Vihaiset linnut pyrähtävät jäätelökioskille
Pingviini Jäätelökioskit tarjoilevat nyt Angry Birds -jäätelöannoksia elokuun loppupuolelle saakka.
Pingviini Jäätelökioskit tarjoilevat nyt Angry Birds -jäätelöannoksia elokuun loppupuolelle saakka.
Nestlé on julkaissut suunnitelman, jonka tähtää nuorisotyöllisyyden parantamiseen tulevien kolmen vuoden aikana. Toimenpiteet koskettavat vähintään 20 000 nuorta eri puolilla Eurooppaa.
Suomen Nestlén TNS Gallupilla teettämä kysely kertoo, millaisia jäätelöihmisiä suomalaiset ovat ja mitkä ovat suosituimmat tavat syödä jäätelöä.
Belgialainen Dirk Janssens voitti viime vuoden lopussa Euroopan laajuisen, avoimen NESCAFÉ Dolce Gusto EuroDesign Contest -suunnittelukilpailun. Nyt Janssensin luomalla ulkoasulla varustettua kapselikahvikonetta on valmistettu rajoitettu erä, joka tulee myyntiin myös Suomessa.
Nespresso tuo täyteläiset vaniljan, tumman suklaan ja kinuskin makuiset kahvit nyt pysyvästi Grand Cru -kahvivalikoimaansa. Makukahvit ovat jo hurmanneet kahvinystävät ympäri maailman rajoitetun ajan saatavilla olevina Limited Edition -kahvimakuina. Nyt, kuluttajien toiveesta, Nespresso ottaa tämän upean kolmikon pysyvästi osaksi Grand Cru -kahvivalikoimaansa.
Nespresso uudisti Suomen toimistonsa – tuloksena on ainutlaatuinen tila, jossa yhdistyvät viihtyisä kodikkuus ja vaikuttava, moderni design. Uniikki toimisto on sisustusarkkitehtikaksikko Mikko Vesasen ja Anna Katriina Tillin upea taidonnäyte, jonka inspiraationa toimi täydellinen kahvinautinto.
Jäätelöautot ovat huhtikuussa siirtyneet kesäaikatauluihin. Jäätelöautot palvelevat jäätelönystäviä elokuun puoliväliin asti Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, osassa Kainuuta ja osassa Etelä-Savoa. Viimeiset jäätelöautojen reitit ajetaan 18.8.2013.
Nestlén ja General Millsin yhteisesti omistama yritys, Cereal Partners Worldwide (CPW), on teettänyt laajan kyselytutkimuksen 16–70 -vuotiaiden suomalaisten aamiaistottumuksista. Sen mukaan 67 % suomalaisista syö muroja tai mysliä ja useampi kuin joka neljäs (27 %) syö niitä joka viikko. Tutkimukseen vastasi yli tuhat suomalaiskuluttajaa viime marraskuussa.
Nestlé on noussut maailman kymmenen hyvämaineisimman yrityksen joukkoon kansainvälisessä Global RepTrakTM 100 -tutkimuksessa.Tänä vuonna Nestlé sijoittui ensimmäisen kerran kymmenen parhaan joukkoon. Yritys paransi sijoitustaan kolme sijaa viime vuoteen verrattuna ja oli kuluvana vuonna parhaiten sijoittunut elintarvikeyritys.
Nestlé-konserni on julkaissut vuoden 2012 yhteiskuntavastuuraportissaan tulevaisuuteen suuntaavat sitoumuksensa, jotka yhtiö pyrkii täyttämään viimeistään vuoteen 2020 mennessä. Raportin verkkoversio on nyt julkaistu konsernin nettisivuilla.
Seinäjokelaisen Nanna Rintalan ateriakokonaisuus valloitti tuomariston monipuolisuudella ja herkullisuudellaan. Kilpailun jaetulle kakkossijalle valittiin Iskä kokkaa -blogia julkaisevan Ilkka Pirhosen ruokaisa Currylammas sekä Hellan ja viinilasin välissä -blogin Johanna Koskirannan kehittämä viettelevä Tummien makujen jäätelö.
Suomen Nestlén kevään 2013 jäätelöuutuuksissa yhdistyvät uudenlaiset oivallukset ja rakastetut klassikkomaut.