvajärjestelmät, palo-ovet ja matkustajainfojärjestelmä.

Kaikilla asemilla siirrytään tämän vuoden aikana betonitöistä taloteknisiin asennuksiin ja samalla alkaa eri järjestelmien asennukset.

-Soukan aseman rakentaminen etenee suunnitellusti. Käynnissä ovat betonitöiden lisäksi mm. kaapelihyllyjen, lämpö- ja jäähdytysputkien, vesi- ja viemäriputkien, palosammutusjärjestelmän ja ilmanvaihtokanavien asennukset. Yhtenä tavoitteena on saada vesikattorakenteet valmiiksi molemmille sisäänkäynneille tämän vuoden puolella, kertoo Soukan aseman rakennuttajapäällikkö Janne Tuoma Länsimetro-projektista.

Soukan aseman projektinjohtourakoitsijana toimii YIT:n ja ARE:n työyhteenliittymä.

-Työmaan vahvuus on tällä hetkellä noin 140 henkilöä. Haasteena kohteessa on ollut pirstaleinen työmaa-alue. Töitä on tehty useilla erillisillä työmaa-alueilla. Kohteeseen on tarkoitus ottaa käyttöön kaukolämpö työnaikaisena lämmityksenä syksyn 2019 aikana. Kaukolämmöllä saadaan hoidettua työaikainen lämmitys ympäristöystävällisesti ja kustannustehokkaasti, toteaa talotekniikkapäällikkö Tomi Bergius YIT/ARE työyhteenliittymästä.

Matinkylä-Kivenlahti-osuudella Länsimetro-projektissa rakennetaan seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa, Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. Sivu-urakoita on 26. Projektia johtaa integroitu projektiorganisaatio, jossa on asiantuntijoita 20:stä eri yrityksestä. Projektin päätyttyä asemat ja rata teknisine järjestelmineen jäävät Länsimetro Oy:n omistukseen.

Soukan asema valmistuu 2022. Koko hankkeen arvioitu valmistumisaika on 2023, jolloin Matinkylä-Kivenlahti-osuus luovutetaan testausten ja viranomaistarkastusten jälkeen metroa liikennöivälle HKL:lle. Hanke etenee aikataulu- ja kustannusarvion mukaisesti.

Lisätietoja:
YIT/ARE työyhteenliittymä, talotekniikkapäällikkö Tomi Bergius, puh 040 531 4931, tomi.bergius(at)are.fi

Länsimetro-projekti, rakennuttajapäällikkö, Janne Tuoma, puh. 050 341 7627, janne.tuoma(at)lansimetro.fi

Länsimetron tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu operaattorille lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi, @metrorakentuu 

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995

Liittyvä sisältö

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE

Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi