Ohita

Blogikirjoitus -

Elämää Nestléllä: Kisahaaste toi liikunnan sykettä turkulaisille

Nestlén Turun lastenruokatehtaan työntekijöitä on nähty viime aikoina reippailemassa oikein urakalla, sillä moni kaipasi elämäänsä uutta, liikunnallista sykettä. Mistä on kysymys?

Nestléllä on muodostunut perinteeksi järjestää syksyisin henkilöstön terveysviikko osana laajempaa tavoitetta edistää terveyttä ja hyvinvointia.

Pohjoismaiden Nestlé haastoi viime vuonna työntekijänsä Nordic 4EverFit -kilpailuun, jossa 475 yrityksen työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kilpailivat terveellisten elämäntapojen toteuttamisessa. Yhteispohjoismainen haaste ei kuitenkaan riittänyt meille Turun tehtaan työntekijöille, vaan päätimme kisasta innostuneena järjestää talvella oman leikkimielisen Sykettä Elämään! -elämäntapakilpailun.

Palkintoja terveellisestä elämästä

Sykettä Elämään!oli kahdeksan viikkoa kestänyt joukkuekilpailu, jossa sai pisteitä noudattamalla terveellisiä elintapoja. Kilpailijat raportoivat päivittäin tietoja liittyen omaan ruokavalioon, liikuntasuorituksiin sekä unen määrään ja laatuun. Esimerkillinen suositusten noudattaminen kartutti pisteitä omalle joukkueelle.

Tehtaan työntekijöistä saatiin kasaan kymmenen 3-5 hengen joukkuetta, yhteensä 34 kilpailijaa. Kahdeksan viikon kisarutistuksen jälkeen kolme eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta saivat palkinnoksi hemmottelupäivän kylpylässä. Lisäksi jokaisella kilpailuviikolla järjestettiin erillinen viikkokilpailu, joissa jaettiin pienempinä palkintoina muun muassa pyyhkeitä, lahjakortteja ja urheiluvälineitä.

Kunnon kesäloma

Kisavauhtiin päästyämme emme malttaneet jäädä kesäksikään loikoilemaan lepotuoleihimme, vaan kaipasimme jälleen jotain haastetta. Siksi ideoimme lomakaudelle koko kesän kestävän liikuntatempauksen, Sykettä kesään!, jonka tarkoituksena oli kannustaa kaikki monipuoliseen kesäliikuntaan oman hyvinvoinnin parantamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Kilpailuun osallistuvat laskivat kesäkuukausien aikana liikuntasuorituksiin käytettyjä minuutteja, ja elokuun lopussa sporttisimmilla oli kasassa jo yli 7 000 minuuttia. Elokuun loppuun mennessä kolme eniten liikuntaminuutteja kerännyttä palkittiin aktiivisuusrannekkeilla. Kisasuorituksiin sai kirjata mihin tahansa urheilulajiin käytetyn ajan, joten kaikki halukkaat pystyivät helposti lähtemään mukaan mittelöön. Kilpailuun kirjattiinkin liikuntasuorituksia monipuolisesti eri lajeista kahvakuulailusta joogaan ja soudusta triathloniin.

Innostus leviää

Kun Nordic 4EverFit –kilpailu alkoi jälleen syyskuun alussa, osallistujamäärä Turussa oli tuplaantunut viime vuodesta. Tämänvuotisessa haasteessa kilpailijat ovat saaneet valita itselleen teeman, johon haluaa erityisesti panostaa. Vaihtoehtoina ovat henkinen kestävyys, perheen ja työn tasapaino sekä elämäntyylin hallinta.

Hyvinvoinnin edistäminen ei ole Turussa silti ainoastaan kisahaasteiden varassa, vaan työntekijöitä kannustetaan ympäri vuoden liikkumaan monipuolisesti ja huolehtimaan terveydestään. Kesän aikana järjestettiin lisäksi kolme työntekijöiden yhteislenkkiä Ruissalon luonnonkauniissa maastossa, joiden tarkoituksena oli saada annos saariston raikasta ulkoilmaa ja taas hieman sykettä elämään.

Reippaita syyspäiviä!

toivottaa
Sanna Koskimäki
Vientiasiantuntija

Elämää Nestléllä -blogikirjoitukset kertovat nestléläisten työstä Suomessa - niin työpäivien arjesta kuin myös huippuhetkistä. Blogikirjoituksia voit lukea Suomen Nestlén Mynewsdesk-uutishuoneessa osoitteessa:www.mynewsdesk.com/fi/nestle-nordicTyön arkea Nestléllä voit seurata myös mm. Instagramissa seuraamalla hashtagia #Nestlecrew

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.