Ohita
Suvi Heikkanen toteuttaa elämässään ajatusta ”Yksin pääsee nopeasti, mutta yhdessä pidemmälle”.
Suvi Heikkanen toteuttaa elämässään ajatusta ”Yksin pääsee nopeasti, mutta yhdessä pidemmälle”.

Blogikirjoitus -

Suvi Heikkasen sydän sykkii BNI-toiminnalle

Joutsenolainen Suvi Heikkanen on heittäytynyt täysillä mukaan BNI-toimintaan: hän on helsinkiläisen Royale-ryhmän ja Kaakkois-Suomeen rakentuvan online-ryhmän konsultti, Lappeen Willit-ryhmän liikekumppani sekä Vantaan Rocket-ryhmän lähettiläs.

Aurinkoinen ja välitön Suvi Heikkanen tervehtii iloisesti tietokoneen ruudulla Zoom-tapaamisessa. Hän on juuri avannut uuden RE/MAX-toimiston omalle paikkakunnalleen ja sen myötä kiireitä riittää.

Suvi karisti aikoinaan Itä-Suomen pölyt jaloistaan valmistuttuaan merkonomiksi Lappeenrannassa vuonna 2002. Tie vei ensin Englantiin Au pairiksi ja sitten Hollantiin jatkamaan kaupallisen alan opintoja. Tavattuaan tulevan miehensä, Suvi otti jo Hollannissa ensiaskeleensa yrittäjyyteen perustamalla myymälän, jonka yhteydessä toimi posti ja pankki.

”Sain jo silloin kutsun paikalliseen BNI-tapaamiseen, mutta yritystoiminnan oltua muutoksessa, en tullut menneeksi kokoukseen ennen Suomeen paluuta”, Suvi muistelee.

BNI aina mukana tekemisessä

Pari vuotta sitten Suvi työskenteli liikelahjayrityksessä ja kuuli kaveriltaan, että vantaalaiseen BNI Tammi-ryhmään etsittiin liikelahjafirmaa. Käytyään tutustumassa ryhmään, Suvi vaikuttui porukan hyvästä fiiliksestä niin paljon, että oli valmis ajamaan kokouksiin Joutsenosta asti.

”Lähtö oli ke-aamuisin klo 4.00”, Suvi naurahtaa, ja jatkaa: ”Päivä jatkui sitten pääkaupunkiseudulla muiden töiden merkeissä ja BNI-kumppanin salilla treenaten.”

BNI-konsultin ura on lähtenyt mukavasti käyntiin kokeneen Annika Rautiaisen tuella. Myös Royale-ryhmän pitkäaikaiset liikekumppanit ovat neuvoneet keltanokkaa aina tarpeen tullen.

”Mielestäni ihan jokaisen pitäisi kuulua BNI-ryhmään. Oman menestykseni salaisuus on timanttiset ihmiset ympärilläni. Olen saanut toiminnan kautta töitä, ystäviä, esiintymistaitoja ja mahtavan verkoston, johon tukeutua arjessa”, Suvi hehkuttaa.

Suvi näkee BNI-toiminnan etuina tutustumisen ihmisiin Suomen eri alueilta ja jopa maamme rajojen ulkopuolelta. Kokoukset ja erilaiset koulutukset tarjoavat taitoja työelämää, ei pelkästään BNI-toimintaa varten.

”Viikoittaisen, lyhyen hissipuheen pitäminen on helpottanut esiintymisjännitystäni sekä opettanut tiivistämään asiat nopeasti ja ammattimaisesti”, Suvi pohtii.

Kiireinen yrittäjä pyrkii rauhoittamaan illat ja viikonloput työnteolta. Perheeseen kuuluu hollantilainen mies Richard sekä 11- ja 13-vuotiaat lapset. Normaalioloissa jalkapallo kuuluu vahvasti perheen arkeen.

”Ajankäyttöni jakautuu BNI:n ja kiinteistönvälityksen kesken ja tulevaisuudessa haluaisin perustaa lisääkin BNI-ryhmiä ja uusia RE/MAX-toimistoja. Nautin yrittäjyyden vapaudesta ja vastuusta. Ajattelen, että kun löytää tällaisen työn, josta nauttii, ei tarvitse tehdä päivääkään töitä elämässään”, Suvi toteaa lopuksi.

Teksti: Hanna Kallio

Aiheet

Yhteyshenkilöt