Tiedosto -
Story: MRK valitsi Knaufin Insulationin sekä taloudellisista että käytännön syistä
Merillä vietetyt vuoden – jolloin hän matkusti ympäri maailmaa varustelemassa vanhoja käyttämättömiä tankkilaivoja – antoivat Roger Kertulle kaiken tarvittavan kokemuksen lisensseistä ja sertifioinneista.
– Toimimme Green Building -periaatteiden mukaisesti ja pyrimme saavuttamaan mahdollisimman pienen u-arvon, kertoo Roger Kerttu, joka valitsi lasivillan toimittajakseen Knauf Insulationin.
go to media item
- Lisenssi:
- Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
- Tiedoston tallennusmuoto: