Ohita
Nyt remontoidaan 70-luvun lähiötalojen putkistoja. Älä säästä väärässä kohtaa.

Tiedote -

Nyt remontoidaan 70-luvun lähiötalojen putkistoja. Älä säästä väärässä kohtaa.

Kaikki irti putkiremontista – viisi rahanarvoista vinkkiä

Jos putkiremontti tehdään huolella, putket kestävät seuraavat 50 vuotta. Suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa, jotta kilpailutukselle on kunnolla aikaa. Suunnitteluun panostaminen mahdollistaa myös aikaa ja rahaa säästävän moduulirakentamisen sekä asunnon arvoa nostavan kylpyhuoneiden nykyaikaistamisen. Listasimme viisi rahanarvoista vinkkiä onnistuneeseen putkiremonttiin.

Nyt remontoidaan lähiörakentamisen huippuvuosien asuntojen putkistoja. Valtaosa Suomen kodeista on rakennettu 1970- ja 1980-luvuilla eli remontoitavaa riittää. Sekä viemäri- että käyttövesiputkien käyttöikä on noin 30–50 vuotta.

– Jos rakennustyöt on aikanaan tehty hutiloiden, jo 30 vuotta vanha talo voi olla linjasaneerauksen, eli tuttavallisemmin putkiremontin, tarpeessa. Vastaavasti jos tämän päivän putkiremontti tehdään huolella, seuraavaa remonttia ei tarvitse miettiä 50 vuoteen, Marko Polvi Geberitin teknisestä tuesta muistuttaa.

Vaikka putkiremontilla on monen korvaan ikävä kaiku, se on erinomainen mahdollisuus kohottaa asunnon arvoa, tasoa ja parantaa asumismukavuutta.

– Putkiremontit tuntuvat tyyriille, mutta ei silti kannata säästää väärässä paikkaa. Etenkin kylpyhuoneen kalusteiden ja keramiikan laadusta tinkiminen ovat huonoja säästökohteita. Kylpyhuonekalusteet kestävät käytössä yli neljännesvuosisadan, jos niihin saa myöhemmin varaosia, Marko Polvi muistuttaa.

Varmista vakuutusturva

Putkiremontti tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Putket syöpyvät ja kuluvat vuosien saatossa. Haurastuneisiin putkistoihin alkaa kertyä tukoksia ja syntyä vuotoja. Ensimmäiset hälytysmerkit viimeisiä vetelevistä vesiputkista ovat nimenomaan vuodot, veden maun muuttuminen ja epäpuhtauksien aiheuttamat tukokset.

– Putkiremonttia suunniteltaessa on tärkeää muistaa myös vesiputkien vaihtaminen. Ne kulkevat pääosin samoissa kuiluissa viemäriputkien kanssa. Vaihto hoituu samalla kertaa, kun rakenteita avataan, Marko Polvi sanoo.

Remonttia ei kannata siirtää, ainakaan siinä tapauksessa, että ongelmia on jo alkanut ilmetä. Vakuutusyhtiö ei korvaa vahinkoja, jos ne johtuvat korjausten laiminlyönnistä.

Panosta suunnitteluun

Turhan usein remonteissa lähdetään varovaisesti liikkeelle ja pelätään kustannuksia.

– Jos alussa uskallettaisiin panostaa suunnitteluun, säästöä syntyisi myöhemmissä vaiheissa. Etenkin alkusuunnittelua vaativat moduuliratkaisut säästävät lopulta aikaa ja rahaa, Polvi muistuttaa.

Polven mukaan moduuliajattelu voi liittyä tekniikkaan, viemäröinteihin ja vaikkapa laatoituksiin. Kun iso osa työstä voidaan tehdä sisätiloissa tehtaissa, prosessi nopeutuu ja rahaa säästyy. Moduulien suunnitellusta vastaa suunnittelija, mutta esimerkiksi talonyhtiössä voidaan jo alun alkaenkin toivoa moduuliratkaisuja.

Vie kylpyhuone nykyaikaan

Nyt remontoitavien asuntojen kylpyhuoneita ei ole rakennettu nykyihmisen tarpeita vastaavaksi. Pesukoneita on lisäilty sinne, minne on saatu mahtumaan. Usein kylpyhuoneen täyttää vähällä käytöllä oleva amme ja kaappitilaa on vähän.

– Remontti mahdollistaa uudenlaisen suunnittelun. Wc-istuimen paikkaa voi muuttaa, ammeesta luopua ja pesukoneen sijoittelua miettiä kokonaan uudelleen. Pesukoneen paikkahan voi myös olla muualla kuin wc-tilassa, vaikkapa vaatekomerossa.

Polvi nostaa esiin seinä-wc-istuinten muuntautuvuuden ja lisäominaisuusmahdollisuudet.

– Seinä-wc:n valinta mahdollistaa muun muassa ominaisuuksia kuten hajunpoiston ja pesutoiminnon. Ominaisuudet voidaan lisätä myöhemminkin, kunhan sähkövaraus on tehty. Remontin yhteydessä kannattaa pyytää sähköasentajaa viemään sähköliitos wc:n yhteyteen.

Seinä-wc:n huolto tapahtuu huuhtelupainikkeen kautta, eikä ole vaikeaa.

– Geberitin Sigma- ja Omega-huuhtelusäiliöihin pääsee käsiksi jopa ilman työkaluja. Ja koska Geberitillä varaosien saatavuus on 25 vuotta, seinä-wc on turvallinen valinta.

Myös pesualtaan sijoittelua voi remontissa parantaa. Yleensä vanhempien kylpyhuoneiden pesualtaat ovat pieniä, ja niissä saattaa olla sama hana ammeen kanssa. Altaan syvyys ja leveys lisäävät käytettävyyttä, mutta lisätilan antaminen vaatii hyvää suunnittelua.

Huomioi äänieristys

Kun viemäriputket uusitaan, nykyvaatimusten mukaiset palo- ja äänitekniset vaatimukset täyttyvät. Uusissa viemäriputkissa laatu on entisiä putkistoja parempi muun muassa äänieristyksen suhteen.

– Jos linjasaneerauksessa säästetään 50 000 euroa valitsemalla putkistojen sisäpuolen pinnoittaminen eli sukitus, voi joutua kuuntelemaan naapurin wc-käynnin lorinaa. 60-luvulla rakennetuissa taloissa on paljon ääniongelmia, Polvi konkretisoi.

Sukittaminen on perinteistä putkiremonttia edullisempi vaihtoehto, mutta tuo mukanaan rajoitteita. Perinteinen putkiremontti myös nostaa asunnon arvoa sukitusta enemmän.

– Muutamassa vuodessa tuskin saa putkiremonttiin käytettyjä rahoja takaisin, mutta 15 vuodessa ehkä jo saa. Linjasaneeraus on pakollista, ja kannattaa laskea asumisen kuluihin.

Pääkaupunkiseudulla linjasaneerauksen neliöhinta on 800–1000 euroa, muualla noin 600 euroa.

Huomioi nämä 5 asiaa ennen putkiremontin aloittamista

  1. Toimi ajoissa. Jos ongelmia on ilmennyt, ei remonttia kannata siirtää. Vakuutusyhtiö ei korvaa vahinkoja, jos ne johtuvat korjausten laiminlyönnistä. Kun aloitat ajoissa, voit varustautua ja esikerkiksi kilpailuttaa rauhassa.
  2. Älä tingi suunnitellussa. Alkuvaiheen suunnitteluun investointi säästää kuluja prosessin myöhemmissä vaiheissa. Esimerkiksi moduuliratkaisut vaativat etukäteissuunnittelua, mutta palkitsevat myöhemmin.
  3. Muista energiatehokkuus. Kun parannat remontin yhteydessä energiatehokkuutta, säästät myöhemmin käyttökustannuksissa. Esimerkiksi vesimittarien asentaminen, lämmitysjärjestelmän säätäminen, patteritermostaattien uusiminen ja putkistojen eristäminen säästää energiakuluja.
  4. Pohdi korjataanko vai uusitaanko. Sukitus on perinteistä putkiremonttia edullisempi, mutta kyse on enemmän korjaamisesta kuin putkistojen uusimisesta. Tiedosta menetelmien ero, ja valitse kohteeseen parhaiten sopiva ratkaisu.
  5. Panosta kylpyhuonekalusteisiin Pidemmällä aikavälillä halvin tulee monesti kalliimmaksi, jos esimerkiksi wc-istuimeen ei ole saatavissa tarvittavia varaosia tai allaskalusteen materiaali ei kestä kylpyhuoneen vaihtelevaa ilmankosteutta. Esimerkiksi wc-istuimen hajotessa ei tarvitse ostaa uutta, kun vanhan voi korjata kustannustehokkaasti.

Lisätietoja:

Geberit Oy

tuotepäällikkö Marko Polvi

puh. 050 331 0958, marko.polvi@geberit.com

www.geberit.fi

Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on 29 tehdasta, joista 6 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä, ja sen CHF 3,0 miljardin liikevaihtoa (2020) on tekemässä yli 12 000 työntekijää lähes 50 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index).

Geberitin palveluksessa Suomessa on noin 200 henkilöä. Suomen myynti, markkinointi ja hallinto toimii Vantaalla. Geberit Oy:n toimitusjohtaja on Kim Lövkvist, ja Geberit Production Oy:n Tammisaaren keramiikkatehtaan johtajana toimii Matts Lundström.

Kategoriat


Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on 29 tehdasta, joista 6 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä, ja sen CHF 3 miljardin liikevaihtoa (2020) on tekemässä yli 12 000 työntekijää lähes 50 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index).

Geberitin palveluksessa Suomessa on noin 200 henkilöä. Suomen myynti, markkinointi ja hallinto toimii Vantaalla. Geberit Oy:n toimitusjohtaja on Kim Lövkvist, ja Geberit Production Oy:n Tammisaaren keramiikkatehtaan johtajana toimii Matts Lundström.

Yhteyshenkilöt

Sonja Nurminen

Sonja Nurminen

Lehdistön yhteyshenkilö markkinointipäällikkö +358 50 3514941
Eveliina Miettunen

Eveliina Miettunen

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Consultant, Drama Queen Communications +358 407 784 866

Innovatiivisia, nykyaikaisia kylpyhuoneratkaisuja

Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Vuonna 2024 150-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa.

Geberit Oy
Lumijälki 2
01740 VANTAA
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa