Ohita
Työnilonpäivä Freshillä -Hyvinvointia ja iloa työpäiviin!

Uutinen -

Työnilonpäivä Freshillä -Hyvinvointia ja iloa työpäiviin!

Fresh on mukana Unelmien työpäivässä nyt toista kertaa. Viime vuonna nostimme palautteenantoa, tänä vuonna keskiössä on työpaikan yhteishenki. Freshillä puhutaan Fresh spiritistä. Olemmekin kuin yhtä perhettä, iloitsee Freshin HR-kehittäjä Piia Uusi-Kakkuri.

-Henkilöstötutkimuksemme mukaan työntekijöillemme on tärkeää, että meillä on vahva työpaikan yhteishenki, mukavat ja oikeudenmukaiset lähiesimiehet ja se, että jokainen saa olla oma itsensä. Henkilöstön palautteen mukaan nämä toteutuvat meillä erinomaisesti. Haluamme pitää näistä vahvuuksista kiinni, joten myös työnilonpäivänä on hyvä tilaisuus nostaa näitä ihmisillemme tärkeitä teemoja esille, Piia Uusi-Kakkuri kertoo.

Onnellisuus tarttuu

-Missiomme on tarjota Aina jotain uutta – Aina jotain Hyvää, myös sisäisesti. Siksi työnilonpäivänä on hyvä myös muistuttaa, että pienin teoin, toiset huomioimalla ja kaveria auttamalla vaikutamme päivän kulkuun työpaikalla.

Työnilonpäivänä Freshillä nostetaan esille ideoita, mitä kukin voi tehdä, jotta meillä kaikilla on mukava tulla töihin ja yhteistyö sujuu mahdollisimman hyvin jatkossakin. Tarkoituksena on tietenkin, että tempaus innostaa ihmisiä kaikkina muinakin päivinä työniloa jakamaan.

Pienet tauot hyvinvoinnin tukena

-Kannustamme ihmisiä tekemään taukojumppaa päivän aikana, mutta valitettavan usein se unohtuu arjessa. Työnilonpäivänä Freshillä kiertää liikunnanohjaaja vetämässä taukojumpan eri pisteillä. Uusi-Kakkuri toivoo, että tämä innostaa ihmisiä taas muistamaan miten helppo ja nopea tapa se on vireyden ylläpitämiseksi sekä tuki- ja liikuntaelinrasitusten ennaltaehkäisemiseksi. -Tarjolla on myös piristävää smoothieta, omia tuotteitamme tottakai.  

Aiheet

Tunnisteet


Fresh Servant Oy on vuonna 1995 perustettu hedelmiin ja vihanneksiin erikoistunut yritys. Tunnetuimmat brändimme ovat Hetki-salaatit ja SalaattiMestari-salaattibaari. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 66,9 M€. Toimipisteet meillä on Edsevössä, Seinäjoella ja Lapualla. Yrityksessä työskentelee tänä päivänä noin 500 henkilöä. Lisätietoja www.fresh.fi

Lehdistön yhteyshenkilöt

Sami Haapasalmi

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 044 781 2430

Piia Uusi-Kakkuri

Lehdistön yhteyshenkilö HR-kehittäjä HR & viestintä 0456327114