Ohita

Uutisarkisto

  • Kahvinrakastajan paras joululahja

    Kapselikahvikoneet ovat muuttaneet kahvinkulutustottumuksiamme. Nyt kotona voi valmistaa yhtä monia ja yhtä hyviä kahvijuomia kuin kahvilassa. Erikoiskahvien lisäksi Dolce Gusto -valikoimaan kuuluu erityisesti pohjoismaiseen kahvimakuun suunniteltuja mustia kahveja. Dolce Gusto -kahvit maistuvat myös kahvidrinkeissä.

  • Kahvinrakastajan paras joululahja

    Kapselikahvikoneet ovat muuttaneet kahvinkulutustottumuksiamme. Nyt kotona voi valmistaa yhtä monia ja yhtä hyviä kahvijuomia kuin kahvilassa. Erikoiskahvien lisäksi Dolce Gusto -valikoimaan kuuluu erityisesti pohjoismaiseen kahvimakuun suunniteltuja mustia kahveja. Dolce Gusto -kahvit maistuvat myös kahvidrinkeissä.

  • Lisää laktoosittomia tuotteita suomalaisten rakastamaan Aino-jäätelöperheeseen

    Suomen Nestlén Turengissa valmistaman Aino-jäätelöperheen laktoosittomien tuotteiden valikoima kasvaa syksyllä kahdella maulla, kun viime vuonna lanseerattu ja huikean suosion saanut Aino Kermainen karamelli sekä muutaman vuoden takainen klassinen marjamaku Aino Metsämansikka muuttuvat laktoosittomiksi.

  • Stockholm Industry Water Award 2011

    Crediting Nestlé’s leadership, performance, and efforts to improve the water management in its supply chain, the Stockholm Industry Water Award will be presented to Mr Brabeck-Letmathe at a ceremony on Wednesday, August 24.

  • Afrikan sarvi – katastrofi, jossa meidän kaikkien apua tarvitaan

    Afrikan sarvi – katastrofi, jossa meidän kaikkien apua tarvitaan Afrikan sarvea vaivaa pahin kuivuus yli 60 vuoteen. Katastrofi koskettaa niin aikuisia kuin lapsiakin ja vaatii meidän kaikkien apua. Kaikki avustukset olivatpa ne pieniä tai suuria ovat tarpeen ja ovat osoitus siitä, että emme käännä selkäämme Afrikalle.

  • Pohjoismainen tutkimus: Kahvin laadulta vaaditaan paljon myös kesälomalla

    NESCAFÉ Dolce Guston teettämän pohjoismaisen tutkimuksen mukaan puolet Pohjoismaissa asuvista juo enemmän kahvia lomalla kuin arkena. Puolet suomalaisista vaatii lomaillessaan kahviltaan parempaa laatua. Suomalaisista 17 prosenttia vastasi myös, että kesälomalla on erityisen tärkeää pitää erilaisia kahveja vierasvarana.

Näytä lisää