Ohita
Monet suomalaiset eivät vaihda renkaita ajoissa

Tiedote -

Monet suomalaiset eivät vaihda renkaita ajoissa

Goodyearin Rengasbarometri-tutkimus osoittaa, että monet suomalaiset eivät vaihda talvirenkaita ajoissa. Tämä voi aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä. Selvä enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, että on tärkeää vaihtaa talvirenkaat jo ennen talvirengaspakon alkamista.

Rengasvalmistaja Goodyear kysyi uudessa tutkimuksessaan 1 000 suomalaiselta heidän tottumuksistaan talvirenkaiden vaihtamisen suhteen. Tulokset osoittavat, että yli puolet suomalaisista ei ole joskus ehtinyt vaihtaa talvirenkaita ennen ensimmäisiä liukkaita. Tavallisimmaksi syyksi mainittiin, ettei renkaiden vaihto aikaisemmin ollut tuntunut tarpeelliselta. Muita usein mainittuja syitä olivat, ettei renkaita oltu ehditty vaihtaa itse ja ettei liikkeestä oltu saatu aikaa renkaiden vaihtoon.

Jopa 81 prosenttia suomalaisista on kuitenkin sitä mieltä, että renkaiden vaihto on tärkeää tehdä hyvissä ajoin. Vain neljän prosentin mielestä se ei ole tärkeää. Yleisin haaste renkaiden vaihtoon liittyen on epätietoisuus siitä, milloin renkaat tulisi vaihtaa. Tämän mainitsee syyksi 46 prosenttia suomalaisista. 14 prosenttia on sitä mieltä, että suurin haaste on saada liikkeistä aika renkaiden vaihtoon.

– Talvirenkaiden vaihto ennen ensimmäisiä liukkaita on erittäin tärkeää, jotta teillä olisi turvallista liikkua. Siitä huolimatta yli puolet suomalaisista ei ole joskus ehtinyt vaihtaa talvirenkaita ajoissa. Liikenneturvallisuus on tärkeä osa Goodyearin työtä, ja talvikauden lähestyessä on tärkeää nostaa nämä asiat esiin. Rengasbarometri toteutetaan vuosittain, jotta saisimme paremman käsityksen suomalaisten talvirenkaisiin ja renkaiden vaihtoon liittyvistä näkemyksistä. Siten voimme myös kannustaa autoilijoita valmistelemaan autonsa talvisäätä ja -olosuhteita varten, sanoo Claes Hedström, General Manager Sales Consumer Nordic.

Goodyearin vinkit ennen renkaiden vaihtoa

Tarkista talvirenkaat ennen suunniteltua vaihtoa
Tarkista talvirenkaat hyvissä ajoin ennen suunniteltua vaihtoa nähdäksesi, onko niitä tarpeen uusia. On tärkeää varmistaa, että renkaat ovat hyvässä kunnossa. Henkilöautojen ja kevyiden ajoneuvojen renkaiden urasyvyyden on talviolosuhteissa oltava vähintään 4 millimetriä. Muista mitata renkaat monesta kohdasta ja tarkistaa myös niiden yleiskunto.

Ole ajoissa liikkeellä
On tärkeää olla ajoissa liikkeellä, jotta ehdit vaihtaa talvirenkaat ennen lumen ja jään tuloa. Tarkista nykyiset talvirenkaat ja varaa aika liikkeeseen ajoissa välttääksesi renkaidenvaihdon myöhästymisen.

Varastoi renkaat oikein
Huolehdi kesärenkaistasi talvikauden aikana varastoimalla ne oikein. Renkaat kestävät pidempään, kun varastoit ne niille tarkoitetuissa pusseissa vaakatasossa (ei koskaan kulutuspinta alaspäin). Vältä myös kosteita tai öljyisiä pintoja äläkä altista renkaita lämmölle tai auringonvalolle. Jos kotonasi ei ole varastotilaa, kysy vaihtoehdoista rengasmyyjältäsi. Monet Goodyear-jälleenmyyjät tarjoavat myös rengashotellipalvelua.

Tietoja tutkimuksesta
Tutkimuksen teki mielipide- ja markkinatutkimusyritys YouGov. Internetin kautta haastateltiin aikavälillä 19.8.–8.9.2022 yhteensä 998 vähintään 18-vuotiasta suomalaista naista ja miestä, joilla on ajokortti.

Aiheet


Tietoja Goodyearista
Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Goodyearillä on noin 72 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 55 tuotantolaitoksessa 23 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja. Lisätietoja Goodyearista ja sen tuotteista on osoitteessa www.goodyear.eu.

Yhteyshenkilöt

Jenny Wahlsten

Jenny Wahlsten

Lehdistön yhteyshenkilö Group Communications Manager Nordic +46 70 203 30 23

Johtaja rengasalan innovaatioissa

Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Goodyearillä on noin 71 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 55 tuotantolaitoksessa 22 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja. Lisätietoja Goodyearista ja sen tuotteista on osoitteessa www.goodyear.com/corporate.