Ohita
Taina Mäki-Iso / MEDEIA: Klovnin raivonhallintaopas (kuva Mika Haaranen)
Taina Mäki-Iso / MEDEIA: Klovnin raivonhallintaopas (kuva Mika Haaranen)

Tiedote -

Klovneria on Suomessa yhä suositumpaa: Lajin taiturin Taina Mäki-Ison kevät on erityisen kiireinen

Koomisuutta ja traagisuutta yhdistävä klovneria on yhä suositumpaa Suomessa. Lajin uranuurtajan, klovnerian ja teatterin monitaiturin Taina Mäki-Ison kevätkausi on vilkas: Mäki-Iso ohjaa, esiintyy klovnina ja opettaa klovneriaa eri puolilla Suomea. Teattereiden ja festivaalien ohjelmistoissa nähdään Mäki-Ison teoksia eri-ikäisille yleisöille, aina taaperoista aikuiskatsojiin.

”Klovnille ihmettelevä läsnäolo ja heittäytyminen vuorovaikutukselliseen hetkeen on tärkeää. Ehkäpä klovnerian lisääntynyt suosio kertoo siitä, että tarvitsemme tässä melko suorituskeskeisessä ajassa mahdollisuuksia käsitellä sekä epätäydellisyyttä että erilaisia tunteita. Klovnin tehtävä on laittaa liikkeelle tunteita. Moni on kuvannut esimerkiksi Medeian katsojakokemusta puhdistavaksi; on saanut nauraa ja mahdollisesti vähän itkeä tirauttaakin”, Taina Mäki-Iso kuvailee.

Taina Mäki-Ison ja skenografi Heini Kiamirin osallistava Piilossa-esitys on tehty perheen pienimmille, erityisesti 2-3 -vuotiaille. Teos nähdään tänä keväänä mm. Lasten Kulttuurikeskus Aurorassa maaliskuussa sekä taaperoiden omalla festivaalilla, Vaippakansan karnevaaleissa huhtikuussa. Aikuisille ja nuorille katsojille suunnattu, Mäki-Ison kiitetty soolo MEDEIA: Klovnin raivonhallintaopas vierailee Helsingin Malmitalossa maaliskuussa ja Kuulas – Lasten teatteritapahtumassa Kouvolassa toukokuussa. Toukokuussa Musiikkiteatteri Kapsäkissä esitetään arvostelu- ja yleisömenestys, koko perheen komedia Tohtori Zeiffal, Tohtori Zeigal ja virtahepo, jota ei koskaan saatu kiinni.

Lisäksi Suomen suurin kiertävä teatteri, Teatteri Eurooppa Neljä, esittää aiemmin tänä vuonna ensiesityksensä saanutta, Taina Mäki-Ison ohjaamaa teosta Hannu ja Kerttu – vai meneekö kaikki ihan pipariksi? useilla eri paikkakunnilla. Kyseessä on musisoivan klovniseurueen hilpeä tulkinta klassikkosadusta.

Klovneriaesitysten suosion lisäksi myös klovneriakurssit ovat kysyttyjä. Tänä keväänä Taina Mäki-Iso opettaa klovneriaa mm. Taideyliopistossa, Helsingin seudun kesäyliopistossa ja Tampereen kesäyliopistossa. Hän työskentelee myös Klovnitohtori Tanttarullana Uudessa lastensairaalassa sekä toimii koutsina Sairaalaklovneissa.

Lisätiedot:

Taina Mäki-Iso
+358 400392071
taina.makiiso@gmail.com

***

Teostiedot / kevät 2020

PIILOSSA – klovneriaa perheen pienimmille

Osallistava esitys, jossa leikitään ja tutkitaan Tyypän (Mäki-Iso) kanssa piilosilla oloa yllätyksellisessä ja moniaistisessa "pesäkolossa". Piilossa-esitys sisältää vain vähän puhetta mutta paljon klovnerialle tyypillistä välitöntä vuorovaikutusta ja improvisaatiota. Esityksen lavastuksesta ja puvustuksesta vastaa skenografi Heini Kiamiri.

Seuraavat esitykset Lasten Kulttuurikeskus Aurorassa 11.3. ja Malmitalossa 26.4.

Trailer: https://www.youtube.com/watch?v=8n3tt2yWZZ8

MEDEIA: Klovnin raivonhallintaopas

Taina Mäki-Ison soolo on tragikoominen tulkinta Medeiasta. Se on klassinen kreikkalainen myytti naisesta, joka tappaa kostoksi omat lapsensa. Esityksessä Klovni Martta saa tämän huikean roolin esitettäväkseen, mutta häntä kauhistuttavat tarinan julmuudet. Miten ihmeessä kertoa kaikki karmeudet? Teoksen työryhmässä ovat Taina Mäki-Ison lisäksi teatteriohjaaja Janne Saarakkala sekä visualisoinnista vastaavat Mika Haaranen ja Elina Kolehmainen. Ikäsuositus 10+.

Seuraavat esitykset Malmitalossa 19.-20.3. ja Kuulas-tapahtumassa 13.5.

Trailer: https://www.youtube.com/watch?v=EPsroXk8agg

Tohtori Zeiffal, Tohtori Zeigal ja virtahepo, jota ei koskaan saatu kiinni

Hulvaton komedia on aiheuttanut suorastaan hippohuumaa. Taina-Mäki Ison kanssa lavalla on oopperalaulaja-klovni Jouni Bäckström. Esityksen on ohjannut lontoolaisen The Mouths of Lions -teatterin taiteellinen johtaja Georgia Murphy.

Seuraavat esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 2.-3.5.

Teatteri Eurooppa Neljä: Hannu ja Kerttu -vai meneekö kaikki ihan pipariksi?

Suomea kiertävä lastennäytelmä on musisoivan klovniseurueen hilpeä tulkinta hurjasta klassikkosadusta. Käsikirjoitus ja ohjaus Taina Mäki-Iso.

Kiertueaikataulu: https://www.teatterieurooppanelja.fi

Linkit

Aiheet


Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi

Taiteilijan puolella, taiteen asialla.

​Arts Management Helsinki toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki
Iso Roobertinkatu 36
00120 Helsinki
Suomi