Skip to main content

Jäädytysteknologia säästää aikaa leikkauspöydällä

Lehdistötiedote   •   Huhti 20, 2016 11:44 EEST

Tuore laaja tutkimus osoittaa, että Medtronicin käyttämä ”jäädytysteknologia” on turvallinen ja tehokas keino sydämen eteisvärinän hoitoon. Vaihtoehtoonsa verrattuna tämä hoitokeino vaatii vähemmän aikaa leikkauspöydällä, mistä hyötyvät luonnollisesti niin potilaat kuin sairaalatkin.

Väestön ikääntyessä ja potilaiden määrän kasvaessa tarvitaan yhä enemmän pitkälle kehitettyjä teknologiamuotoja, jotka ovat turvallisia ja optimoivat leikkaukseen käytettävää aikaa.

Eteisvärinä, jota kutsutaan myös flimmeriksi, tarkoittaa sydämen eteisissä tapahtuvaa rytmihäiriötä. Eteisvärinässä sydämen rytmi häiriintyy, mikä ilmenee epäsäännöllisenä, tyypillisesti liian tiheänä rytminä. Eteisvärinä on maailman yleisin sydämen rytmihäiriö - mutta myös hoitamattomin. Yli 33,5 miljoonaa ihmistä ympäri maailman elää sairauden kanssa. Eteisvärinää voi esiintyä kaikilla, mutta erityisesti ikääntyminen altistaa sille.

Medtronicin ”jäädytysteknologia” (Arctic Front Advance Cryoballoon Ablation System) on toimenpide, jossa haitallisia soluja jäädytetään jääpallon avulla ja estetään sellaiset sähköiset signaalit, jotka saavat sydämen lyömään epäsäännöllisesti. Toimenpide voidaan suorittaa paljon nopeammin verrattuna vaihtoehtoon, jossa rytmihäiriöitä aiheuttavaa, sydänkudoksen haitallista osaa poltetaan kohta kohdalta.

Lue lisää niinkutsutusta Fire & Ice -tutkimuksesta liitteenä olevasta englanninkielisestä lehdistötiedotteesta. Tulokset esiteltiin vastikään lääketieteellisessä New England Journal of Medicine -lehdessä ja ACC:n vuosittaisessa kongressissa Yhdysvalloissa (The American College of Cardiology’s 65th Annual Scientific Sessions).

Vuonna 1949 lääkealan korjausyhtiöksi perustettu yhtiömme kuuluu nyt maailman suurimpiin lääkealan tekniikan, palvelujen ja ratkaisujen yhtiöihin, jonka palveluksessa on kaikkialla maailmassa yli 85 000 ihmistä palvelemassa lääkäreitä, sairaaloita ja potilaita yli 160 maassa. Lisätietoja osoitteesta ­www.Medtronic.fi.