Ohita
Huawei Suomen maajohtaja Ye Feiwei sekä Talous ja nuoret TAT:n toimitusjohtaja Jenni Järvelä
Huawei Suomen maajohtaja Ye Feiwei sekä Talous ja nuoret TAT:n toimitusjohtaja Jenni Järvelä

Tiedote -

Huawei Suomi mukaan neljään Yrityskylään

Huawei Suomi ja Talous ja nuoret TAT ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen neljän Yrityskylän osalta. Huawei Suomi osallistuu Pohjanmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Helsinki-Vantaan yrityskylien toimintaan vuoteen 2025 asti. Sopimus allekirjoitettiin perjantaina 20.5. Espoon Yrityskylässä.

Allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä Talous ja nuoret TAT:n toimitusjohtaja Jenni Järvelä sekä Huawei Suomen maajohtaja Ye Feiwei ja yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hennariikka Andersson.

− TAT:n Yrityskylissä lapset oppivat työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja. Tärkeää lasten tulevaisuuden kannalta on myös saada tietoa eri aloista ja ammateista. ICT-ala on koko Suomen kannalta tärkeä ja kumppanuus Huawein kanssa edistääkin koko toimialan näkyvyyttä lasten koulupolulla, Järvelä sanoo.

Yrityskylä on osa Huawei Suomen yhteiskuntavastuuta, jossa tavoitteena on parantaa kansalaisten digitaitoja sekä tieto- ja viestintäteknologista osaamista. Yrityskylän lisäksi Huawei Suomi edistää digitaitoja Suomessa koululaisten SmartBus -hankkeella, toisen asteen opiskelijoiden ICT-Akatemia -ohjelmalla sekä korkeakouluopiskelijoiden Seeds for the Future -opiskelijaohjelmalla.

− Yrityskylä on maailmanlaajuisestikin uniikki hanke, joka opettaa koululaisille yhteiskunnassa tarvittavia työelämätaitoja innostavalla tavalla. On hienoa, että oppilaat saavat aikaisessa vaiheessa elämäänsä näin konkreettisen kokemuksen, josta on varmasti hyötyä paitsi opintopolullla myös elämässä. Olemme ylpeitä mahdollisuudesta osallistua tähän hankkeeseen ja tuoda digitaidot osaksi Yrityskylien kokonaisuutta, Ye Feiwei sanoo.

Yrityskylä on Talous ja nuoret TAT:n kunnille ja kaupungeille tarjoama palvelu. Vuosittain ohjelmaan osallistuu 54 000 ala- ja 50 000 yläkoulun oppilasta ympäri Suomen.

Aiheet

Kategoriat


Huawei Technologies

Huawei Technologies on yksi maailman johtavista informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) yrityksistä. Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja jokaiselle ihmiselle sekä jokaiseen kotiin ja yritykseen keskittyen neljään ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet ja pilvipalvelut.

Huawein tuotteet, ratkaisut ja palvelut ovat sekä kilpailukykyisiä että turvallisia. Avoimen yhteistyön avulla haluamme luoda asiakkaillemme kestävää arvoa, tehdä työtä ihmisten voimaannuttamiseksi, parantaa elämää kodeissa ja inspiroida innovaatiota kaikenlaisissa organisaatioissa. Huawein innovaatiot luodaan asiakkaiden tarpeisiin. Investoimme perustutkimukseen, jossa keskitytään maailmaa eteenpäin vieviin teknologisiin läpimurtoihin. Yhtiö työllistää 194 000 työntekijää yli 170 maassa ja alueella. Vuonna 1987 perustettu Huawei on sen työntekijöidensä täysin omistama yksityinen yritys.

Suomessa Huawei on aloittanut toimintansa vuonna 2008 ja työllistää yli 600 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Lue lisää osoitteessa www.huawei.com tai seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: http://fi.linkedin.com/company/huawei-finland.

Yhteyshenkilöt

  • IMG-20220519-WA0018
    IMG-20220519-WA0018
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    1685 x 1241, 117 KB
    Lataa

Liittyvä sisältö

  • UNESCO ja Huawei edistävät kestävää korkeakoulutusta

    UNESCO ja Huawei edistävät kestävää korkeakoulutusta

    Osana UNESCO World Higher Education Conferencea Huawei isännöi digitaitojen huippukokousta. Hybriditilaisuutena järjestettyyn tilaisuuteen osallistui yli 80 hallituksia, tiedemaailmaa, teollisuutta ja UNESCOa edustavaa asiantuntijaa. Huippukokouksessa keskusteltiin siitä, miten teknologialla voidaan edistää kestävää korkeakoulutusta tulevaisuudessa.

  • Huawein Marja Dunderfelt ja  hackathonin voittaneet Tiia  Vepsäläinen (vas.) ja Janetta  Huoponen (oik.) korostavat,  että softaa suunniteltaessa  tulee ottaa huomioon erilaisia näkökulmia.

    Huawei mukana Mimmit koodaa -hackathonissa

    Huawei haluaa kannustaa naisia eteenpäin teknologia-alalla ja hakeutumaan alalle. Mimmit koodaa hackathonin kumppanuus antoi siihen oivan mahdollisuuden.

    Mimmit koodaa -yhteisöön kuuluvat Janetta Huoponen ja Tiia Vepsäläinen osallistuivat marraskuussa yhteisön järjestämään 48 tunnin virtuaaliseen hackathoniin ja veivät tiimillään voiton kotiin. Tehtäväksianto tuli sponsorina toimineelta Hua

  • Lohenkalastusta Norjassa

    Huawein ja BJFFn lohien suojeluhanke voitti GSMA GLOMO-palkinnon

    Vuoden 2024 Mobile World Congressissa Barcelonassa Huawei ja Berlevåg Jeger og Fiskerforening (BJFF) saivat GSMA GLOMO-palkinnon kategoriassa "Huomattava mobiiliteknologian panos YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin" tekoälyä hyödyntävän ratkaisunsa ansiosta, jonka tarkoitus on estää Norjan villin atlantinlohen sukupuutto.
    - Olemme erittäin kunnioitettuja tästä palkinnosta. Erityiskiitos kuul