Uutinen -

Gigantti vahvistaa Pirkanmaan myymälöitään – Tampereen Lielahden lippulaivalle uusi osoite ja upouudet tilat

Suomen suurin kodinelektroniikan jälleenmyyjä, Gigantti, jatkaa myymälöidensä uudistamista monikanavaisen asiakaskokemuksen aikakaudelle. Tampereen Lielahden myymälä avautuu täysin uudistuneena myös sijaintinsa puolesta alkukesästä 2022. Uusi Gigantti Lielahti on entistä monipuolisempi valikoimiltaan, entistä kiinnostavampi vierailukokemukseltaan ja pelaa entistä saumattomammin yhteen verkkoasioinnin kanssa.

Vuonna 2003 toimintansa käynnistänyt, ja vuodesta 2009 nykyisessä sijaintipaikassaan avautunut Gigantti Megastore Lielahti on palvellut pirkanmaalaisia jo lähes parikymmentä vuotta. Käynnissä olevien rakennustöiden myötä myymälä avaa ovensa läpeensä uudistuneena Lielahdenkadun ja Turvesuonkadun risteykseen, Prisman naapurustoon. Lähes 3 000 neliön kokoisessa myymälässä tullaan viettämään avajaisia kesäkauden alussa.

”Kyseessä on valtavan hieno muutos Gigantti Lielahdelle, mikä tulee varmasti tarjoamaan entistä enemmän myymälän nykyisille ja tuleville asiakkaille. Tampereen Lielahti on kasvukeskus, jonka palvelukehityksessä olemme mielellämme mukana”, kuvailee Gigantti-ketjun toiminnoista vastaava johtaja, Janne Henriksson.

”Lielahden myymälämme tulee edustamaan kaikista uusinta, niin sanottua Gigantin 3.0 konseptia, joka tarjoaa asiakkaille entistä monipuolisemman valikoiman ja entistä kiinnostavamman vierailukokemuksen. Kuten muissakin uuden sukupolven konseptimyymälöissämme, myös Lielahdessa kivijalka- ja verkkomyynti tulee yhdistymään tämän vuoden myötä saumattomasti: asiakas voi hoitaa kaikki asiansa saman myyjän kanssa ja ohjata kokemustaan asiakastilinsä kautta entistä kattavammin.”

Tampereen Lielahti sijaitsee noin 7 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja sen kauppakeskittymän saavuttaa kätevästi myös joukkoliikenteen busseilla. Gigantin toinen tamperelainen ylpeys, Gigantti Kaleva, jatkaa palveluaan nykyisessä lokaatiossaan, Kalevan kauppakeskittymän yhteydessä.

Lisätiedot:

Gigantti Oy / Head of Operations, Janne Henriksson
janne.henriksson(a)gigantti.fi
+358 40 8260 007

Aiheet

  • Kotielektroniikka

Kategoriat

  • tuotevalikoima
  • gigantti lielahti
  • asiakaskokemus
  • uusi myymälä
  • kodinelektroniikka
  • gigantti
  • tampere
  • lielahti
  • myymälä
  • avajaiset
  • monikanavaisuus
  • verkkokauppa
  • vierailukokemus
  • kivijalka

Alueet

  • Pirkanmaa

Yhteyshenkilöt

  • Gigantti Lielahti (Raiski Arkkitehdit Oy - Marko Raiski)
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tekijänoikeudet:
    Raiski Arkkitehdit Oy / Marko Raiski
    Lataa

Liittyvä sisältö