Nestlé konsernin vuositulos: 4,2 prosenttia orgaanista kasvua
Nestlé konsernin orgaaninen kasvu oli viime vuonna 4,2 prosenttia. Liikevaihtoa kertyi noin 80 miljardia euroa (88,8 miljardia Sveitsin frangia).
Nestlé konsernin orgaaninen kasvu oli viime vuonna 4,2 prosenttia. Liikevaihtoa kertyi noin 80 miljardia euroa (88,8 miljardia Sveitsin frangia).
KitKat on ensimmäinen globaali suklaabrändi, jonka valmistuksessa käytetään vain sertifioitua, vastuullista kaakaota. Kaakao hankitaan Nestlé Cocoa Plan -vastuullisuusohjelman kautta. Ohjelman tavoitteena on parantaa viljelijäyhteisöjen elintasoa ja tuottaa entistä parempilaatuista kaakaota.
Aino Mangon Lumo -jogurttikermajäätelö valittiin vuoden 2015 parhaaksi herkuksi Iltalehden järjestämässä Kultainen Pippuri -elintarvikekilpailussa. Voittajaksi yltänyt Aino Mangon Lumo sai kiitosta erityisesti raikkaasta maustaan.
Nestlé menestyi hyvin vuoden 2016 Access to Nutrition -indeksissä (ATNI), joka arvioi elintarvikealan yritysten toimintaa.
Kokonaisvertailussa ATNI arvioi Nestlén maailman toiseksi parhaaksi elintarvikealan yritykseksi. Sijoitus parani aikaisemmasta, vuoden 2013 kolmannesta sijasta.
Vuoden 2016 Access to Nutrition -indeksi listasi maailman 22 suurinta elintarvikealan yritystä niiden ravitsem
Nestlén tutkimusryhmä pyrkii 700 suklaapatukan avulla säästämään tuhansia kiloja pakkausmateriaaleja vuosittain. Tavoitteena on saada elintarvikkeiden valmistajat välttämään ylipakkaamista keräämällä tarkempaa tietoa elintarvikkeiden säilyvyyttä heikentävistä tekijöistä. Nestlén tutkimusryhmä tarkastelee, kuinka suklaata voi pakata mahdollisimman kevyesti ilman, että tuotteen laatu heikkenee.
Vanhemmuus tuottaa suorituspaineita joka toiselle pikkulapsen vanhemmalle. Tutkimuksen mukaan vanhempien jaksamista auttaa eniten vertaistuki muilta vanhemmilta. Arjen kiirettä helpottaa valmiiden lastenruokien käyttö.
Nestlé-konsernin liikevaihto vuoden 2015 ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana oli noin 59,9 miljardia euroa (64,9 miljardia Sveitsin frangia). Liikevaihdon lisäyksestä 4,2 % oli orgaanista kasvua ja 2 % volyymikasvua. Orgaanisesta kasvusta 6,8 % tuli kehittyviltä talousalueilta ja 2,2 % teollisuusmaista.
Vuodelle 2015 ennakoidaan 4,5 %:n orgaanista kasvua. Koko vuonna katteen ja osakekohtais
Nestlé on laajentanut valikoimaansa gluteenittomiin tuotteisiin tuomalla markkinoille gluteenittomat maissihiutaleet. Maailman suurimpana elintarvikealan yrityksenä Nestlé haluaa tarjota kaikenlaisiin ruokavalioihin sopivia kohtuuhintaisia tuotteita.
MAGGI tuo marraskuussa Suomen markkinoille nestemäiset MAGGI Organic Fond -luomufondit. Niistä on saatavana kolme täyteläistä makua: liha, kana ja kasvis. Luomuraaka-aineita sisältävät uutuudet saavat makunsa lihaliemestä ja kasviksista. Lisäksi tuotteet ovat gluteenittomia ja laktoosittomia.
Miksi ihmiset usein syövät enemmän kuin olisi tarpeen? Vastausta tähän kysymykseen on etsitty Nestlén tuoreessa tutkimuksessa. Tutkimustulosten mukaan aivojen tiedostamattomat toiminnot ovat keskeisessä roolissa, kun valitaan annoskokoa. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa, miten ihmiset arvioivat annoskoon sopivaksi.
Nestlén aamiaismurojen valmistaja Cereal Partners Worldwide (CPW) on käynnistänyt #HandsOn-nimisen kampanjan, jonka tavoitteena on levittää tietoisuutta rintasyövästä ja kannustaa naisia tarkastamaan rintansa kuukausittain.
Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksin mukaan Nestlé on yksi maailman vastuullisimmistsa elintarvikealan yrityksistä. Ympäristön kannalta Nestlé arvioitiin elintarvikealan vastuullisimmaksi yritykseksi. Nestlé sai erinomaisen tuloksen myös indeksin arviosta eri elintarvikealan yritysten vaikutuksesta ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.