Blogikirjoitus -
BNI Finland mukana uudessa somekanavassa Clubhouse
Clubhouse on huhtikuussa 2020 julkaistu sosiaalisen median sovellus, jonka kehittivät Paul Davison ja Rohan Seth. Clubhouse on uusi sosiaalisen median sovellus, jonka suosio on noussut kohisten. Uudessa somekanavassa käyttäjät keskustelevat eri aiheille avatuissa ”huoneissa” ääneen toistensa kanssa, jossa Clubhouse toimii ns. drop-in-audio chat alustana. BNI Finland Clubhouse tarjoaa uudenlaisen verkostoitumiskanavan ja kohtaamispaikan niin BNI:n liikekumppaneille kuin kaikille verkostoitumisesta ja bisneksestä kiinnostuneille.
Clubhousen ideana on, että sen kautta ihmiset ympäri maailmaa voivat keskustella keskenään, tutustua toisiinsa, verkostoitua, kuunnella keskusteluja ja oppia asioita erilaisten keskustelujen merkeissä. Clubhouse perustuu puhtaasti ääneen ja puheeseen, joten siellä ei voi jakaa teksti- tai kuvapäivityksiä. Keskusteluja kuunnellaan suorina lähetyksinä.
BNI Finland Clubissa verkostoituminen tapahtuu Givers Gain® -hengessä. Sitä kautta on mahdollista löytää haluamansa palvelu tai yhteistyökumppani sekä tietysti tehdä lisää kauppaa. Tavoitteenamme on tehdä clubista koko Suomen kattava matalan kynnyksen verkostoitumisalusta - helposti audion välityksellä.
BNI Finland liikekumppaneilla on mahdollisuus tuoda esille osaamistaan, tuotteitaan ja palveluitaan eri ihmisille, koskaan ei voi tietää kuka on yleisössä. Keväällä muutamat BNI liikekumppanit ovat jo hyödyntäneet alustaa erittäin innostavin kokemuksin. Myös Flow Power Team (hyvinvointitiimi) on ottanut omissa mini-webinaareissa Clubhousen mukaan ja saanut loistavaa keskustelua erilaisten ihmisten keskuudessa.
Miten BNI Finland Clubhouseen liitytään?
BNI Finland Clubissa jäseniä eli membereitä ovat kaikki BNI liikekumppanit. Clubhouseen liitytään lataamalla appi sekä kutsulla, jonka saat toiselta alustalla olevalta. Sovellus toimii Androidilla ja iPhonella. Jokaisella on mahdollisuus vierailla eri aihealueiden huoneissa, joita voidaan järjestää yksityisinä tai avoimina. Avoimet huoneet näkyvät Clubhousessa Hallway (Clubhousen feedissä). BNI Finland Club löytyy osoitteesta https://www.clubhouse.com/club/bni-finland.

Huonetta klikkaamalla pääset sisälle. Aluksi olet huoneessa kuuntelijana ilman mikkiä, mutta sinulla on mahdollisuus pyytää lavalle (stagelle) esittämään kysymyksiä, osallistumaan keskusteluun, jolloin sinulla on mikki käytössäsi.
BNI Kesäkiertue 2021 tapahtumien jatkot järjestetään Clubhousissa
Clubhouse on mahtava tilaisuus verkostoitua ja tuoda omaa osaamista esille näin kesälläkin, sillä BNI Kesäkiertueen päivinä tiistaisin klo 8-10 ja torstaisin klo 11-13 tapahtuman jälkeen keskusteluja voi jatkaa kätevästi Clubhousessa. Mikäli haluat ajastaa oman huoneen muina aikoina, ota yhteys Clubin moderaattoreihin (Päivi Yli-Hollo, Annika Rautiainen, Marko Eskola tai Juha Ahola). Ottamalla Clubin seurantaan pysyt ajan tasalla tulevista huoneista.
Lisätietoja:
Konsultti Päivi Yli-Hollo, paivi.yli-hollo@bni.fi, puh. 050 509 3617
Konsultti Annika Rautiainen, annika.rautiainen@bni.fi, puh. 050 463 4542
BNI toimisto: toimisto@bni.fi