Press release -

Maailman suurinta jättipottia ei ole vielä voitettu ja maailmalla leviää Powerball-lottohulluus!

Jättipotti on paisunut marraskuun 4. päivästä asti, jolloin jaossa oli ainoastaan 40 miljoonaa dollaria, ja kerää jo maailmanlaajuista huomiota. Liuta nettipalveluita myy lottokuponkeja myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle, ja epäilemättä myös suomalaiset haaveilevat asioista joita voittosummalla voisi toteuttaa.

„Siinä missä Veikkauksen lottovoittajat maksavat sukulaistensa ja ystäviensä asuntovelkoja, Powerball-voittaja voisi kuitata vaikkapa koko valtion velan!“

Kristijan Olafsson, Euromillions Lottosystem tietosivuston ylläpitäjän mukaan, hänen sivustonsa Suomalainen liikenne on kasvanut huomattavasti, ja odottaa sen kasvavan yhä entisestään. 

„Näin suuret jättipotit ovat harvinaisia, joten miksi et pelaisi ja katsoisi mitä tapahtuu – nykyään ei ole enää väliä asuuko Yhdysvalloissa vai Suomessa, netin välityksellä voi tehdä oikeastaan mitä tahansa.“

Lauantain voittonumerot — 16-19-32-34-57, ja powerball numero 13, kerryttivät hieman varallisuutta osalle pelaajista: 25 kuponkia voitti miljoona dollaria viiden oikean numeron turvin, ja kolme muuta kuponkia keräsi $2 miljoonaa, koska ne sisälsivät pienempien voittojen tuplausmaksun.

Related links

Topics

  • Games, Lottery

Categories

  • powerball
  • guinessin ennätyskirjassa
  • lotto

Euromillions Lottosystem on palvelu ja tietosivusto loton pelaajille ja kuten nimikin kertoo, se sisältää paljon materiaalia Euroopan EuroMillions lotosta.

Sivustomme antaa tietoa, miten voit pelata turvallisesti. Tarjoamme myös runsaasti tietoa suurista, maailmanlaajuisista lotoista; tulokset ja palkintojen voitonjako, tietoa loton kestosta, EuroMillionsin Superloton ilmoitukset ja paljon muuta.

Related content