Tiedote -

Uutuustuote, joka ei jätä kylmäksi!

Mikäli yhtään ruokauutisointia seuraa, ei ole voinut välttyä tältä punaiselta salamitahnalta viime aikoina. Etelä-Italian Calabriasta peräisin oleva, chiliä ja possua sisältävä tahna on ruokamaailman viimeisin villitys, jonka veikkaamme tulleen Suomeen jäädäkseen!

Hungry Chef on Lejoksen kehittämä oma tuotemerkki, jonka tavoitteena on tuoda maailman maut suomalaisten kuluttajien ulottuville helposti. Tämä Calabrialainen salamilevite, 'nduja, oli luonteva jatkumo Hungry Chefin tuoteperheeseen, johon kuuluu jo kaksi erilaista pizzajauhoa sekä kaksi pizzakastiketta. Onhan 'nduja ehkä parhaiten tunnettu pizzantäytteenä. 


Pizzan lisäksi 'nduja sopii mitä mainioimmin myös pastaan tai leivän päälle joko sellaisenaan tai toastien täytteenä. Hungry Chefin 'Nduja on lempeän mausteinen possun rasvaisuuden pehmentäessä chilin polttavaa tulisuutta. Tulisuuden määrää voi helposti säädellä lisäämällä ruokaan muutaman teelusikallisen kerrallaan tätä mahtavaa salamitahnaa. Vaikka 'ndujaa voi lusikoida vaikka suoraan purkista suuhunsa, tulevat sen maut ja aromit parhaiten esiin lämmitettäessä. Senpä vuoksi suosittelemme kokeilemaan vaikkapa helppoa ja nopeaa 'nduja-pastareseptiämme!

Myös näiden herkullisten toastien reseptin löydät lejos.fi -sivustolta:


Hungry Chefin 'Nduja löytyy huhtikuusta alkaen suurimmista ruokakaupoista, pakkauksen koko on 135 g, se säilyy avaamattomana huoneenlämmössä ja avattuna säilytys jääkaapissa. 

Hungry Chef 'Ndujan hinta on välillä 5,49 - 5,99 €

Lisätiedot ja kyselyt:

Säde Svar, sade.svar@lejos.fi

Aiheet

  • Ruoka

Kategoriat

  • uutuus
  • nduja
  • hungry chef
  • lejos

Lejos Oy on vuonna 1921 perustettu suomalainen perheyritys, joka on jo yli sadan vuoden ajan tunnistanut ja tuonut Suomeen kiinnostavia makuja ja laatubrändejä maailmalta. Kaikki alkoi kaakaosta, joka vielä 1920-luvulla oli harvinaista herkkua. Alusta saakka valikoimaan kuuluneen Van Houtenin kaakaon lisäksi Lejokselta löytyvät muun muassa ikoniset Sunsweet- ja Sun-Maid-tuotteet, uudet tulokkaat kuten NOCCO ja Kitchen Joy, sekä ikiomat merkit Lagom ja Hungry Chef.

Asiakkaina ovat päivittäistavarakaupat, tukkukaupat, kioski- ja huoltoasemaketjut, hotelli- ja kahvilaketjut, kuntosalit ja urheilupaikat, henkilöstöravintolat ja toimistot, verkkokaupat, erikoismyymälät sekä elintarviketeollisuus. Lejoksella on yli 20 päämiestä 12 maassa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2021 oli 56,6 milj. euroa. Lejos Oy on osa Juuranto Groupia. www.lejos.fi @lejosfinland


Liittyvä sisältö