Tiedote -

Ifin palontutkinta paljasti: Kynttilää ei saa polttaa loppuun edes terassilla

Useimmissa pöytä- ja kruunukynttilöissä on turvallisuusmerkintä, joka muistuttaa, ettei niitä saa polttaa loppuun. Moni ei tätä kuitenkaan tiedä tai huomioi etenkään, jos kynttilät palavat ulkona. Ifin tutkima omakotitalopalo sai alkunsa terassille yöksi palamaan jätetyistä kynttilöistä, joiden luultiin hiipuneen itsestään sammuksiin.

Kynttilät ja ulkotulet ovat pimeänä aikana tärkeitä tunnelmanluojia, mutta valvomatta jätettyinä myös merkittävä kotien tulipalojen syttymissyy. Kodeissa tulipaloja syttyy keittiön ja saunan jälkeen eniten parvekkeella ja terassilla.

Moni ajattelee, että kynttilän loppuun polttaminen palamattomalla alustalla on turvallista ja jättää tulen palamaan poistuessaan tilasta, ainakin, jos kyseessä on ulkona palava tuli, toteaa vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela Ifistä.

Ifin tutkimat tulipalot paljastavat, että kyseessä on kuitenkin huomattava paloriski: Omakotitalon purkukuntoon tuhonnut tulipalo sai alkunsa terassille puurunkoisiin lyhtyihin yöksi palamaan jätetyistä kynttilöistä. Palo syttyi tunteja sen jälkeen, kun kynttilöiden luultiin jo hiipuneen itsestään sammuksiin.

– Samanlaisilla kynttilöillä jälkeenpäin tehdyssä testissä havaitsimme, että kynttilän sydänlanka menee palamisen loppuvaiheessa vaakatasoon ja muuttuu ikään kuin sytytyslangaksi sulan steariinin keskelle. Tämä mahdollistaa palamisen jatkumisen vielä pitkään sen jälkeen, kun kynttilä on muuten käytännössä loppuun palanut. Kynttilään sulasta steariinista tai parafiinista syntyvä allas voi syttyä palamaan koko altaan alueelta ja synnyttää niin ison liekin, että puurunkoinen lyhty ja edelleen koko terassi syttyvät palamaan, Koskela kuvaa.

Uusi havainto tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kynttilöiden ei pidä antaa palaa loppuun.

– Moni ei tiedä, että kynttilävalmistajatkaan eivät ole vastuussa tuotteen paloturvallisuudesta, jos kynttilä poltetaan loppuun vastoin turvallisuusmerkintää. Esimerkiksi pöytäkynttilöissä ja kruunukynttilöissä kaksi viimeistä senttimetriä pitäisi jättää polttamatta. Myös ulkona palavat kynttilät tulee sammuttaa ennen nukkumaanmenoa, Koskela neuvoo.

Tukes: Kynttilöiden käyttöohjeiden vastainen käyttö on aina tulipaloriski

Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa (Tukes) kynttilöiden markkinavalvonnasta vastaava ylitarkastaja Jyri Pekkanen tunnistaa kynttilöiden loppuun polttamiseen liittyvän ongelman.

– Kokemuksiemme mukaan Suomessa myytävät kynttilät täyttävät pääsääntöisesti niille asetetut turvallisuusvaatimukset. Standarditesteissä pöytäkynttilöitä ei kuitenkaan polteta loppuun, vaan paloturvallisuusominaisuuksia mittaava testi lopetetaan, kun pöytäkynttilästä on kaksi senttimetriä jäljellä, Pekkanen kuvaa.

– Eurooppalaisissa standardeissa on käytetty lähtökohtana sitä, että kuluttajat tietävät, ettei pöytäkynttilöitä tule polttaa loppuun saakka. Olemme kuitenkin avanneet keskustelun standardia ylläpitävän työryhmän kanssa tarpeesta muuttaa testejä tältä osin kynttilöiden käyttöturvallisuuden parantamiseksi edelleen. Kynttilät suunnitellaan käyttöohjeiden mukaan käytettäviksi eli käyttöohjeiden vastainen toiminta aiheuttaa aina tulipalovaaran.

5 vinkkiä tunnelmalliseen tunnelmointiin – näin vältät kynttilöistä ja ulkotulista alkavat tulipalot

  1. Käytä kynttilöiden ja ulkotulien alla aina palamatonta alustaa. Lasi, keramiikka ja kivi ovat parhaita alustoja.
  2. Laita ulkotulien alle alusta, joka estää niiden liikkumisen esimerkiksi tuulen mukana. Huomioi terassilla riittävä etäisyys rakennuksiin.
  3. Jos samalla alustalla on useampia kynttilöitä, niiden väliin pitää jättää vähintään viiden sentin ilmatila. Muuten kynttilät lämmittävät toisiaan ja kaasuuntunut steariini saattaa roihahtaa yhdeksi suureksi tuleksi.
  4. Älä jätä kynttilöitä valvomatta – sammuta myös ulkotulet ennen nukkumaanmenoa.
  5. Älä anna pöytä- ja kruunukynttilöiden palaa loppuun. Jätä noin 2 viimeistä senttimetriä kynttilästä polttamatta.

Lisätietoja:
Jari Pekka Koskela, If, vahingontorjuntapäällikkö, p. 010 514 1883, jari.pekka.koskela@if.fi
Outi Kärkkäinen, If, viestintäpäällikkö, p. 010 514 1962, outi.karkkainen@if.fi

Näin poltat kynttilöitä turvallisesti

Linkit

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • kynttilät
  • palontutkinta
  • tulipaloriski
  • turvallisuus
  • kodin turvallisuus

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768