Tiedote -

Työajanseuranta etätyössä

Etätyön työajanseuranta

Etätyö on pinnalla, tällä kertaa valitettavasta syystä, mutta sen takia ei kannata lannistua. Jos vain työtehtävät, on suoritettavissa etänä, on etätyö oikeasti jopa tehokkaampaa kuin työpaikalla suoritettu työ.

Etätyö asettaa kuitenkin haasteita. Yksi haastavista asioista työnantajalle on lain velvoittama työajanseuranta. Etätyöntekijöiden työajanseuranta tuli lakisääteiseksi vuoden vaihteessa, kun uusi työaikalaki astui voimaan.

Ennen etätyötä ei laskettu lainkaan työajan piiriin. Etätyö ei siis lain mukaan ollut lainkaan työaikaa ennen 2020 lakiuudistusta. Tämä kuulostaa aika uskomattomalta, mutta näin se oli.

Yritysten toimintatavat saattavat kuitenkin vielä noudattaa vanhaa kaavaa, jossa työaikaa mitataan vain työpaikalla tehdyn työn osalta. Tämä kaikkien yritysten olisi jo pitänyt muuttaa, mutta useilla etätyöt astuivat kuvaan vasta pakon edessä poikkeustilan alussa maaliskuussa 2020.

Ennen helppoon ja toimivaan työajanseurantajärjestelmään tutustumista, käydään nopeasti läpi, mitä muutoksia uusi työaikalaki toi tulessaan ja miksi sitä muutettiin.

Uudistukset:

  • Työajalle tuli enimmäismäärä ja ylityön maksimimäärä poistui
  • Päivittäisen työaikaliukuman rajaa nostettiin ja tauko mahdollistettiin
  • Työaikaliukuman sallitut määrät muuttuivat
  • Työaikapankki sallittiin kaikilla yrityksille, joissa liukuva työaika on käytössä
  • Ajopäiväkirjat muutettiin henkilökohtaisiksi
  • Etätyön työajanseurannasta tuli pakollista
  • Velvollisuus seurata kaikkien työntekijöiden työaikaa astui voimaan

Miksi työaikalaki päivitettiin?

Työaikalain tehtävä on ensisijaisesti luoda pelisäännöt työntekijän ja työnantajan välille sekä suojella työntekijän oikeuksia. Työntekeminen on vuosien saatossa muuttunut todella paljon ja monien työntekijöiden työnkuvaksi on sinä aikana muodostunut kokonaisuus, missä on ollut mahdotonta erotella työ- ja vapaa-aika.

Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen estetään laissa määrätyllä pykälällä, mikä muutti myös etätyön viralliseksi työajaksi. Käytännössä muutos ajaa työntekijöiden oikeuksia, juuri niin kuin lain kuuluukin. Työnantajan kannalta muutos ei välttämättä ollut ongelmaton, sillä toimintatapojen on nyt myös muututtava.

Mitä työnantajan nyt tulee tehdä?

Työnantajan ei tarvitse tehdä mitään, jos käytössä on aikaisemminkin ollut työajanseurantaratkaisu, mikä on mahdollistanut pilvipohjaisesti työajanseurannan myös etätyöntekijöiden, toimihenkilöiden ja asiantuntijatyöntekijöiden kohdalla.

Jos yrityksessä ei ole ollut käytössä nykyaikaisia toimintatapoja, on niiden nyt aika muuttua. Muutosta ei kannata kuitenkaan säikähtää. Toimivalla työajanseurannalla nimittäin säästetään työaikaa ja pystytään huolehtimaan siitä, että sovitut työtunnit suoritetaan.

Yrityksen työajanseurannan päivitys 2020 -luvulle

Nykyaikainen ohjelmisto mahdollistaa työajan kirjaamisen missä ja milloin tahansa. Käytössäsi voi olla mobiilisovellus, leimauslaite tai verkkoselainpohjainen portaali, joilta sisään, tauolle ja ulos kirjautumiset voidaan tehdä. Nämä kaikki tiedot synkronoituvat reaaliaikaisesti ohjelmistoon, palkanlaskentaan, työaikapankkiin ja kaikki työajanliukumiset, vuosilomat, TES-tulkinnat ja muut tarvittavat raportit nähdään järjestelmästä selkeästi.

Laadukas työajanseurantaohjelmisto vastaa kaikkia uuden työaikalain vaatimuksia ja pienentää manuaalisen työn tarvetta, näin yrityksen toiminta muuttuu entistä tehokkaammaksi samalla, kun työntekijöiden oikeuksista pidetään visusti huolta.

Maxtech on 100% suomalainen yksityisomisteinen osakeyhtiö, joka tarjoaa toimivia järjestelmäratkaisuita työajanseurantaan ja yrityksen toiminnanohjaukseen. Maxtechilla on yli 1000 tyytyväistä sopimusasiakasta, yli 200 henkilötyövuotta toimialakokemusta ja 12 menestyksekästä liiketoimintavuotta takanaan. Yrityksen missio on tuottaa työtä helpottavia sovelluksia, joiden ansiosta asiakkaat voivat keskittyä ydinosaamiseensa.

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • työajanseuranta
  • maxtech
  • erp
  • toiminnanohjausjärjestelmä
  • etätyö

Maxtech on 100% Suomalainen yritys, joka tarjoaa edistyneitä, mutta helppokäyttöisiä järjestelmäratkaisuita helpottamaan yritysten arkea.

Tehokkuutta, kasvua ja kannattavuutta lisäävä Maxtechin ERP-järjestelmä on moduulipohjainen, mikä mahdollistaa sen räätälöinnin lähes kaikkien yritysten tarpeita vastaavaksi.

Palvelut:

  • Työajanseuranta
  • Työnhallinta
  • Työvuorosuunnittelu
  • Rakennusalan kulunvalvonta
  • Paikannuspalvelut

Tutustu Maxtechiin paremmin osoitteessa: https://www.maxtech.fi/