Tiedote -
NCC toteuttaa asuntoja ICECAPITAL Housing Fund III ky:lle
NCC ja ICECAPITAL Housing Fund III ovat allekirjoittaneet sopimukset yhteensä 123 vapaarahoitteisen vuokra-asunnon rakentamisesta Vantaan Kaivokselaan ja Hämeenlinnakeskukseen.
Aiemmin marraskuussa NCC ja ICECAPITAL sopivat 67 asunnon rakentamisesta Keravalle ja Hollolaan. Tehtyjen sopimusten myötä NCC:llä on rakenteilla ICECAPITL Housing Fund III:lle yhteensä 190 asuntoa, arvoltaan yhteensä noin 37 MEUR (320 MSEK). Kohteiden rakentaminen alkaa heti ja ne valmistuvat vuosien 2013 ja 2014 aikana.
ICECAPITAL REAMin toimitusjohtaja Wisa Majamaa toteaa, että NCC:n kanssa tehdyt sopimukset toteuttavat ICECAPITALin kolmannen Suomeen perustaman, asuntoihin sijoittavan kiinteistöpääomarahaston strategian mukaista sijoituspolitiikkaa. ICECAPITAL Housing Fund III:n sijoittajina on 23 suomalaista instituutiota ja sijoitusyhtiötä. Sen kokonaissijoituskapasiteetti
on noin 400 miljoonaa euroa ja sen sijoituskausi jatkuu kesään 2015 saakka.
– Nämä sopimukset mahdollistavat uusien asuntoalueiden nopean käynnistymisen ja toteuttavat näin hyvää ja kestävää asuntopolitiikkaa. Esimerkiksi Hämeenlinnakeskuksen ensimmäisten vapaarahoitteisten omistusasuntojen myynti on alkanut hyvin, ja nyt käynnistyvä vapaarahoitteinen
vuokratalo täydentää asuntotarjontaa alueella, kommentoi NCC Asumisen maajohtaja Juha Korkiamäki.
Lisätietoja:
Kiinteistökehitysjohtaja Markus Pitkänen, puh. 010 507 5267
Aiheet
- Rakentaminen, kiinteistö
Kategoriat
- icecapital
- vapaarahoitteinen
- asuntotarjonta
- omistusasunto
- vuokra-asunnot
- kaivoksela
- hämeenlinna
- vantaa
NCC on yksi pohjoismaiden johtavista rakennus- ja kiinteistökehitysyrityksistä. Sen vuosittainen liikevaihto on n. 5,8 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 17 500. NCC-yhtiöitä Suomessa ovat NCC Rakennus Oy, NCC Asuminen, NCC Property Development Oy ja NCC Roads Oy. NCC-yhtiöiden vuotuinen liikevaihto Suomessa on yli 900 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 2700. www.ncc.fi