Ohita
Geberitin kyselytutkimuksen mukaan koronaviruspandemia on saanut suomalaiset kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota hygieniaan. Pandemia on vaikuttanut jopa wc- ja kylpytilojen sisustukseen.
Geberitin kyselytutkimuksen mukaan koronaviruspandemia on saanut suomalaiset kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota hygieniaan. Pandemia on vaikuttanut jopa wc- ja kylpytilojen sisustukseen.

Lehdistötiedote -

Kyselytutkimus: Vuoden 2020 pandemia-aika muutti merkittävästi suomalaisten käsityksiä hygieniasta

Olemme ottaneet suuren ”hygienialoikan” koronaviruspandemian aikana. Tämän johtopäätöksen voi vetää Euroopan suurimman saniteettituotteiden valmistajan, Geberitin, tuoreesta kyselytutkimuksesta, joka selvitti pandemian vaikutuksia suomalaisten hygieniakäsityksiin. 85 prosenttia vastaajista kertoo kiinnittävänsä aikaisempaa enemmän huomiota hygieniaan.

Käsihuuhteet, kasvomaskit ja etäisyys. Koronaviruspandemia on saanut useimmat meistä muuttamaan käyttäytymistämme, jotta minimoisimme riskit viruksen leviämiseen. Mutta miten vuosi 2020 vaikutti yleisiin käsityksiimme hygieniasta?

Geberitin YouGovilla teettämä tuore kyselytutkimus* puhuu puolestaan: 85 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo kiinnittäneensä aikaisempaa enemmän huomiota hygieniaan koronaviruspandemian takia. 43 prosenttia kertoi kiinnittäneensä enemmän huomiota sekä henkilökohtaiseen että kodin hygieniaan.

”Hygienian aikaisempaa suurempi painoarvo ei ole ohimenevää. Suomalaiset ovat vuosien saatossa tulleet yhä tietoisemmiksi omasta ja kotiensa hygieniasta, mutta nyt olemme suorastaan loikanneet yli usean vuosikymmenen. Hygienia ei siis jää vähemmälle huomiolle edes sitten, kun olemme voineet palata takaisin niin sanottuun normaaliaikaan”, sanoo Geberit- ja IDO-tuotteita valmistavan Geberit Oy:n markkinointipäällikkö Sonja Nurminen.

Kosketusvapaiden tuotteiden suosio kasvussa

Koronaviruspandemia on vaikuttanut jopa suomalaiskotien sisustukseen ja kalusteisiin. 13 prosenttia kyselyn vastaajista kertoi pandemian vaikuttaneen wc:n sisustusvalintoihin ja 7 prosenttia vastaajista kertoi vaikutuksista kylpyhuoneen sisustukseen.

”Tiedämme, että kylpyhuone on kodin tila, johon liitämme vahvasti myös ajatukset ja mielikuvat henkilökohtaisesta hygieniasta. On mielenkiintoista, että pandemialla on ollut vaikutusta jopa tilojen sisustukseen”, Nurminen toteaa ja arvioi hygienian merkityksen vain kasvavan tulevina vuosina.

Trendi, jonka Nurminen uskoo voimistuvan, on kosketusvapaat tuotteet. Julkisissa wc-tiloissa kosketusvapaat tuoteominaisuudet ovat jo arvossaan. 77 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä kosketusvapaita hanoja ja 70 prosenttia kosketusvapaita saippua-annostelijoita. 54 prosenttia pitää tärkeänä, ettei julkisessa wc:ssä tarvitse koskea wc-istuimen huuhtelupainikkeeseen.

”Kosketusvapaiden huuhtelupainikkeiden kysyntä oli kasvanut jo ennen koronaviruspandemiaa, mutta pandemian aikana aloitetuissa rakennusprojekteissa kysyntä moninkertaistui. Suosiossa ovat nyt kosketusvapaat painikkeet wc-istuimiin ja urinaaleihin. Mielenkiintoa herättävät myös sensoritoiminnolla avautuvat ja sulkeutuvat wc-istuimien kannet”, Nurminen kertoo.

Kun suomalaisilta kysyttiin, huolestuttavatko kylpy- tai wc-tilojen bakteerit, eniten huolta herättivät bakteerit julkisten tilojen pinnoilla, kuten huuhtelupainikkeissa ja vesihanoissa. 68 prosenttia kertoi olevansa huolissaan ravintoloiden tai kahviloiden, 67 prosenttia ostoskeskusten ja 65 prosenttia muiden julkisten paikkojen bakteereista.

*YouGov toteutti kyselytutkimuksen Geberitille tammikuussa 2021.

Aiheet

Tunnisteet


Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on 29 tehdasta, joista 6 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä, ja sen CHF 3 miljardin liikevaihtoa (2020) on tekemässä yli 12 000 työntekijää lähes 50 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index).

Geberitin palveluksessa Suomessa on noin 200 henkilöä. Suomen myynti, markkinointi ja hallinto toimii Vantaalla. Geberit Oy:n toimitusjohtaja on Kim Lövkvist, ja Geberit Production Oy:n Tammisaaren keramiikkatehtaan johtajana toimii Matts Lundström.

Yhteyshenkilö/-t

Sonja Nurminen

Lehdistön yhteyshenkilö markkinointipäällikkö +358 50 3514941

Liittyvä sisältö

Julkaisuun liittyvää sisältöä: