Ohita
Ikonisen Chateau Musar-punaviinin uusi vuosikerta 2015 tuli myyntiin Suomessa

Uutinen -

Ikonisen Chateau Musar-punaviinin uusi vuosikerta 2015 tuli myyntiin Suomessa

Libanonilainen Chateau Musar on kasvattanut viiniä Bekaan laaksossa yli 90 vuoden ajan. Viinitalon nimeä kantava Chateau Musar -punaviini on yksi viinimaailman ikoneista. Chateau Musarin vuosikerta 2015 on nyt saatavilla Suomessa. Vuosi oli erittäin haastava, mutta kokemuksella ja taidolla talo tuotti taas uuden vuosikerran, joka ei petä odotuksia.

Vuosikerta 2015 tulee jäämään Chateau Musarin historian kirjoihin yhtenä haastavimmista. Kevät alkoi kauniina ja lämpötila nousi tasaisesti aina maaliskuun loppuun asti kunnes huhtikuun puolessa välissä yölämpötilat laskivat dramaattisesti, painuen jopa -12 asteeseen. Pakkanen tuhosi jo avautumassa olleet nuput ja toukokuun alussa näkymä viinitarhoilla oli murheellinen köynnösten muututtua mustiksi pakkasen armottomasta puraisusta. Katastrofaalisen tilanteen kehittyessä luonto päätti kuitenkin yllättää ja lämpötilan noustessa alkoi näennäisesti kuolleista köynnöksistä nousemaan uutta vihreää elämää.

Kesä eteni onneksi alueelle tavanomaisesti, mutta syyskuussa saapunut lämpöaalto aiheutti lisätuhoja; Cabernet Sauvignonin sadosta menetettiin 65%, Cinsaultista menettiin Aanassa 70% ja Kefrayan alueella 40%. Carignan-sato, josta menetettiin 50%, korjattiin viimeisenä syyskuun puolivälissä.

Jokainen lajike sai käydä itsekseen luonnollisilla hiivoilla ja totutusti betonitankeissa. Käymisen jälkeen viini asetettiin kypsymään ranskalaisiin tammitynnyreihin, joissa se sai olla omissa oloissaan 12 kuukauden ajan. Lopullinen blendi, kolmasosa jokaista lajiketta, sekoitettiin tammikuussa 2018 ja viini pullotettiin saman vuoden heinä-elokuussa.

Vuoden 2015 Chateau Musar on jälleen kerran hurmaava, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea oma yksilönsä. Viinin monisyinen olemus on omiaan maistajalle, joka arvostaa vivahteiden runsautta ja luonnonläheistä makumaailmaa. Tasapainoiselle, mutta tanniineiltaan pirteässä kunnossa olevalle viinille uskallamme povata mahtavaa kellarointipotentiaalia. Poikkeavan pienestä sadosta johtuen viinin saatavuus tulee valitettavasti olemaan normaalia vähäisempää.

Chateau Musar 2015, Alko 954277, 40,98€ / 0,75L

Chateau Musar 2015 on väriltään kauniin syvän punainen. Täyteläistä ja monisyistä tuoksua dominoi ensi nuuhkaisulla hapankirsikkaiset ja seetripuiset vivahteet, mutta viiniin tarkemmin tutustuessa aromien joukosta erottuvat myös vienon elegantti yrttisyys sekä tumma, hyvin kypsynyt hedelmä. Maultaan viini jatkaa tuoksun viitoittamaa tietä ja täyteläistä makumaailmaa siivittävät herkullinen hapankirsikka, kypsä ja hyvin tumma hedelmä sekä tyylipuhdas yrttisyys. Viinin tanniinit ovat kadehdittavan vetreässä kunnossa ja tämä upea kokonaisuus suorastaan huutaa vierelleen esimerkiksi riistasta tai lampaasta hyvin tehtyä ruokaa.


Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

  • ARV_Chateau_Musar.png
    ARV_Chateau_Musar.png
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .png
    Koko:
    959 x 3543, 2,73 MB
    Lataa

Liittyvä sisältö