Suljetulla osastolla ei ole kivaa

Yhteiskunta, joka on suljettu, ei opi eikä kehity, vaan kuihtuu. Tampereella järjestettiin 5.11.2013 Millennium-teknolgiaseminaari, jossa teemoina oli kantasolututkimus ja avoin tietoyhteiskunta. Minulla oli kunnia olla mukana Avoin tietoyhteiskunta –paneelissa, jossa keskusteltiin vilkkaasti avoimen tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista ja uhkista.

Yksi keskustelun teemoista oli ajankohtainen: mitä verkossa oikein tapahtuu? Tilaisuudessa hämmästeltiin nykypäivän tiedonkeruumenetelmiä ja tiedon hyödyntämistä tavoilla, joita ei välttämättä edes tiedetä. Kekseliäät vintiöt luovuudessaan kolkuttelevat oikean ja väärän –  tai ainakin hyväksytyn ja ei-hyväksytyn – rajoja. Maailmamme on perustunut luottamukseen ja oikeudenmukaisuuteen. Nyt, kun luovuuden rajoja on testattu monella rintamalla, ihmetys nousee ja tyrmistys täyttää keskustelupalstat.

Reaalimaailman ja nostalgisen vanhan kunnon dekkareista tunnetun maailman kohtaaminen on toki mielenkiintoista. Mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, miten tapahtumia voitaisiin ohjata. Julkisuus ja lainsäädäntö ovat osoittautuneet hyväksi havaituiksi mekanismeiksi.

Julkinen on läpinäkyvä

Julkisuus on aina ollut hyvä keino kiinnittää huomio asioihin ja saamaan aikaan kohtuullisuutta. Esimerkiksi verosuunnittelu, optimoinniksikin luonnehdittu osaamisalue, ei ole laitonta. Kuitenkin jostain syystä vasta julkisuuden myötä toimijat ovat alkaneet muuttaa laillista menettelyään. Jos asiakkaat eivät pidä yritysten etiikasta, he äänestävät jaloillaan. Kun yritys alkaa kärsiä taloudellisesti vero-optimoinnin sivuvaikutuksista, lusikka on otettava kauniiseen käteen. Viimeisimpänä nostona Englannin pääministeri David Cameron, joka kyllästyi verovapaamatkustajiin ja vaati 1.11.2013, että yritysten pitää julkaista yritysrakenteensa.

Laki kannustaa parempaan

Lait on tarkoitettu kansalaisten parhaaksi ja hyvinvoinnin edistäjäksi. Kun osoittautuu, että jokin asia vaatii uutta lainsäädäntöä, niin sitten sellaisia lakeja tehdään. Midata –ilmiö ulottaa avoin data –liikkeen ajatusta yksityiseen tietoon.  Jo nyt yritysten, joilla on minusta tietoa, on myös luovutettava se minulle. Midata –projekti menee vähän pidemmälle.  Se ajaa lainmuutosta, jonka seurauksena yritysten pitäisi luovuttaa tietoni koneluettavassa muodossa minulle tai minun määrämälleni osapuolelle. Tätä anonymisoitua tietoa voitaisiin hyödyntää uusien palveluiden luomisessa.

Laajennetaan ajatusta. Suomessa on kehitetty energiansäästötavoitteiden saavuttamiseen energiatodistus. Todistus on kuitenkin teoreettinen eikä perustu siihen, miten nimenomaan tämä talo on rakennettu, miten se käyttää tai tuhlaa energiaa. Energiatodistus on viritetty tyydyttämään sitä tarvetta, joka syntyy kun taloa ollaan myymässä ja ostamassa. Eikö olisi fiksumpaa rakentaa järjestelmä, joka tukee energiatehokasta elämää myös kauppojen välillä? Voisiko energiatodistus olla talon mydataa, jota voitaisiin käyttää sellaisen järjestelmän pohjana,  jossa voisin jatkuvasti vertailla taloni energiakulutusta ja maksamaani energian hintaa vastaaviin muihin taloihin. Suomessa asennetaan kiivaasti kiinteistöihin etäluettavia älymittareita,  joiden avulla voidaan seurata tuntipohjaista sähkönkulutusta. Tämä olisi oivallista dataa avattavaksi avoimelle yhteisölle jatkojalostettavaksi. Seurauksena voisi olla sovelluksia, jotka auttavat rakentamaan energiatehokkaampia rakennuksia. Saihan monille lisäarvoa tuottava pääkaupunkiseudun reittiopaspalvelu alkunsa HSL:n reittitietojen avaamisesta. Tai voisimmeko parempaa tietoa saaden herätä sähkökuluttajina tarkkailemaan ja jopa muuttaa omaa käyttäytymistämme kohti kestävämpää elämäntapaa? Ehkä tarvittaisiin se lainmuutos, jotta taloni energiatietoa voitaisiin jakaa avoimeen käyttöön.

Sitten vielä Tampeelle ja yksityisyyteen. Internetin palvelutoimittajilla on hallussaan tieto liikkeistäni ja käyttäytymisestäni. Tiedon perusteella minulle voidaan tarjota minua kiinnostavia tuotteita ja palveluja. Midata –ajattelun myötä kaikki tuo minusta kerätty ja yhdistelty tieto kuuluu minulle ja saan sen käyttööni. Tämä herättää minut ajattelemaan, mitä verkossa teen ja huomaamaan, että virtuaalimaailmassa kaikesta tekemisestä jää jälki jonnekin – niin kuin elävässäkin elämässä.

Avoin yhteisö oppii muiden kokemuksista, eikä toista kerta toisensa jälkeen samoja virheitä. Avoin yhteisö rakentaa toinen toisensa ideoiden varaan ja kehittyy nopeammin kuin suljettu. Ideointiprosesseissa mukana olleet tunnistavat tilanteen,  jossa ensimmäinen idea on tyypillisesti kammottava, kymmenes on jo kohtuullinen. Jakaminen on kestävän kehityksen perusta: kun kaikki tuovat yhteen tullessaan yhden asian jaettavaksi, jokainen vie mennessään yhdeksän lisää. Avoin maailma istuu erinomaisesti suomalaiseen perinteeseen ja talkookulttuuriin. On korkea aika kääriä hihat ja jakaa muiden jatkokehitettäväksi omat kokemuksemme ja osaaminen – avoimesti.

Kirjoittaja:

Jyrki Koskinen

Johtaja, yliopisto- ja yhteiskuntasuhteet, IBM