Tiedote -

G4S Suomi ja Turvatiimi yhdistyvät – uusi nimi on AVARN Security

– Uuden nimemme tarkoitus on osoittaa, että olemme vastuullinen ja innovatiivinen turvallisuusyhtiö. Nimi juontuu ruotsinkielen sanoista värna (suojella) ja varna (varoittaa), jotka kuvaavat hyvin henkilöstömme halua välittää asiakkaistamme ja heidän turvallisuudestaan. Uusi logomme symboloi yhteistyötä ja uusia teknisiä ratkaisuja, joiden avulla vastaamme tulevaisuuden turvallisuustarpeisiin, toimitusjohtaja Juha Murtopuro kertoo.

Norjalaisomisteinen Sector Alarm osti Turvatiimin tammikuussa Atine Groupilta ja G4S Suomen huhtikuussa kansainväliseltä turvallisuusyhtiö G4S:ltä. Jo aiemmin, vuonna 2014, Sector Alarm osti Ruotsin G4S:n liiketoiminnan.

Uuden AVARN Securityn muodostavissa yhtiöissä on ennen nimenmuutosta tehty ahkerasti töitä uusien perusarvojen, vision, liiketoimintaidean ja menettelyohjeiden laatimiseksi. Ruotsissa nimenmuutos toteutetaan 9. toukokuuta ja Suomessa 1. kesäkuuta. Uusi ilme otetaan käyttöön asteittain tämän jälkeen.

Yritysostojen ja yhtenäisen uuden yhtiön myötä turvallisuuspalveluiden tarjonta pohjoismaisilla markkinoilla vahvistuu.

– Yhteiskunta muuttuu nopeasti, mikä tarkoittaa sitä, että turvallisuusalan on kehityttävä vielä nopeammin, jotta se pystyy vastaamaan yhteiskunnan tarpeisiin ennakoivasti. Yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille AVARN Security on strateginen ja vastuullinen turvallisuuskumppani, joka tarjoaa kokonaisvaltaisesti turvallisuusratkaisuja ja -palveluita, kuten älykästä turvallisuusvalvontaa ja -tekniikkaa, vartiointi- ja vastaanotto- sekä arvokuljetus- ja rahankäsittelypalveluita, Murtopuro kiteyttää.

LisätietojaJuha Murtopuro,juha.murtopuro@turvatiimi.fi, +358 40 4141 007
Tiina Tanttu,tiina.tanttu@turvatiimi.fi, +358 40 776 7106

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • rahankäsittely
  • tapahtumaturvallisuus
  • fuusio
  • yhdistyminen
  • turvallisuusteknologia
  • turvallisuuspalvelut
  • vartiointi

G4S Suomi ja Turvatiimi muodostavat uuden vahvan turvallisuusalan yrityksen, AVARN Securityn, jonka omistaa norjalainen Sector Alarm Group. Yhtiöiden yhdistetty liikevaihto oli vuonna 2015 noin 100 miljoonaa euroa ja yhtiöissä työskentelee noin 2500 turvallisuusalan ammattilaista. Yrityksien ja julkisyhteisöiden palvelemiseen keskittyvä yhtiö tuottaa kokonaisvaltaisesti arvokuljetus- ja rahankäsittelypalveluita, turvallisuusteknisiä ratkaisuja sekä vartiointi- ja valvontapalveluita valtakunnallisesti 22 paikkakunnan verkostolla. Lisää tietoa www.g4s.fi tai www.turvatiimi.fi

Liittyvä sisältö