Ohita
152 000 euroa kestävää kehitystä edistäville järjestöille kassien vähentyneen käytön ansiosta

Tiedote -

152 000 euroa kestävää kehitystä edistäville järjestöille kassien vähentyneen käytön ansiosta

Kappahl lahjoittaa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin muovikassien myynnistä syntyneen voiton kestävää kehitystä edistäville järjestöille. Kappahlin asiakkaat ovat vähentäneet kassien käyttöä kahdeksassa vuodessa jo 83 %. Muovikassien myynnin ylijäämän Kappahl lahjoittaa kestävän kehityksen edistämiseen. Vuonna 2024 varoja lahjoitettiin yhteensä 1,7 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Kappahl ottaa maksun myymälöissään myydyistä kasseista tarkoituksenaan vähentää kassien kulutusta ja lisätä tietoisuutta kassien negatiivisista ympäristövaikutuksista. Kassien kulutus on vähentynyt jopa 83 % kahdeksassa vuodessa eli sen jälkeen, kun kasseista tuli maksullisia vuonna 2017.

Kappahl lahjoittaa myynnistä syntyneen voiton lyhentämättömänä järjestöille, jotka työskentelevät luonnon roskaamisen ehkäisemiseksi myyntimaissamme. Järjestöt ovat Håll Sverige Rent Ruotsissa, Handelens Miljøfond Norjassa, Pidä Saaristo Siistinä ry Suomessa ja Nazsa Ziemia (Oma maapallomme) Puolassa. Lahjoitus Pidä Saaristo Siistinä ry:lle oli vuoden 2024 osalta 35 276 euroa.

Vuosi vuodelta yhä useammat asiakkaat kieltäytyvät ottamasta kassia. Olemme yhdessä kehittäneet uuden tavan, joka on merkityksellinen sekä ihmisille että ympäristölle, sanoo Sandra Roos, Kappahlin kestävän kehityksen johtaja.

Ihmisen toiminnan ja kulutusvalintojen seurauksena Itämereen ja järviimme päätyy monenlaista roskaa. Suurin osa Itämeren ja rantojemme roskista on materiaaliltaan muovia, joka aiheuttaa vakavia muutoksia ekosysteemiin. Kappahl on jo usean vuoden ajan tukenut työtämme ja edistänyt tietoisuutta roskaantumisen vaikutuksista. Yhteistyömme tuo konkreettisia ratkaisuja lähemmäksi kuluttajia ja kannustaa pohtimaan omia kulutustottumuksia, sanoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n varainhankintapäällikkö Anne Ala-Pöllänen.

    Pidä Saaristo Siistinä ry:n hallituksen puheenjohtaja Bengt Westerholm vastaanotti lahjoituksen Kappahl Suomen maajohtaja Mikaela Koskilta ja markkinoinnin asiantuntija Viivi Myllymäeltä.

    Vähemmän kulutusta, lisää tietoisuutta ja tukea kestävälle kehitykselle

    Tavoitteenaan vähentää kassien kulutusta ja lisätä tietoisuutta kassien kielteisistä ympäristövaikutuksista, Kappahl on vuodesta 2017 alkaen veloittanut kaikille asiakkaille tarjotuista kasseista niiden koosta tai materiaalista riippumatta.

    Kappahl on myös sitoutunut tiedottamaan asiakkaille kassien ilmastovaikutuksista, kassien kulutuksen vähentämisen eduista ja kestävien kulutustapojen edistämisestä, sekä tarjoamaan kasseja, jotka on valmistettu kestävämmistä materiaaleista ja jotka voidaan kierrättää. Kassien myynnistä syntyneet voitot Kappahl lahjoittaa kestävää kehitystä ympäristön tai yhteiskunnan kannalta edistäviin tarkoituksiin, ja tuloksista raportoidaan vuosittain Kappahlin Kestävyysraportin yhteydessä.

    Linkit

    Aiheet

    Kategoriat


    Kappahl Group on vuonna 1953 Göteborgissa perustettu johtava pohjoismainen muotiketju, jolla on noin 360 Kappahl- ja Newbie-myymälää Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Puolassa ja Isossa-Britanniassa sekä verkossa yli 20 markkina-alueella Euroopassa ja Aasiassa. Haluamme vaikuttaa muotimaailmaan ja näyttää tietä pitämällä aina lupauksemme: pidämme huolta ympäröivästä maailmasta ja minimoimme jokaisen vaatteen ympäristövaikutukset. Ja samalla täyttää työntekijälupauksemme ”Lupaamme sinulle oikeuden olla aina oma itsesi - paikka, johon kuulua”.

    Kappahl-tiimiin kuuluu 4000 kollegaa yhdeksässä maassa, joilla on erilaiset taustat, iät, taidot ja vaatetyylit. Yhteinen missiomme on tarjota muotia, joka sopii monenlaisille ihmisille ja monenlaisiin elämäntyyleihin. Haluamme tarjota vastuullista muotia, joka tuntuu oikealta käyttäjälleen ja ympäristöllemme. Nykyään yli 85 % tuotteista on valmistettu sertifioiduista ja/tai kestävämmistä materiaaleista. Tavoitteenamme on 100 % valikoimasta vuoteen 2025 mennessä, ja Kappahlin yleisenä ilmastotavoitteena on puolittaa arvoketjun ilmastopäästöt vuoteen 2030 mennessä.

    Lisätietoa on sivustolla www.kappahl.fi

    Yhteyshenkilöt

    • PSS Tiedote kuva Kassi.jpg
      PSS Tiedote kuva Kassi.jpg
      Lisenssi:
      Käyttö mediassa
      Tiedoston tallennusmuoto:
      .jpg
      Koko:
      1386 x 924, 118 KB
      Lataa
    • PSS KUVA.jpeg
      PSS KUVA.jpeg
      Lisenssi:
      Käyttö mediassa
      Tiedoston tallennusmuoto:
      .jpg
      Koko:
      1500 x 1125, 290 KB
      Lataa

    Liittyvä sisältö

    • Uusi Newbie-mallisto valmistetaan ylijäämäkankaista

      Uusi Newbie-mallisto valmistetaan ylijäämäkankaista

      Kestävyys on ollut tuotemerkin keskipisteessä alusta lähtien, joten mallistojen luominen tuotannon ylijäämämateriaaleista on luonnollinen osa Newbie-valikoimaa. Nyt on uuden malliston aika – viikolla 16 julkaistaan ​​seuraava mallisto, jonka nimi on "Rescued fabrics. To be loved again”.