Broman Group Oy:n konsernitulos ja tase.

Tiedosto -

Broman Group Oy:n konsernitulos ja tase.

go to media item
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
Tiedoston tallennusmuoto:
.pdf
Lataa

Aiheet

  • Harrastukset

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Broman Group -konserni kasvaa, kannattaa ja keskittyy asiakkaisiinsa

    Broman Group Oy:n kulunut tilikausi oli jälleen menestyksellinen. Yritys teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Hyvän taloudellisen tuloksen lisäksi yritys valittiin Vuoden Perheyritykseksi. Konserni työllisti yli 100 uutta henkilöä pysyviin kokoaikaisiin työsuhteisiin. Broman Group laajenee voimakkaasti ja henkilökunnan määrä kasvaa tänä vuonna lähes 200 uudella työntekijällä.