Tiedote -

Diabeteksen sairaanhoidon kustannukset laskivat

Tuoreen Diabeteksen kustannukset Suomessa 2002-2011 -tutkimuksen mukaan diabeteksen sairaanhoidon kustannusten nousu on suurelta osin pysähtynyt ja osittain jopa kääntynyt laskuun.

Tampereen yliopiston ja Suomen Diabetesliiton rekisteritutkimuksen mukaan avohoidon ja lääkkeiden kustannukset ovat pysyneet tarkasteluajanjaksolla suurin piirtein samalla tasolla ja vuodeosastohoidon kustannukset laskeneet.

- Diabeteksen hoito näyttää siirtyneen vuodeosastohoidosta avohoitoon, mikä vaikuttaa positiivisesti myös diabetesta sairastavien elämänlaatuun. Tuloksista voidaan päätellä, että hoidon toteuttamisen painopiste siirtyy yhä enemmän omahoitoon ja diabeetikon omaan päätöksentekoon. Lisäksi voidaan päätellä, että vaikka ikääntyneiden diabeetikoiden määrä kasvaa, he pärjäävät kotona aiempaa pidempään, toteaa Diabetesliiton projektipäällikkö Sari Koski.

Tämä julkaisu on ensimmäinen osa Diabetesliiton sarjaa Diabetes lukuina (2017:1). Julkaisu löytyy osoitteesta www.diabetes.fi/kustannustutkimus. Seuraava osa käsittelee lääkehoidon kustannuksia, ja se julkaistaan joulukuussa.

Samalle sivustolle kerätään kaikki tutkimuksesta tehtävät, myös muualla julkaistut, artikkelit, tiedotteet ja muu materiaali. Sivustolta löytyy tarkempi kuvaus tutkimuksen toteutuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin diabeetikoiden sairaanhoidon kokonaiskustannuksia sekä diabeteksen aiheuttamia kustannuksia vuosina 2002-2011. Lisäksi tarkasteltiin diabeteksesta aiheutuvia tuottavuuskustannuksia samalta ajanjaksolta. 

Lisätiedot:

Sari Koski, projektipäällikkö, puh. 050 310 6600, sari.koski(at)diabetes.fi

www.diabetes.fi/kustannustutkimus

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • diabeteksen kustannukset
  • diabetestutkimus
  • diabeteksen hoito

Suomen Diabetesliitto on diabetesta sairastavien, läheisten ja diabetesammattilaisten yhteisö. Yli 60 vuoden kokemuksella liitto kuuntelee ja ymmärtää, millaista on elää diabeteksen kanssa. Liitosta saa eri kanavien kautta luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa diabeteksesta sekä monipuolista tukea diabeteksen kanssa elämiseen. Diabetesliitto vaikuttaa aktiivisesti päättäjiin ajaen ja puolustaen hyvän hoidon edellytyksiä. Kursseillamme diabeetikot ja läheiset saavat tiedon ja asiantuntija-avun lisäksi korvaamatonta vertaistukea. Ammattilaisia kouluttamalla liitto kehittää diabeetikoiden hoitoa koko maassa. Yksi elämä -terveystalkoot edistävät kaikkien terveyttä ja hyvinvointia.

Yhteyshenkilöt

Tiedotuksen yhteystiedot

Lehdistön yhteyshenkilö

Pirjo Ilanne-Parikka

Lehdistön yhteyshenkilö Ylilääkäri 0400 723 651