Ohita
Elämää Nestléllä: Pääkonttorilta kuuluu haukahduksia

Blogikirjoitus -

Elämää Nestléllä: Pääkonttorilta kuuluu haukahduksia

Syksyisin vietetään viikkoa eläinten kunniaksi, mutta Suomen Nestléllä on eläinten viikko ympäri vuoden. Koirat ovat nimittäin tervetulleita mukaan töihin Suomen Nestlén pääkonttorille, jossa he ovat osa toimiston arkea.

Nestlén Purina on yksi maailman luotetuimmista eläinruokamerkeistä, ja tuoteryhmän parissa työskentelevien maailma pyörii lähes kokonaan lemmikkien ympärillä. Siksi Purina kannustaa maailmanlaajuisesti tekemään työpaikoista eläinystävällisiä, ja viime maaliskuusta lähtien Suomen Nestlén pääkonttorilta Keilaniemestä onkin kuulunut hilpeitä haukahduksia ja uneliasta tuhinaa.

Tällä hetkellä toimistokoiria on yhteensä kymmenen, joista Purinan työntekijöiden koiria kuusi ja muiden nestléläisten koiria neljä. Omat vehnäterrierini Epeli ja Orla ovat yleensä mukana töissä pari kertaa viikossa riippuen työpäivän ohjelmasta ja palavereiden määrästä. Tavallisesti aamuisin he tulevat kotona eteiseen odottamaan, josko olisi heidänkin työpäivä.

Jotta lemmikit eivät haittaa työpaikan eläinallergikkoja, on vain osa toimistosta sallittu koirille. Koirien liikkumista rajataan tarvittaessa porteilla, jotta leikit eivät ylly liian rajuiksi ja kaikki pystyvät keskittymään töihinsä. Useimmat koirat kuitenkin käyttävät tavallisesti suuren osan päivästään omistajansa jaloissa nukkumiseen ja makoiluun.

Työnantajan järjestämä mahdollisuus ottaa lemmikit mukaan töihin helpottaa monien työntekijöiden arjen ja työelämän yhteensovittamista. Lemmikkien ei tarvitse odotella omistajaansa kotona pitkää päivää, ja omistaja voi keskittyä huolehtimatta työntekoon, kun lemmikki loikoilee jaloissa.

Käyn lenkittämässä koiriani yleensä lounastauon jälkeen ja saan usein seurakseni myös koirattomia ihmisiä. Nestlé haluaa edistää työntekijöidensä hyvinvointia, ja toimistokoirat toimivat tämän tavoitteen kannustajina. Pieni päivälenkki antaa tassuille liikettä ja tehoa työntekoon, mutta ilman koiraa harva tulee lähteneeksi ulkoilemaan.

Muutoinkin lemmikit antavat koko pääkonttorin työntekijöille mahdollisuuden tuulettaa ajatuksiaan työpäivän lomassa, sillä rapsutteluhetki ja iloisesti heiluva häntä saavat työhuolet katoamaan takuuvarmasti. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa onkin saatu näyttöä, kuinka koirien läsnäolo vähentää stressiä, lisää ihmisten sosiaalista kanssakäymistä ja parantaa ihmisten terveyttä.

Jokavuotista eläinten viikkoa vietetään jälleen 4.-10.10. eläinten kunniaksi ja tänä vuonna erityisteemana on koirat. Eläinten viikko on suomalainen keksintö, jota on vietetty jo vuodesta 1959 alkaen Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY ry) aloitteesta. Viikko alkaa Maailman eläinten päivästä sekä eläinten suojeluspyhimyksen Fransiskus Assisilaisen muistopäivästä 4.10., joita on vietetty ympäri maailman jo vuodesta 1931.

Terveisin
Kristiina Kalsta, Tuoteryhmän kehityspäällikkö

Elämää Nestléllä -blogikirjoitukset kertovat nestléläisten työstä Suomessa - niin työpäivien arjesta kuin myös huippuhetkistä. Blogikirjoituksia voit lukea Suomen Nestlén Mynewsdesk-uutishuoneessa osoitteessa:www.mynewsdesk.com/fi/nestle-nordicTyön arkea Nestléllä voit seurata myös mm. Instagramissa seuraamalla hashtagia #Nestlecrew

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.