Ohita

Uutinen -

Suuri lahjoitus sairaalan rakentamiseen

Knauf Insulation sai alkunsa Yhdysvalloissa, tarkemmin sanottuna Shelbyvillen kaupungissa Indianassa. Yhtiöllä on edelleen tuotantoa Shelbyvillessä, ja siellä sijaitsee myös sen Pohjois-Amerikan pääkonttori – kaupungin merkitystä Knauf Insulationille kunnioitettiin äskettäin mittavalla lahjoituksella tulevan MHP Medical Center -sairaalan rakentamista varten.

Tämä lahjoitus, jonka konsernijohtaja Thies Knauf luovutti Knauf Insulationin puolesta, on sairaalan saama suurin yksittäinen avustus.

– Tämän suuruinen lahjoitus ja sen suuri merkitys ansaitsevat laajan tunnustuksen. Olemme erittäin kiitollisia Thies Knau n henkilökohtaisesta sitoutumisesta tässä asiassa, sanoo sairaalan johdon päällikkö Angela Gill, jonka arvion mukaan sairaala avaa ovensa vuonna 2017.

Knauf Insulation – globaali konserni, jolla on toimintaa lähes 40 maassa – aloitti toimintansa juuri Shelbyvillessä, kun yhtiö vuonna 1978 osti siellä sijainneen lasivillan tuotantolaitoksen, jonka liikevaihto oli vajaa kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua. Kehitys on edennyt nopeasti, ja nyt Knauf Insulationin vuotuinen liikevaihto on noin 50 miljardia Ruotsin kruunua.

Lisätietoja:
Peter Isacsson, Nordic General Manager | +46 (0)706 45 00 06
Fredrik Stengarn, Press Officer | +46 (0)735 23 23 32
Thomas Pompe, Management assistent | +46 (0)703 35 54 43

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

  • Suuri lahjoitus sairaalan rakentamiseen
    Suuri lahjoitus sairaalan rakentamiseen
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa