Seuraa Bravidan uutisia Cisionissa
Bravida vaihtaa lehdistötiedotuspalvelun toimittajaa ja siksi ohjaamme seuraajamme meidän uuteen uutishuoneeseen Cisionissa.
Bravida vaihtaa lehdistötiedotuspalvelun toimittajaa ja siksi ohjaamme seuraajamme meidän uuteen uutishuoneeseen Cisionissa.
Marcus Karsten jättää tehtävänsä Bravida Finland Oy:n toimitusjohtajana luotuaan perustan Bravidan toiminnalle Suomen markkinoilla.
Toisella vuosineljänneksellä orgaaninen kasvu oli positiivista Ruotsissa ja Tanskassa, mutta konsernitasolla se oli ennallaan. Pääsiäisen vuoksi työpäiviä oli vuosineljänneksellä vähemmän, mikä vaikutti orgaaniseen kasvuun negatiivisesti 5-6 prosenttia. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla orgaaninen kasvu oli 6 prosenttia.
Bravida aloittaa Keski-Suomessa kolme uutta talotekniikan asennusprojektia. Bravida toteuttaa LVIS-työt Lievestuoreen koululle ja Jyväskylän Kortepohjan ylioppilaskylän A-taloon ja Rentukkaan sekä sähkötyöt Laukaan ekokouluun.
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Bravida-konsernin liikevaihto kasvoi 20 prosenttia ja kasvusta 12 prosenttia oli orgaanista. Liikevaihto kasvoi kaikissa maissa ja orgaaninen kasvu oli positiivista Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa liikevaihto kasvoi Asentaja Groupin ostolla.
Bravida Holding AB:n vuosikertomus 2016 on julkaistu ja se on saatavissa yhtiön verkkosivuilta englanniksi: http://www.bravida.se/en/financial-reports/
Bravida Pohjanmaa (Asentaja Group) on valittu uuden Kurikan Kampuksen sähköurakoitsijaksi. Uudenlainen oppimisympäristö Kurikan Kampus yhdistää ammatillisen koulutuksen ja lukion saman katon alle.
Tampereen keskustaan rakennettavan Luminary-tornitalohankkeen LV-urakoitsijaksi on valittu talotekniikkaan erikoistunut Bravida.
Bravida Finland Oy ja Asentaja Group Oy:n yrityskauppa varmistui tänään 1.12.2016.
Bravida Finland Oy ostaa Pohjanmaalla toimivan asennusyhtiö Asentaja Group Ab Oy:n. Se on alueen johtava sähkö-, lämmitys-, vesi- ja ilmanvaihtoratkaisuiden ratkaisutoimittaja. Yritys työllistää noin 100 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.
Taloteknisten ratkaisujen kokonaistoimittaja Bravida on solminut kiinteistörahastoja hallinnoivan Niamin kanssa yhteistyösopimuksen kiinteistöpalveluista. Sopimus kattaa Mankkaan Business Parkin kiinteistöt Espoossa.
Taloteknisten ratkaisujen kokonaistoimittaja Bravida on solminut LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen LähiTapiolan kiinteistöjen teknisen huollon palveluiden tuottamisesta. Sopimus kattaa valtakunnallisesti 37 toimitila- ja liikekiinteistöä.