Tiedote -

Yhä useampi ruokakauppa pakkaa itse ruokaa suojakaasuun

Arvokaskin liha kannattaa lihatiskin sijasta laittaa suojakaasupakkaukseen

Elintarviketeollisuuden suojakaasuun pakatut lihat, leikkeleet ja valmisruuat ovat kaikille tuttuja tuotteita. Uutta on kuitenkin menetelmän käyttö ruokakaupoissa. Tämä on uusi ja kasvava trendi, joka näkyy selvästi kaasuyhtiö Linden myynnissä.

”Yhä useammat ruokakaupat ovat alkaneet itse pakata elintarvikkeita suojakaasuun. Tarvittavan laitteiston ovat hankkineet ennen kaikkea laatutietoiset kauppiaat, jotka tuntevat oman asiakaskuntansa tarpeet ja toiveet”, kertoo Linden asiakaspäällikkö Tommi Österberg.

Ruokakaupat pakkaavat suojakaasuun eniten lihaa ja kalaa mutta myös valmiita ruokia, vihanneksia ja leivonnaisia. Koska pakkaaminen tapahtuu kaupan takahuoneessa, tuotteita voi pakata kysynnän mukaan hyvinkin pieniä määriä.

Trendin taustalla elintarvikkeiden laatu ja pitkä säilyvyys

Elintarvikeketjun kuljetuksilla, varastoinnilla ja pakkaamisella on valtava merkitys tuotteiden pitämisessä tuoreina ja turvallisina käyttäjälle asti. Tässä suojakaasupakkaamisella on merkittävä rooli. Kaasujen tehtävänä on hidastaa tai jopa estää tuotteessa ja ilmassa luonnostaan olevien mikrobien lisääntyminen.

Monissa tapauksissa ilman happi lisää bakteerikasvua, ja siksi useimpien tuotteiden pakkaamiseen käytetään typpiseosta. Näissä tapauksissa kaasuseoksella huuhdellaan ilman happi mahdollisimman tarkasti pois pakkauksesta ennen sulkemista. Punainen liha ja lohi puolestaan tarvitsevat happea säilyttääkseen tuoreuden ja houkuttelevan värinsä.

Suojakaasut ovat turvallisia ilmasta tuttuja kaasuja

”Elintarviketehtaat ja kaupat käyttävät samoja kaasuja. Kaupoille ne yleensä toimitetaan valmiina seoksina, mutta elintarviketeollisuus, missä volyymit ovat suuret, hankkii puhtaita kaasuja ja sekoittaa ne itse”, Österberg kertoo. “Nämä ovat samoja kaasuja, joita ilmassa on muutenkin. Niistä ei ole pienintäkään vaaraa pakkaajalle eikä pakkauksen avaajalle kotona. Päinvastoin, kaasujen ansiosta ruoka säilyy pidempään turvallisena ja ruokahävikki vähenee”, Österberg muistuttaa.

Jos kuluttaja ei valmista tuotetta heti samana päivänä vaan säilyttää sitä jääkaapissa parikin päivää, olisi hänen parempi valita suojakaasuun pakattu tuote. Tuote on pakattaessa yhtä tuore kuin tiskin tuote, mutta suojakaasuun pakattuna se säilyy merkittävästi pidempään kuin tiskillä pakettiin kääritty tuote.

Lisätietoja:

Tommi Österberg
Asiakaspäällikkö, Oy Linde Gas Ab
Puh. 010 2420 509, tommi.osterberg@linde.com

Linkit

Aiheet

  • Tiede, yleinen

Kategoriat

  • turvallisuus
  • linde
  • teollisuuskaasu
  • vastuullisuus
  • suojakaasupakkaaminen
  • elintarvikekaasu

Linde

Linde on maailman johtava teollisuuskaasu- ja teknologiayritys, jonka liikevaihto vuonna 2021 oli 26 miljardia euroa. Missiomme on tehdä maailmastamme tuottavampi (making our world more productive) – tätä tehtävää toteutamme joka päivä toimittamalla asiakkaillemme korkealaatuisia tuoteratkaisuja, teknologioita ja palveluja, jotka tekevät asiakkaistamme menestyneempiä ja auttavat ylläpitämään ja suojelemaan planeettaamme.

Linde palvelee monia eri toimialoja, kuten kemianteollisuutta, energiasektoria, elintarvike- ja juomateollisuutta, elektroniikkateollisuutta, terveydenhuoltoa sekä konepaja- että metalliteollisuutta. Linden teollisuuskaasuja käytetään lukemattomissa sovelluksissa, elintärkeää happea sairaaloissa, erikoispuhtaita kaasuja elektroniikan valmistuksessa, vetyä puhtaissa polttoaineissa, ja paljon muuta. Linde toimittaa myös viimeisintä tekniikkaa edustavia kaasunjalostusratkaisuja tukemaan asiakkaiden laajentumista, tehokkuuden parantamista ja päästöjen vähentämistä.

Lisätietoja yrityksestä ja sen tuotteista ja palveluista: www.linde-gas.fi tai www.linde.com

Yhteyshenkilöt

Milla Huovila

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager, Linde Finland +358 50 3813 134