Tiedote -
Käytetty tietokone sai uuden elämän perhekodissa
Nuori pianonsoittaja harjoittelee nyt tietokoneen avulla
Perhekotivanhempi antaa arvokasta tukea lasten ja nuorten oman elämän eheytykseen ja turvallisen ystävä- ja sukulaisverkoston luomiseen. Perhevanhempien omien verkostojen kautta saatiin tällä kertaa lahjoituksena tietokone, joka ilahdutti sijaiskodin musiikillista syntymäpäivä-sankaria.
Perhekotien välillä oli sana kiirinyt espoolaisesta IT-yrittäjästä, joka mielellään kierrättää tarpeettomiksi käyneet tietokoneet. Perhekoti Makarioksen vetäjät
Maria Hämäläinen ja Harri Kauppila toivoivat voivansa lahjoittaa syntymäpäiviään viettävälle sijaiskodin nuorelle tietokoneen tämän opiskelun ja musiikki-harrastuksen tukemiseksi. Harri Kauppila soitti Herlevi Capital Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Herleville.
Herlevi on mukana kestävän kehityksen edistämisessä pyrkimällä mahdollisuuksien mukaan laitteiden kierrätykseen. Hänen sydäntään on lähellä myös lasten ja nuorten koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukeminen. Herlevi kertoo:
- Tiedän, että esim. perhekodeilla on vaikea ja hyvinkin pitkäkestoinen prosessi saada yhteiskunnan kautta tietokoneita. Olen huomannut omista lapsistanikin, että tietsikat ovat pelien lisäksi myös koulutyön apuväline. Netistä haetaan valtavasti sitä tietoa, jota ennen haettiin vain kirjastoista tai kotoa löytyvistä tietosanakirjoista.
Makarioksessa on tällä hetkellä kaksi tyttöä ja neljää poikaa. Yhteisessä käytössä oleva pöytäkone on kovassa käytössä. Jokaiselle on varattu puoli tuntia päivässä omaa käyttöaikaa koneelle. Sen lisäksi on läksyille varattu oma koneen käyttöaika. Välillä ilta jää lyhyeksi vuorotteluun.
- Meillä nyt syntymäpäiviä viettävä tyttö käyttää tietokonetta pianonsoiton harjoitteluun. Toki tämä kannetta-va tietokone on muidenkin nuortemme käytössä, mutta synt-
tärisankari saa käyttää konetta ensin, jotta musiikkiläksyt tu-
lee harjoiteltua kunnolla, Kauppila kertoo.
Herlevi Capital myy mm. tietokoneita, monitoimilaitteita ja kopiokoneita. Asiakkailta vaihdossa palautuneet tietokoneet eivät suinkaan aina päädy romuttamoon. Kunnostettavissa olevat laitteet jatkavat elämäänsä. Nämä koneet myydään kunnostuksen jälkeen yritysten kakkoskoneiksi esim. projekteihin tai tapahtumiin.
- Mutta aina, kun sopiva lahjoituskohde ilmaantuu tuemme miellämme sen toimintaa, kertoo Tarmo Herlevi.
Perhekoti Makarios on Etelä-Suomen lääninhallituksen hyväksymä yksityinen ammatillista sijaishoitoa anta-va perhekoti. Se on perustettu vuonna 2004 ja sijaitsee Pohjois-Espoon Niipperissä. Perhekotien tarkoi-tuksena on mm. lasten ja nuorten ohjata itsenäistymiseen, vastuulliseen kasvamiseen, koulutyön ja harras-tusten mahdollistaminen ja tukeminen.
Lisätietoja:
Perhekoti Makarios, Maria Hämäläinen puh. 050 589 7644
Herlevi Capital Oy/Kill4IT, Tarmo Herlevi, puh. 044 085 2300
Aiheet
- Myynti
Herlevi Capital Oy on espoolainen IT-alan yritys. Yritys on keskittynyt pienten ja keskisuurten yritysten IT-laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden myyntiin. Sen omistajalla ja toimitusjohtajalla Tarmo Herlevillä on ollut jo 1990-luvulta lähtien intohimona innovatiivinen IT-yrittäjyys. Herlevi Capital Oy on perustettu vuonna 2008. Sen toimipaikka sijaitsee Espoon Olarinluomassa hyvien kulkuyhteyksien varralla. Herlevin Capital Oy:n tehokas kuuden hengen henkilökunta koostuu IT-myynnin, logistiikan ja markkinoinnin ammattiosaajista. Yhteiskumppanit ovat IT-laitteiden, ohjelmistojen ja ylläpidon markkinajajohtajia.
Laitemyynnin ohella Herlevi Capital Oy:n tärkein palvelukonsepti on Kill4IT-hallintajärjestelmä. Se on tarkoitettu pienten ja keskisuurten yritysten IT-laitteiden ja leasingsopimusten hallinnointiin. Sen toiminta perustuu toimittajan keräämään dataan mm. laitteiden hankintahinnoista, leasing- ja huoltosopimuksista, laite- ja käyttäjätiedoista, Internet-liittymistä, mobiililaitteista ja palvelimista tai palveluista. Kill4IT-hallintajärjestelmä helpottaa ja selkeyttää yritysjohdon budjetointia ja resursointeja. Kill4IT-palvelun avulla leasing-sopimusten sopimushintojen ja voimassa olon seuraaminen on yksinkertaista. Se tuo myös selkeää kustannussäästöä, sillä leasing-sopimusten laitekannan uusiminen sopimuskauden sisälläkin mahdollistaa usein kuukausittaisten IT-kustannusten pienentymisen.