Ohita
Technopolis Asemakeskus nousee Tampereen Peltokadulle. Kuva: Skanska
Technopolis Asemakeskus nousee Tampereen Peltokadulle. Kuva: Skanska

Tiedote -

Tampereen Technopolis Asemakeskuksen talotekniikka toteutetaan energiatehokkaalla Are Sensuksella

Skanska rakentaa Technopolikselle uuden, korkeatasoisen toimistokokonaisuuden Tampereen keskustaan. Skanska on valinnut Aren toteuttamaan Technopolis Asemakeskuksen ensimmäisen ja toisen vaiheen LVIS –urakan. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kaksi tornia, joiden yhteenlaskettu koko on yli 21 100 bruttoneliömetriä. Toinen vaihe koostuu kahdeksankerroksisesta tornista, jonka koko on noin 12 700 bruttoneliömetriä. 

Technopolis Asemakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kaksi tornia, joista ensimmäinen on 9-kerroksinen ja toinen 10-kerroksinen. Ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä. Tornien ylimpien kerrosten toimistoissa on myös oma kattoterassi. Suuret ikkunat tuovat paljon valoa jokaiseen toimistoon kaikissa kerroksissa. Toisen vaiheen rakennustyöt käynnistyvät syyskuun alussa, ja tornin rakentaminen saadaan päätökseen kesällä 2020.

Työnteon tavat muuttuvat, mutta nykyaikaisia monitilatoimistoja ei voi toteuttaa tilatehokkaasti kaikkiin rakennuksiin. Talotekniikka on avainasemassa, jotta käyttäjille pystytään tarjoamaan viihtyisä työympäristö korkealla tilatehokkuudella.

-Asemakeskuksen ilmanvaihto, valaistus, tilojen muunneltavuus, tietoliikenneratkaisut ja akustiikka ovat nykyaikaista huippuluokkaa. Are pystyi vastaamaan tiukkoihin vaatimuksiin, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n talotekniikka -tulosyksikön johtaja Markku Mäkinen.

Technopolis Asemakeskuksesta tulee moderni monitilatoimisto, jonka ympäristötehokkuustavoitteet ovat tiukat: hankkeelle haetaan kultatason LEED®-ympäristösertifikaattia.

-Ympäristönäkökohdat ovat nykyään yhä tärkeämpi valintakriteeri. Kohteeseen valittu Are Sensus -talotekniikkajärjestelmä hyödyntää rakennuksen käytössä syntyvää lämpökuormaa sekä ulkoilman viileyttä. Tästä syystä kiinteistön hiilijalanjälki pienenee merkittävästi, kertoo Tampereen aluejohtaja Jaakko Toivanen.

Lisätietoja: Are Oy, aluejohtaja Jaakko Toivanen, 040 300 5434, jaakko.toivanen@are.fi

Aiheet

Kategoriat


Are on Suomen suurin talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet.

Panostamme erityisesti älykkääseen tekniseen ylläpitoon ja kehittämäämme Are Sensus -matalaenergiajärjestelmään. Yli 100-vuotias Are-konserni työllistää noin 2 800 henkilöä. Palvelemme asiakkaitamme 25 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Venäjällä, Pietarissa.

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995

Liittyvä sisältö

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE

Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi