Uutinen -

Arvato on Sanoman taloushallinnon kumppani.

Sanoma-konsernin markkinat, palvelut ja tuotteet muuttuvat koko ajan. Siksi Sanoma tarvitsee taloushallinnon kumppanin, joka pystyy vastaamaan liiketoiminnan haasteisiin. Telian ja Arvaton kanssa Sanoma voi ketterästi kehittää omaa toimintaansa. Kumppanuuteen perustuva toimintamalli mahdollistaa laadun ja kustannustehokkuuden.

Meillä on kovat vaatimukset yhteistyökumppaneille. Tarvitsemme kumppanin, joka auttaa meitä kehittymään ja menestymään, sanoo Taru Puntari, Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

Puntari työskentelee taloushallinnon palvelukeskuksessa, joka tuottaa palveluita koko Sanoma-konsernille. Hän on vastuussa Suomen tiimistä, joka toimii linkkinä liiketoiminnan ja palveluja tuottavien kumppanien välillä.

Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

"Emme halunneet palveluntarjoajaa, joka vain tuottaa palvelun. Halusimme kumppanin, jonka kanssa yhdessä ratkaistaan asioita". Taru Puntari, Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

Asiakasystävällisyys kaiken perusta

cover of helsingin sanomat magazine


Sanomilla on kaksi toisistaan poikkeavaa asiakasryhmää. Kuluttaja-asiakkaiden volyymi on suuri, mutta yhden asiakkaan euromääräinen arvo on pieni. Mediamyynnin asiakkaat ovat yrityksiä. Niiden määrä on pienempi, mutta yksittäisen asiakkuuden arvo on suurempi.

Puntari sanoo, että suurin osa palveluntarjoajista keskittyy vain toiseen asiakasryhmään.

Telia ja Arvato pystyivät hallitsemaan molemmat. Asiakassuhteiden ylläpito on meille tärkeää. Maksamisen on oltava mahdollisimman helppoa ja asiakasystävällistä. Puntari kertoo, että Sanoma tarvitsee joustavan kumppanin, joka pystyy vastaamaan koko liiketoiminnan haasteisiin. Säännöllisillä kilpailutuksilla halutaan varmistaa palvelun laatu ja kilpailukykyinen hinnoittelu.

Aikaisemmin meillä oli useampi palveluntarjoaja. Mietimme, saammeko etua, jos yhdistämme ja keskitämme palvelut. Kyllä me saimme. Sanoman tavoitteena oli, että uuden kumppanin kanssa laatu on parempaa kuin aikaisemmin. Myös joustavuus ja kustannustehokkuus olivat valintakriteerejä, samoin osaaminen. On tärkeää, että kumppanit ovat oman alansa asiantuntijoita, jotka seuraavat markkinoiden kehitystä. Näin ne voivat esittää kehitysehdotuksia ja uusia vaihtoehtoja, Puntari painottaa.

Saimme taloudellisia hyötyjä, myös sellaisia, joita emme osanneet odottaa. Esimerkiksi saimme ulkomaan perinnästä säästöjä, sillä se kuului kokonaispalveluun. Taru Puntari, Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

Kokonaisratkaisu tuotti synergiaetuja

sanomatalo

Sanomatalo

Puntari kertoo, että Telia ja Arvato tekivät kilpailutuksessa ratkaisuehdotuksen, joka osoitti yhtiöiden ymmärtäneen Sanoman tarpeet ja toiveet. Ratkaisu yhdisti laskunvälitys- ja perintä-palvelut niin, että kokonaisuus tuottaa synergiaetuja.

Sopimuskausi alkoi vuoden 2016 marraskuussa. Puntarin mukaan palvelun käyttöönotto sujui teknisesti ja aikataulullisesti hyvin. Käyttöönottoprojekti oli onnistunut, ja maaliin päästiin aikataulussa. Alusta asti meillä oli yhteinen käsitys projektin sisällöstä ja laajuudesta.

Puntari tiesi aina, kehen voi olla yhteydessä. Muutenkin työskentely oli helppoa: kaikki asiat nostettiin pöydälle, käytiin läpi ja haettiin ratkaisu. Projekti oli hyvin johdettu, ja yhteistyö oli tiivistä. Näin hommat saatiin sujumaan.

Laatua seurataan säännöllisesti

Puntari arvioi, että Telian ja Arvaton palvelu on toiminut hyvin. Myös asiakassuhteen hoito ja ylläpito ovat sujuneet samoissa merkeissä.

Meillä on säännölliset laadunseurantapalaverit, ja viestintä on tosi avointa.Sitä varmasti helpottaa se, että samat ihmiset ovat olleet mukana alusta asti. Puntari arvostaa sitä, että yhteistyössä on panostettu Sanomille tärkeisiin asioihin. Esimerkiksi raportointia on viilattu paremmin yhtiön tarpeita vastaavaksi. Saimme taloudellisia hyötyjä, myös sellaisia, joita emme osanneet odottaa. Esimerkiksi saimme ulkomaan perinnästä säästöjä, sillä se kuului kokonaispalveluun.


Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

Yhteistyö mutkatonta ja läpinäkyvää

Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

Taru Puntari|Manager, Financial Shared Services, Sanoma-konserni

Puntarin mielestä yhteistyö Telian ja Arvaton kanssa on ollut sujuvaa, mutkatonta ja läpi- näkyvää. Voin suositella tällaista toimintamallia muillekin. Palvelun laatu on hyvää, ja sitä seurataan tarkan mittariston avulla. Puntari ei koe, että heillä on palveluntarjoaja vaan kumppani.

Telian ja Arvaton keskinäinen yhteistyö sujuu hyvin. Meille on selkeää, että kuka meidän sopimuskumppanimme on.


Samoilla linjoilla on myös Telian johtaja Outi Strengell-Hytönen, joka vastaa yhtiössä taloushallinnon palveluista. Myös Telian näkökulmasta yhteistyö toimii hienosti.

Kehitämme ja ratkaisemme yhdessä asioita. Meidän päässä pyrimme tuottamaan lisäarvoa ehdottamalla uusia kehityskohteita ja toimintatapoja. Strengell-Hytönen luonnehtii Arvatoa vahvasti eteenpäin katsovaksi kumppaniksi, jonka kanssa on helppo vastata asiakkaan erilaisiin tarpeisiin. Meillä on hyvä ja tiivis porukka: Sanoma, Telia ja Arvato kehittävät yhdessä palvelua ja laatua. Fokus on siinä, miten asioita voi tehdä paremmin.

Outi Strengell-Hytönen

Outi Strengell-Hytönen | Director, Financial Services at Telia Finland Oyj

Account Manager Per Savander vastaa Suomen Arvatossa Sanoma-asiakkuudesta. Savander toteaa, että Arvato on osa maailman suurimpiin mediayhtiöihin kuuluvaa Bertelsmann- konsernia.

Sanoma on meille tärkeä asiakas omalta tutulta toimialaltamme. Yhtiöllä on sekä henkilö- että yritysasiakkaita monessa eri julkaisukanavissa ja hyvin optimoidut prosessit. Yhteistyömme on pitkäjänteistä, ja sen pohja on vahva.

Key Account Manager

Per Savander, Key Account Manager, Arvato Finance Suomi

Lataa koko sanoma case study 

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • asiakaskertomukset
  • case study
  • perintä

Liittyvä sisältö