Oppimisen palikat

Entä jos kouluissa ei olisi oppiaineita ollenkaan? Opettaminen ja oppiminen tapahtuisivat arjesta kumpuavien suurten ongelmien tai teemojen ympärillä. Koululla itsellään olisi valta päättää, mitä teemoja se ottaa käsittelyyn ja mistä näkökulmista niitä tarkastelee.

Nikhil Goyalin, 17, mielestä näin pitäisi olla. Hän käyttää esimerkkinä kaupunkia: liikenne ja logistiikka, sähkön ja veden jakelu, viemäröinti, puhtaanapito, väestö, historia, sääolosuhteet, kieliryhmät, rikollisuus, palvelut, hallinto ja monet muut aihepiirit luonnehtivat kaupunkia.

Nämä eri näkökulmat edellyttävät osaamista, jota nykypäivänä hankitaan maantiedon, matematiikan, kielten, historian ja muiden oppiaineiden tunneilla. Kuitenkin niiden opettaminen yhden suuremman teeman kontekstissa motivoisi oppilaita enemmän, uskoo Goyal.

Goyal itse on kasvanut hyvin erilaisessa maailmassa. Hän on syntynyt ja käynyt koulunsa USA:ssa, No Child Left Behind ja Race to the Top –aloitteiden vaikutuspiirissä. Kirjassaan One Size Does Not Fit All hän ruotii näitä kovin sanoin. Etenkin opettamisen ja testaamisen standardointia korostavaa No Child Left Behind saa kyytiä.

Suomalaista opetusjärjestelmää Goyal sen sijaan arvostaa. Hän ei ole sokaistunut hyvistä Pisa-tuloksista. Toisen Pisa-menestyjän, Shanghain, hän haukkuu lyttyyn. Kiinalainen äärimmilleen standardoitu järjestelmä tuottaa klooneja, jotka osaavat asioita ulkoa ja tekevät sen mitä pyydetään, eivät juuri muuta. Goyalin mukaan opetusjärjestelmässä kannattaa yhtenäistää korkeintaan yliopiston pääsykokeet.

Keskustelimme Suomen opetusjärjestelmästä hiljattain SXSWedu-konferenssissa, jossa Goyal itse oli kutsuttuna puhujana. Me Suomessa emme turhaan pyri standardoimaan kaikkea mahdollista, vaan koulutamme osaavia opettajia ja jätämme heille liikkumavaraa opettamiskäytänteissään. Esimerkiksi osaamisen testaaminen ja arviointi on sisäänrakennettuna oppitunteihin ja -materiaaleihin. Niitä ei tarvitse erikseen standardoida valtakunnallisella tasolla.

Suomellakin toki on parantamisen varaa. Goyal haluaisi nähdä enemmän oppilaslähtöisyyttä ja -keskeisyyttä. Oppilaat itse voisivat esimerkiksi ehdottaa opetuksessa käsiteltäviä suuria teemoja ja äänestää niistä. Myös yritykset voisivat esittää aiheita käsiteltäviksi, koittamatta kuitenkaan liikaa lobata omia tavoitteitaan.

Goyalin visio on täysin mahdollista saavuttaa, vieläpä pienin askelin, kääntämättä koulujärjestelmää täysin ylösalaisin. Kyseessä on evoluutio, ei revoluutio. Itse en esimerkiksi missään nimessä hylkäisi oppiaineita. Vaikka ne eivät mitään luonnonvakioita olekaan, ei ole sattumaa, että ne ovat vuosisadoista toiseen pysyneet pitkälti samanlaisina. Matematiikka nyt vain sattuu olemaan mielekäs kokonaisuus tietynlaisille asioille, maantiede toisille.

Matematiikka, luonnontieteet ja kielet ovat niin kutsuttuja välineaineita. Niitä voi soveltaa monella eri alueella. Ennen soveltamista on kuitenkin hankittava pohjatiedot ja siihen oppiainekeskeisyys soveltuu hyvin. Tämän jälkeen mikään ei estä yhdistelemästä asioita eri oppiaineista. Niin on voinut tehdä aina, mutta oppimateriaalien ja opetusratkaisujen digitalisoituessa tämä helpottuu merkittävästi.

Opetettavia sisältöjä voi vaivattomasti palastella ja yhdistellä uusilla tavoilla tarpeen mukaan, vaikkapa mainittua kaupunkia käsitteleväksi kokonaisuudeksi. Näitä opetettavia kokonaisuuksia voi periaatteessa luoda kuka tahansa. Koostajalla tulisi kuitenkin olla näkemystä oppimisen tavoista ja malleista, jotta saavutetaan parhaat mahdolliset oppimistulokset.

Kirjoittaja:

Kehityspäällikkö, Sanoma Pro