Tiedote -
Musiikki, lintujen laulu ja aaltojen kohina: Nämä äänet saavat suomalaiset voimaan hyvin
Oletko huonolla tuulella? Silloin äänet voivat saada mielesi taas iloisemmaksi. Goodyearin tekemä tutkimus nimittäin osoittaa, että kuusi kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että äänet voivat saada heidät voimaan paremmin, ja yksi kymmenestä suomalaisesta sanoo voivansa usein hyvin äänten ansiosta. Useimmat tuntevat olevansa onnellisia kuunnellessaan musiikkia, josta pitävät. Seuraavina tulevat lintujen laulu ja aaltojen kohina.
Altistumme päivittäin erilaisille äänille, joista jotkut ovat arvostetumpia kuin toiset. Yksi asia on kuitenkin varma: äänet herättävät tunteita. Goodyearin tekemästä tutkimuksesta kävi ilmi, että kuusi kymmenestä suomalaisesta sanoo voivansa paremmin kuunnellessaan musiikkia, josta he pitävät. Yli puolet suomalaisista, 51 prosenttia, saa hyvää oloa lintujen laulusta, ja noin 44 prosenttia sanoo aaltojen kohinan saavan heidät voimaan hyvin. Ääniä, joilla ei sen sijaan näytä olevan yhtä myönteistä vaikutusta suomalaisten mielialaan, ovat esimerkiksi tekstiviestin tai muistutuksen äänimerkki puhelimessa. Vain kaksi prosenttia sanoo näiden äänien saavan heidät voimaan hyvin.
– Huomioon on syytä ottaa kaksi näkökohtaa, kun mietitään, miksi tietyn tyyppinen ääni saa meidät voimaan hyvin. Toisaalta kyse on siitä, miltä ääni kuulostaa ja miten ihminen ottaa sen vastaan puhtaasti fyysisesti, mutta ennen kaikkea kyse on henkisestä puolesta. Ei ole lainkaan yllättävää, että musiikki on tämän luettelon kärjessä. Se johtuu siitä, että tiettyyn lempikappaleeseen liittyy usein tietty erityinen tunne, kokemus tai tapahtuma, sanoo ääniasiantuntija Thomas Lagö.
Naiset nauttivat lasten naurusta
Lähes joka kolmas nainen sanoo nauravien lasten tai vauvojen saavan heidät voimaan hyvin. Miehistä taas vain viidennes kokee saman lasten tai vauvojen naurua kuullessaan. Sen sijaan miehet pitävät naisia enemmän moottorin äänestä. Miehistä 8 prosenttia sanoo moottorin äänen saavan heidät voimaan hyvin. Naisilla sama luku on vain 2 prosenttia.
– Äänet kuuluvat olennaisena osana arkeemme, eivätkä vähiten autojen äänet. Siksi me autonvalmistajana pyrimme jatkuvasti kehittämään hiljaisempia renkaita, jotka tekisivät ajamisesta mukavampaa. SoundComfort-teknologiamme avulla voimme alentaa auton sisälle kantautuvaa melua jopa 50 %[1], jolloin autossa matkustavat voivat nauttia äänistä, jotka saavat heidät voimaan hyvin; ajokokemuksesta tulee tällöin entistä mukavampi, sanoo Goodyearin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Sofia Koski.
Tietoja tutkimuksesta
Tutkimuksen teki mielipide- ja markkinatutkimusyritys YouGov. Tutkimuksessa 1 009 suomalaista täysi-ikäistä miestä ja naista vastasi internet-haastatteluun 5.–7. lokakuuta välisenä aikana.
Liite:
Saavatko jotkin äänet sinut voimaan hyvin?
Maa | Naiset | Miehet | |
Kyllä, usein | 10 % | 11 % | 10 % |
Kyllä, toisinaan | 41 % | 44 % | 38 % |
Kyllä, mutta harvoin | 11 % | 11 % | 11 % |
Ei | 13 % | 13 % | 14 % |
En osaa sanoa | 24 % | 21 % | 28 % |
Mitkä äänet saavat sinut voimaan hyvin?
Maa | Naiset | Miehet | |
Musiikki, josta pidät | 59 % | 61 % | 58 % |
Lintujen laulu | 51 % | 58 % | 43 % |
Aaltojen kohina | 44 % | 50 % | 39 % |
Ritisevä tuli | 37 % | 42 % | 31 % |
Sateen ropina | 35 % | 42 % | 29 % |
Puiden suhina tuulessa | 30 % | 34 % | 27 % |
Sellaisen ihmisen ääni, josta pidät | 29 % | 29 % | 29 % |
Kehräävä kissa | 27 % | 30 % | 23 % |
Nauravat lapset/vauvat | 25 % | 30% | 19 % |
Sateen ropina ikkunaa vasten | 18 % | 20 % | 16 % |
Lumen narskunta jalkojen alla | 17 % | 19 % | 15 % |
Kahvinkeittimen puhina | 14 % | 14 % | 14 % |
Lempisarjan/-elokuvan tunnussävel | 9 % | 9 % | 10 % |
Moottorin ääni | 5 % | 2 % | 8 % |
Tekstiviestin tai muistutuksen ääni puhelimessani | 2 % | 2 % | 3 % |
Muu | 2 % | 1 % | 2 % |
En osaa sanoa | 4 % | 2 % | 7 % |
[1]Ajoneuvotyypin, nopeuden ja tienpinnan mukaan. Ajon aikana tehtyjen sisäisten mittausten perusteella. Goodyearin insinöörien Luxemburgissa tammi- ja helmikuussa 2018, marraskuussa 2017 ja lokakuussa 2011 tekemät testit. Rengaskoko: 225/55R17 VW Passat Alltrackissa ja Ford Kugassa ja 255/45R18 Audi A7:ssä.
Aiheet
- Moottori
Kategoriat
- goodyear
Tietoja Goodyearista
Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Goodyearillä on noin 64 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 47 tuotantolaitoksessa 21 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja. Lisätietoja Goodyearista ja sen tuotteista on osoitteessa www.goodyear.com/corporate