Ohita
Palmia valitsi Azetsin palkkapalveluiden ulkoistuskumppanikseen ja HR-prosessiensa uudistamiseen

Tiedote -

Palmia valitsi Azetsin palkkapalveluiden ulkoistuskumppanikseen ja HR-prosessiensa uudistamiseen

Azets on toiminut tammikuusta 2017 alkaen Palmian kumppanina palkkapalveluiden tuottamisessa ja HR-prosessien uudistamisessa. Samalla Palmia uudisti HR-järjestelmänsä.

Siivous-, turva- kiinteistö- ja ravintolapalveluita noin 1500 henkilön voimin tuottava Palmia Oy päätti viime kesänä kilpailuttaa palkkapalvelunsa sekä HR-järjestelmän hankinnan. Kilpailutuksen tavoitteena oli löytää Palmian omiin prosesseihin saumattomasti integroituva HR-järjestelmä sekä laadukas palkkapalvelu.

”Halusimme luotettavan ja osaavan kumppanin, jolla on kokemusta vastaavantyyppisten palvelujen käynnistämisestä ja tuottamisesta suuryrityksille. Vaatimuksenamme oli myös se, että kumppanimme hallitsee modernit digitaaliset työkalut ja palkanlaskennan lisäksi myös koko HR-kentän”, toteaa Sanni Alajääski Palmiasta.

”Olemme iloisia, että Palmia valitsi meidät kumppanikseen. Uskomme, että kattava ja jatkuvasti kehittyvä HR-palveluvalikoimamme sekä tarjoamamme kokonaisratkaisut tuottavat Palmialle lisäarvoa ja mahdollistavat pitkäaikaisen kumppanuuden kanssamme”, toteaa Ulla Nikkanen Azetsista.

Lisätietoja antavat:

Palmia: Sanni Alajääski, Henkilöstöjohtaja, puh. 040 353 9192, sanni.alajaaski@palmia.fi

Azets: Ulla Nikkanen, Liiketoimintajohtaja, puh. 040 522 9091, ulla.nikkanen@azets.net

Palmia: Ravintola-, kiinteistö-, siivous-, turvallisuus- ja toimitilapalveluilla huolehdimme sujuvasta arjesta kaikkialla kaupungissa. Palvelemme noin 1500 työntekijän voimin erilaisissa kohteissa Etelä-Suomessa: mm. toimistotiloissa, lounasravintoloissa, juhlatiloissa, yleisötapahtumissa, liikennevälineissä, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, vanhusten palvelutaloissa – kaikkiaan yli 1 000 kohteessa. Palmian palvelut tuotetaan Suomalaisen työn liiton Avainlippumerkin alla.

Azets: Azets on uusi yritys, jolla on merkittävä historia. Yli 2500 asiantuntijaamme tarjoavat talous-, HR- ja palkkapalveluita sekä ohjelmistoratkaisuja. Suomessa meitä azetslaisia on 570. Tuemme yritysten kasvua. Tuotamme tietoa päätöksenteon tueksi hyödyntämällä uusinta teknologiaa. Kehitämme ratkaisuja ja neuvonantopalveluja, jotka auttavat pienentämään kustannuksia ja parantavat kilpailukykyä. Tämä on meidän lupauksemme. Aiemmin tunsit meidät nimellä Visma Services Oy, Visma Employee Management Oy ja Virvo Oy. www.azets.fi

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Azets on Pohjoismaiden johtava taloushallinto-, palkanlaskenta- ja HR-palveluiden tarjoaja. Yli 2 500 asiantuntijaamme palvelee 20 000 yritysasiakasta henkilökohtaisesti ja toimialakohtaisesti 83 toimipisteestä. Kehitämme ratkaisuja ja tarjoamme neuvontapalveluita liiketoimintakriittisiin tehtäviin, jotta asiakkaamme voivat toimia nopeammin ja joustavammin sekä keskittyä ydinosaamiseensa. Azets tukee ja helpottaa yritysten kasvua. www.azets.fi

Yhteyshenkilöt

Ulla Nikkanen

Ulla Nikkanen

Lehdistön yhteyshenkilö Managing Director Azets Finland +358 10 756 4424

Keskity liiketoimintaan ja saavuta tavoitteet

Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 7 000 työntekijää sekä yli 600 kumppania. Palvelemme 120 000 asiakasta Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Romaniassa. Asiakkaisiimme kuuluu eri toimialojen ja kokoluokan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita.

Azets Groupiin kuuluvat myös palkittu kansainvälinen yritys- ja yksityisverotus- ja kirjanpitobrändi Blick Rothenberg sekä Pohjoismaissa toimivat yritykset Karabingruppen, Legeregnskap, Isännöinti Luotsi ja Idur.

Autamme asiakkaitamme keskittymään
liiketoimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa.