Uutinen -
Taivalkosken Mylly kasvaa verkostoja hyödyntäen
Teksti: Kirsi Kuusisto, Kuva: StudioStreet
Taivalkosken Mylly Jalasjärven Hirvijärven kylässä tavoittelee uusia asiakkaita aamiais- ja välipalatuotteilleen muun muassa Into Seinäjoki Oy:n ja sen verkostojen avulla.
– Olemme markkinoiden laajentamisessa vasta suunnitteluvaiheessa ja elintarvikealan yrityksenä pieni. Yrityksemme kannalta on tärkeintä hyödyntää eri tahojen tarjoamasta suuresta tietomäärästä se meille oleellinen info. Kasvun mahdollisuuksia on olemassa, sanoo toimitusjohtaja Arto Leppälä. Erilaiset verkostot hän näkee tärkeinä myös kansainvälistymistä ajatellen.
Monet tunnistavat kaupan hyllyltä Taivalkosken Myllyn tuotteista TalkMURUT ja TyrniMURUT. Taivalkosken Myllyn valmistama ja Viipurilaisen Kotileipomon markkinoima Puhtikaura palkittiin Vuoden 2016 Suomalaisena Elintarvikkeena ja Sunspelt Oy:lle valmistettu speltti-kuitulisä Vuoden 2016 luomuelintarvikkeena. Yritykseltä löytyy myös todellinen kestosuosikki; Herkkutalkkuna-jauhojen valmistus täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Paikallisesta täysjyväviljasta valmistetun Herkkutalkkunan myynti kasvaa kesäsesonkina moninkertaiseksi.
Yritys palvelee sekä kuluttajia että teollisuutta. Sopimusvalmistuksen ohella se valmistaa muun muassa kosmetiikkateollisuudessa käytettävää jauhoa vientiin.
Into Seinäjoki Oy:n asiantuntijan Pauliina Hautamäen avulla Taivalkosken Mylly on saanut myynninedistämisapua yritysten kansainvälistymistä edistävän Finpron suuntaan ja päässyt elintarvikealan toimijoiden yhteisesitteiseen. Ensimmäinen kontakti Japanin suuntaan tuli sekin Into Seinäjoen kautta. Yritys on myös osallistunut Into Seinäjoen kautta yhteistapahtumiin ja -messuille. Siinä asiassa apuna on ollut Suvi Takala.
– Pienenä organisaationa haluamme ottaa kaiken avun vastaan. Into Seinäjoki Oy:lle ja Pauliinalle kynnys on matala, kiittelee markkinointipäällikkö Anna-Leena Hakalahti. Myynnistä vastaava Eero Leppälä mainitsee Into Seinäjoki Oy:n etuina paikallisuuden ja sen, että toimeen tartutaan.
– Into Seinäjoki Oy:n toiminnassa arvostan monipuolista tarjontaa sekä yrityksen mukaan räätälöityä apua. Lisäksi suhtautuminen on tasavertaista yrityksen koosta riippumatta, sanoo toimitusjohtaja Arto Leppälä.
Into Seinäjoki Oy:n asiantuntijan Pauliina Hautamäen avulla Taivalkosken Mylly on saanut myynninedistämisapua yritysten kansainvälistymistä edistävän Finpron suuntaan ja päässyt elintarvikealan toimijoiden yhteisesitteiseen. Ensimmäinen kontakti Japanin suuntaan tuli sekin Into Seinäjoesta. Yritys on myös osallistunut Into Seinäjoen kautta yhteistapahtumiin ja -messuille. Siinä asiassa apuna on ollut Suvi Takala.
- Myyntiliidien ja kontaktien hakua yrityksille tehdään Etelä-Pohjanmaan liiton rahoittamalla Kasvuskanneri-hankkeella. Näin ollen kaikki Seinäjoen seudun yritykset voivat hyödyntää tämän hankkeen resurssia etsiä uusia myyntimahdollisuuksia. Tiivistä yhteistyötä on tehty muun muassa Formun Anne Koskelan kanssa ja käyty läpi firmoja, joille tästä voisi olla apua, kertoo Hautamäki.
Aiheet
- Yritystoimi