Ohita
Yritysvastuuraportti: Nestlé on sitoutunut edistämään terveellisempää tulevaisuutta

Tiedote -

Yritysvastuuraportti: Nestlé on sitoutunut edistämään terveellisempää tulevaisuutta

Nestlé on julkaissut vuoden 2017 yritysvastuuraporttinsa. Raportin mukaan yhtiö on saavuttanut onnistuneesti useita määrittelemiään yritysvastuutavoitteita. Näitä ovat muun muassa lasten kannustaminen elämään terveellisempää elämää ja ympäristökuormituksen pienentäminen.

- Tämä työ alkaa nuorista. Vuonna 2017 olemme tehostaneet lasten hyvinvointia edistäviä ohjelmiamme, jotka auttavat lasten vanhempia ja huoltajia terveellisemmän lapsuuden rakentamisessa, toteavat Nestlén hallituksen puheenjohtaja Paul Bulcke ja toimitusjohtaja Mark Schneider raportissa.

Vuoden 2017 aikana Nestlé on tuonut markkinoille yli tuhat terveellisempää tuotetta. Yhtiö on myös luonut reilut 41 000 työ- ja harjoittelupaikkaa nuorisotyöllisyysohjelmansa kautta.

Suomessa Nestlé julkisti äskettäin päätöksen, jonka myötä liikkumaan kannustavat Nestlé For Healthier Kids -iltapäiväkerhot jatkavat toimintaansa seuraavan kolmen vuoden ajan. Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma tarjoaa vuosittain ilmaisia, liikunnallisia iltapäiväkerhoja 20 paikkakunnalla Helsingistä Tornioon. Lapset saavat myös tietoa terveellisestä ruokavaliosta UKK-instituutin materiaaleista.

Kasvihuonekaasupäästöjä vähennetty

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Nestlé on onnistunut vähentämään kasvihuonepäästöjään yli 30 prosenttia.[1] Myös veden käsittelylle asetettu tavoite vähentää ympäristökuormitusta on saavutettu. Nestlén kaikkien tuotantolaitosten tiukennettu vesienkäsittelyohjelma on otettu käyttöön.[2]

Maailman, markkinoiden ja kuluttajien odotusten nopeassa muutoksessa yhtiö on sitoutunut jaetun yhteisen arvon luomiseen (creating shared value). Se tarkoittaa, että yhtiö luo arvoa osakkeenomistajien lisäksi myös yhteiskunnalle.

Nestlén pitkän aikavälin tavoitteina on edesauttaa 50 miljoonaa lasta elämään terveempää elämää ja parantaa 30 miljoonan ihmisen toimeentuloa yhteisöissä, jotka liittyvät Nestlén liiketoimintaan. Lisäksi Nestlén tavoitteena on, ettei sen toiminnasta aiheudu lainkaan ympäristövaikutuksia vuoteen 2030 mennessä. Näillä pitkän aikavälin sitoumuksilla Nestlé tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita 2030.

Tänä vuonna Nestlé jatkaa vuodelle 2020 määrittämiensä vastuullisuustavoitteiden täyttämistä. Vastuullisuussitoumukset sekä katsaus vuoden 2017 edistysaskeliin on koottu Nestlé in society – Creating Shared Value and meeting our commitments -raporttiin. Raportti kattaa yhtiön toiminnan vaikutuksen yksilöihin, perheisiin, yhteisöihin ja ympäristöön.

Lisätietoa Nestlén kansainvälisiltä sivuilta: https://www.nestle.com/media/news/2017-nestle-in-society-report

[1] Raportin sivu 52

[2] Raportin sivu 83

Aiheet


Nestléstä

Nestle on maailman suurin elintarvikeyritys. Nestlé käyttää tutkimukseen- ja tuotekehitykseen 1,5 miljardia euroa vuodessa eli enemmän kuin mikään muu alan yritys. Nestlé toimii 191 maassa ja meillä on 328 000 työntekijää.

Nestlén tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja edistää terveellisempää tulevaisuutta. Tarjoamme laajan valikoiman tuotteita ihmisille ja eläimille jokaiseen elämäntilanteeseen.Valikoimaamme kuuluu yli 2000 tuotemerkkiä. Niistä osa on maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten Nescafe, Nespresso, Nestlé vauvanruoka, Cheerios, KitKat ja Purina-eläinruoka ja osa paikallisia suosikkituotteita kuten Piltti-tuotteet Suomessa.

Nestlén toimintaa ohjaa ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointistrategia. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsin Veveyssä, jossa Nestlé perustettiin 150 vuotta sitten. Suomen Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat Piltti ja Nestlé Bona -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.