Ohita
"Haluamme rakentaa maailmaa, jossa sekä ihmiset että kahvi voivat kasvaa"

Blogikirjoitus -

"Haluamme rakentaa maailmaa, jossa sekä ihmiset että kahvi voivat kasvaa"

Löfbergsillä on vaalittu vastuullisuutta alusta alkaen, jo vuodesta 1906. Vastuullisuus on läsnä kaikessa toiminnassamme. Olemme ylpeitä siitä, miten pitkälle olemme edenneet joillain osa-alueilla, mutta joillain on vielä paljon tehtävää. Pyrkimyksemme jatkuvaan kestävään kehitykseen leimaa koko kulttuuriamme.

Heti alkuun on todettava, että toimimme ajassa ja olosuhteissa, joissa on suuria haasteita – ehkä suurempia kuin koskaan ennen. Pandemia, ilmastokriisi ja tuhoisa sota lähialueellamme vaikuttavat sekä ihmisiin että olosuhteisiin kaikkialla maailmassa. Ne vaikuttavat myös meihin niin yksilöinä kuin yrityksenä.

Haluammekin kiittää kaikkia työtovereitamme, jotka tekevät oman osansa yrityksemme hyväksi niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Teidän ansiostanne voimme jatkaa kehitystä, pienentää ilmastovaikutuksiamme ja tuoda positiivista muutosta eri osa-alueille. Se on tärkeää ja hyvää työtä.

Ympäröivän maailman levottomuudet lisäävät riskejä myös sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen näkökulmasta. Se asettaa meille ja muille uusia haasteita. Samalla kun luovimme suurissa ja äkillisissä kriiseissä nykyhetkessä, meidän on myös pidettävä katseemme horisontissa ja huomioitava tuleva. Meidän on luotettava siihen, että meidän kaikkien tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa positiivisesti. Tuskin koskaan on ollut selvempää, että kestävyystyötä on tehtävä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Ilmastokriisi ja kahvin arvoketjun epätasapaino ovat kaksi suurta haastetta – ja ne vaikuttavat laajasti maailman kahvinviljelijöihin, mikä puolestaan uhkaa koko alaamme. Työskentelemme näillä osa-alueilla monin eri tavoin luodaksemme toiminnalle paremmat edellytykset. Suuri osa työstä tehdään viljelymaissa tai niihin keskittyen, koska siellä haasteet ovat suurimmat.

Osana International Coffee Partners -verkostoa teemme yhteistyötä eurooppalaisten kahviyhtiöiden ja muiden toimijoiden kanssa edistääksemme kahvin pienviljelijöiden ja heidän perheidensä kehitysmahdollisuuksia ja parempia elinolosuhteita, ja coffee&climate-aloitteen puitteissa viljelijöille tarjotaan tietoa ja työkaluja ilmastohaasteiden kohtaamiseen. Viljelijöihin – ja ilmastoon – vaikuttaa positiivisesti myös se, että ostamme pääasiallisesti kaiken kahvimme kestävästi hoidetuilta sertifioiduilta viljelmiltä.

Yllä mainitut ovat hyväksi havaittuja keinoja, mutta samalla on myös etsittävä uusia toimintatapoja, jotta yhteisiin haasteisiimme löytyy monipuolisia ratkaisuja. Era of We ja Circular Coffee Community ovat kaksi hyvää esimerkkiä tällaisesta ajattelusta, eikä vähiten siksi, että ne tukevat uusia ja kestäviä liiketoimintamahdollisuuksia niin viljelijöille kuin muillekin toimijoille.

Yllä mainituista ja monista muista toimistamme voi lukea vastuullisuusselvityksestämme, jossa kuvaamme myös vastuullisuustyömme viitekehystä. Työ keskittyy asettamiimme konkreettisiin tavoitteisiin: rakennamme kiertotaloutta, joka ei vaikuta planeettaamme negatiivisesti, mahdollistamme oikeudenmukaista talouskasvua maailman pienviljelijöille ja tuemme yhteiskuntaa, jota leimaa osallisuus ja monimuotoisuus. Lyhyesti sanottuna haluamme rakentaa maailmaa, jossa sekä ihmiset että kahvi voivat kasvaa.

Löfbergs on vaalinut vastuullisuutta jo useiden sukupolvien ajan, ja näin on myös tulevaisuudessa. Tulevien sukupolvien hyväksi.

Kathrine Löfberg, hallituksen puheenjohtaja
Anders Fredriksson, toimitusjohtaja

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Leif Sjöblom

Leif Sjöblom

Lehdistön yhteyshenkilö Löfbergsin Suomen Out of Home -markkinoista vastaava johtaja + 46 70-248 84 67
Anders Thorén

Anders Thorén

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Group PR & Communications +46 703 55 64 22

Löydä juuri oma vahvuutesi

Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 300 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 2,7 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe ja Kobbs.

Löfbergs
Box 1501
651 21 KARLSTAD
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa