Ohita
LG TÄHTÄÄ ORGANISAATIOMUUTOKSILLA KETTERÄMPÄÄN REAGOINTIIN MUUTTUVASSA LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ

Tiedote -

LG TÄHTÄÄ ORGANISAATIOMUUTOKSILLA KETTERÄMPÄÄN REAGOINTIIN MUUTTUVASSA LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ

Uusien nimitysten sekä laatua ja innovaatiota korostavien uudistusten odotetaan tekevän ensi vuodesta menestyksekkään

27. marraskuuta 2020 — LG Electronics (LG) on julkistanut useita organisaatiomuutoksia, joiden suunnitellaan parantavan globaalin kuluttajaelektroniikka- ja kodinkoneyhtiön kykyä kääntää tulevan vuoden haasteet mahdollisuuksiksi. Uusi vuosi tuo mukanaan esimerkiksi uuden innovaatiokeskuksen Pohjois-Amerikkaan, laadunvalvontakeskuksen, parannuksia eri yksiköiden tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä kehittyvän robottiliiketoimintaosaston liittämisen osaksi LG Business Solutions -yksikköä.

Merkittävä muutos on Home Appliance & Air Solutions -yksikön johtaja Dan Songin eläkkeelle jääminen. Song aloitti työssä vuoden 2016 lopulla, ja 37 vuotta LG Electronicsilla työskennelleen Songin johtamana yksikkö on ollut vahvempi kuin koskaan. Home Appliance & Air Solutions saavutti tänä vuonna historiansa korkeimmat myyntiluvut, millä on ollut avainrooli LG:n vahvassa tuloksessa pandemiasta huolimatta. LG:n suurimman yksikön ohjaksiin astuu Lyu Jae-cheol, joka on työskennellyt LG:n palveluksessa 32 vuotta ja johtanut vuodesta 2016 kodinhoitolaitteisiin keskittyvää Living Appliance -liiketoimintaa.

Laadunvalvontakeskuksen ja innovaatiokeskuksen lisäksi LG aikoo perustaa myös useita muita disruptiivista innovaatiota kannustavia laboratorioita tutkimuksen ja kehityksen tarpeisiin, kuten iLab, jossa kehitetään nopeasti kaupallistettavia teknologioita startup-menetelmin. Lisäksi uusi Display Lab keskittyy nopeuttamaan MicroLED-näyttöteknologian käyttöönottoa, ja asiakaskokemukseen keskittyvä CX Lab tutkii tapoja, joilla muotoilu vaikuttaa kuluttajien vuorovaikutukseen tuotteiden kanssa.

Kaikki nimitykset astuvat voimaan 1. joulukuuta 2020 ja ylennykset 1. tammikuuta 2021.

Aiheet

LG Electronics

LG Electronics Inc. (KSE: 066570.KS) on maailman johtava viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä langattoman viestinnän ratkaisujen toimittaja, jolla on 70 000 työntekijää 140 toimipisteessä ympäri maailman. LG:n liikevaihto vuonna 2018 oli 54,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria. LG jaetaan viiteen liiketoiminta-alueeseen – Home Appliance & Air Solution, Home Entertainment, Mobile Communications, Vehicle Component Solutions ja Business Solutions. Yhtiö on maailman suurimpia televisioiden, jääkaappien, ilmalämpöpumppujen, pesukoneiden ja matkapuhelimien valmistajia, mukaan lukien yhtiön premium-luokan tekoälyä hyödyntävät LG SIGNATURE and LG ThinQ -tuotesarjat. LG Electronics on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1999 lähtien. Lisätietoja: http://www.lg.com.

Yhteyshenkilöt

BLOOM Agency

Lehdistön yhteyshenkilö PR & Communications +358 43 8200 986

Tervetuloa LG Electronics Nordic !