Ohita
Huawei Suomen HR-johtaja Tommi Wulff
Huawei Suomen HR-johtaja Tommi Wulff

Tiedote -

Huawein SMARTBUS – oppilasohjelma antaa nuorille eväitä fiksuun netinkäyttöön

Turvallista internetin käyttöä ja nettietikettiä koululaisille opettava Huawein kansainvälinen SmartBus-ohjelma on nyt lanseerattu myös Suomessa. Sen tavoitteena on saada nuoret tunnistamaan netinkäytön riskit ja ymmärtämään vastuu omasta verkkokäytöksestä.

Huawein SmartBus sai alkunsa Belgiassa vuonna 2019. Nyt hanke on levinnyt useisiin Euroopan maihin, ja Suomessa sitä pilotoitiin ensimmäisissä kouluissa viime vuoden lopussa. Tänä vuonna ohjelmalla on tarkoitus tavoittaa suuri määrä viides- ja kuudesluokkalaisia ympäri Suomen.

- Kyseessä on lapsille suunniteltu kyberturvallisuus- ja nettietikettikoulutus, joka opettaa paitsi turvallista netinkäyttöä myös omaan vastuuseen liittyviä asioita, kertoo Huawei Suomen HR-johtaja Tommi Wulff.

SmartBus-ohjelmassa kiinnitetään huomiota myös lasten ja nuorten jaksamiseen, joka on herättänyt laajasti huolta erityisesti korona-aikana. Koululaisten verkossa viettämä aika on lisääntynyt ja hyvinvointi heikentynyt. Ohjelmalle on tällä hetkellä erityisen kova tilaus.

Ohjelman avulla pyritään vähentämään esimerkiksi netissä tapahtuvaan hyväksikäyttöön ja huijauksiin liittyviä riskejä, mutta myös verkkokiusaamista. Se vastaa lisäksi tunnistettuun ongelmaan siitä, että koulujen on vaikeaa puuttua nettikiusaamiseen.

- Kun puhutaan lasten ja nuorten mielenterveydestä, ovat myös sosiaalisen median luomat paineet suuressa roolissa. SmartBus-ohjelmassa pyritään havainnollistamaan sitä, että some ei anna totuudenmukaista kuvaa elämästä, Wulff sanoo.

SmartBus antaa lapsille myös käytännön ohjeita. Kokonaisuudessa käsitellään esimerkiksi sitä, mitä jälkiä itsestään kannattaa nettiin jättää tai miten omia tai kavereidensa tietoja saa jakaa.

Toteutus suunniteltu lapset edellä

Alun perin SmartBus-konseptiin kuului kouluilla vieraileva bussi, jossa koulutushetket järjestettiin. Pandemian myötä opetus järjestetään nyt etäalustan kautta.

- Ohjelman vetää taikuri, joka pitää lasten mielenkiinnon yllä koko oppitunnin ajan. Hän esittelee sisällön ja tekee samalla taikatemppuja. Tunnin sisältö on interaktiivista ja lapset pääsevät vastaamaan erilaisiin kysymyksiin, Wulff kertoo.

Ensimmäisistä pilottikouluista on saatu pelkästään positiivista palautetta. Wulffin mukaan opettajat ovat olleet iloisia siitä, että ajanmukaista koulutusta aiheeseen on nyt saatavissa.

- Opettajat ovat päivittäin tekemisissä netin käyttöön liittyvien asioiden kanssa. Tällä ohjelmalla halutaan tukea heidän työtään ja antaa heille tietoa uusimmista kehityskuluista.

Huaweille hanke tärkeä osa vastuullisuustoimia

SmartBus-ohjelma on keskeinen osa Huawein maailmanlaajuisia yritysvastuutavoitteita. Teknologiajätti panostaa erityisesti kyberturvallisuuteen ja haluaa toimia aktiivisena keskustelijana sen osalta myös Suomessa.

- Koemme, että ohjelma kytkeytyy erittäin kiinteästi tämän hetken megatrendeihin, Wulff toteaa.

Kyberturvallisuuden ja hyvän netinkäytön osalta lapset ovat usein aikuiseen verrattuna epätasa-arvoisessa asemassa. Tämän takia tietotaitoa halutaan lisätä juuri nuorten netinkäyttäjien osalta.

- Lapset ovat erityisen alttiita netin vaaroille, kuten hyväksikäytölle ja huijauksille. Haluamme yrityksenä tarttua tähän, lisätä tietoisuutta ja edistää positiivista kehitystä, Wulff summaa.

Aiheet

Kategoriat


Huawei Technologies

Huawei Technologies on yksi maailman johtavista informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) yrityksistä.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja kaikille keskittyen viiteen ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet, digital power ja pilvipalvelut.

Huawein tuotteet, ratkaisut ja palvelut ovat sekä kilpailukykyisiä että turvallisia. Avoimen yhteistyön avulla haluamme luoda asiakkaillemme kestävää arvoa, tehdä työtä ihmisten voimaannuttamiseksi, parantaa elämää kodeissa ja inspiroida innovaatiota kaikenlaisissa organisaatioissa. Huawein innovaatiot luodaan asiakkaiden tarpeisiin. Investoimme perustutkimukseen, jossa keskitytään maailmaa eteenpäin vieviin teknologisiin läpimurtoihin. Yhtiö työllistää 194 000+ työntekijää yli 170 maassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on työntekijöidensä täysin omistama yksityinen yritys.

Suomessa Huawei aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työllistää noin 600 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Lue lisää osoitteessa www.huawei.com tai seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: http://fi.linkedin.com/company/huawei-finland.

Yhteyshenkilöt

Niklas Mannfolk

Niklas Mannfolk

Lehdistön yhteyshenkilö Public Affairs and Communications Director +358 44 371 4176

Liittyvä sisältö

Huawei Technologies on yksi maailman johtavista informaatio- ja viestintäteknologian yrityksistä.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja kaikille keskittyen viiteen ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet, digital power ja pilvipalvelut.
Yhtiö työllistää 194 000+ työntekijää yli 170 maassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on työntekijöidensä täysin omistama yksityinen yritys.
Suomessa Huawei aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työllistää noin 600 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Huawei Suomi
Läkkisepäntie 23
00620 Helsinki
Finland