Ohita
Apteekkari Taru Pietiläinen elää unelmaansa

Uutinen -

Apteekkari Taru Pietiläinen elää unelmaansa

”Elän unelmaani.” Näin sanoo apteekkari Taru Pietiläinen, joka tunnustaa apteekin olevan hänelle intohimo ja harrastus. Tämän myös aistii Launeen apteekissa.

– Ennen Lahteen tuloani olin tavoitellut omaa apteekkia aktiivisesti viiden vuoden ajan. Mutta vaikka asumme Helsingissä, en hakenut apteekkia pääkaupunkiseudulta.

– Lahti on mukava kaupunki. Täällä on huomattavasti leppoisampaa kuin Helsingissä, ja tänne oli helppo tulla. Etelä-Suomen Sanomissakin on kiinnitetty huomiota siihen, että Päijät-Hämeen apteekkilupia haetaan pääkaupunkiseutua enemmän, Lahden 6. apteekin eli Launeen apteekin apteekkari Taru Pietiläinen kertoo.

– Helsingin pienet kivijalka-apteekit ovat taloudellisesti vaikeuksissa. Kalliit vuokrat muodostavat haasteen, eikä apteekki ole enää sellainen ”kultakaivos” kuin sen kerrotaan ennen olleen. Meidän euromme, joka jää viivan alle, muodostuu tänä päivänä eri tavalla. Eräänä tekijänä on viitehintajärjestelmä, joka ohjaa vaihtamaan lääkkeet edullisempiin.

Pietiläinen kertoo sopeutuneensa uuteen ympäristöön, jossa on toiminut maaliskuusta 2014 lähtien. Hän on myös alkanut pitää apteekkarin palstaa paikallisessa Omalähiö-ilmaisjakelulehdessä. Ensimmäisen kirjoituksen otsikkona oli "Iskikö flunssa?"

Virkeä talousalue

Lahdessa on 16 apteekkia, mikä vaikuttaa asukaslukuun verrattuna melkoiselta määrältä.

– Täällä on nyt noin 100 000 asukasta juuri tehtyjen kuntaliitosten jälkeen. Joidenkin mielestä apteekkeja voi ehkä olla liikaakin, mutta koen apteekin paikallisena palvelijana. Esimerkiksi Helsingissä apteekin tulee sijaita tietyllä alueella. Täällä sijainnin saa itse määritellä.

Pietiläisen apteekki sijaitsee K-Citymarket Launeen tiloissa, jonne edeltäjä-apteekkari sen aikoinaan on siirtänyt.

Päivittäistavarakauppa mainitaan usein apteekkien kilpailijana. Nyt toimitaan rinta rinnan.

– Meillä vallitsee harmoninen rinnakkaiselo. Marketin puolella on ravintolisiä, joita myös apteekissa myydään. Toisaalta meillä on koulutettu henkilökunta auttamassa ja neuvomassa asiakasta. Hintakilpailu vallitsee vapaan kaupan tuotteiden puolella, mutta lääkkeet ovat ympäri valtakuntaa samanhintaisia.

– Pienenä kaupunkiapteekkina olemme keskittyneet ravintolisissä vahvoihin brändeihin ja luotettaviin tavarantoimittajiin.

– Meillä on apteekissa kolme isoa tuoteryhmää. Särkylääkket ovat ylivoimaisesti kysytyimpiä. Sitten tulevat vitamiinit ja vatsanhoitovalmisteet, joista eniten kysytään maitohappobakteereja. Ne ovat tällä hetkellä kova sana, ja niitä myös tutkitaan paljon. Vitamiineista suosituin on D-vitamiini.

Itsepalveluhyllystössä silmä kiinnittyy Möller Kalanmaksaöljypulloon.

– Kalanmaksaöljy on säilyttänyt suosionsa kaikki nämä vuodet. Monet asiakkaat kertovat jo lapsena nauttineensa sitä, Pietiläinen kertoo.

Oma apteekki tähtäimessä

– Pian proviisoriksi valmistumiseni jälkeen haaveenani rupesi olemaan oma apteekki. Ja kun päämäärä oli kirkastunut, piti tehdä päätös, joka samalla oli koko perheen yhteinen.

– Harva proviisori saa kuitenkaan pelkällä proviisorin tutkinnolla oman apteekin. Hankkeen eteneminen vaati työtä ja jatko-opiskelua. Esimerkiksi proviisorin tutkintoa täydentävän koulutuksen suorittaminen työn ohella vei kaksi vuotta ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto ajallisesti reilun vuoden. Olin proviisorina Helsingissä yli 20 vuotta, joista viimeiset 11 vuotta Herttoniemessä, Megahertsin apteekissa, ennen apteekkariksi ryhtymistäni.

– Nykyisin ajan joka päivä Helsinkiin ja takaisin. Pää kestää, mutta fysiikka kyllä muistaa ajetut kilometrit. Minusta tuntuu, että olen hieman kangistunut näiden kahden vuoden aikana. Kroppa muistaa autossa vietetyn ajan. Nyt pitää ryhtyä liikkumaan!

– Apteekkilupia hakiessani mietin tarkkaan, mistä haen. Eivät ne mitään hakuammuntoja olleet. Myös Laune oli tietoinen valinta hakemusteni joukossa. Tunnin ajomatka oli minulle ehdoton limiitti.

Apteekissa aina ystävä

– Minulla on yli 20 vuoden mittainen apteekkiura takanani ja voin sanoa, että tänä päivänä apteekista tullaan hakemaan neuvoja yhä enemmän. Apteekissa eletään todeksi terveydenhuollon resurssien pienenemistä. Nykyään ihmisiä kotiutetaan sairaaloista aika raakileina ties minkälaisten haavojen kanssa ja sitten taas toisaalta he eivät saa lääkärinapua juuri silloin, kun he sitä tarvitsisivat. Yhteistyötä apteekin ja julkisen terveydenhuollon välillä pitäisikin tiivistää.

– Kun ihmisillä on vähän rahaa, he myös säästävät mielellään lääkärinkuluissa ja tulevat apteekkiin kyselemään. Se ei maksa mitään.

Kilpailu apteekkialallakin on kovaa. Miten se ilmenee?

– Leipä on meilläkin tietyllä tavalla aikaisempaa tiukemmassa. Sen olen konkreettisesti huomannut. Vaikka ovesta tulevien ihmisten määrä on saatu positiiviseen nousuun ja reseptejä on toimitettu vuosittain enemmän, tiukkaa on, kun lääkkeiden hinnatkin ovat laskeneet.

Mikä on oheistuotteiden osuus valikoimissa?

– Juuri tänään tilasin tukun lukulaseja. Olemme silti selkeästi perinteinen apteekki, joka myy ennen kaikkea lääkkeitä.

– Moni apteekki on perustanut niin sanotun palvelupisteen, jossa on esimerkiksi terveyden- tai sairaanhoitaja antamassa rokotuksia. Tällainen toiminta on kuitenkin luvanvaraista, eikä riitä, että laittaa oveen lapun, jossa kerrotaan palvelupisteen olemassaolosta. Meillä ei yksinkertaisesti olisi tilaakaan siihen, mutta varmasti tällainenkin on tulevaisuutta.

Asiakkaiden kannalta hyvää palvelua on myös lääkkeiden hävittämisen järjestäminen.

– Meillä on lääkejätteen vastaanottopiste. Vanhentuneita lääkkeitä ei missään tapauksessa saa panna roskiin eikä vessanpönttöön. Määrät, joita kerätään, ovat valtavia. Tämäkin on asiakkaalle maksutonta.

– Lääkkeen oikea ja turvallinen käyttö vaatii osaamista ja neuvontaa. Jokainen osaa lukea pakkauksesta käyttöohjeen, mutta kun siihen sisältyy paljon muutakin. Pitäisi tietää, mitä muuta lääkkeen kanssa voi tai ei voi nauttia sekä miten lääke reagoi muiden valmisteiden kanssa.

Vitamiinien ja hivenaineiden osuus on jo pitkään ollut nousussa

– Tänä päivänä ihmiset ovat valveutuneita ja kiinnostuneita omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Etenkin hyvin koulutetut naiset ovat asialla, mutta kyllä miehetkin syövät kiltisti purkista, jonka vaimo tuo kotiin.

Launeen apteekin valikoimiin kuuluvat resepti- ja itsehoitolääkkeet, apteekkikosmetiikka, ihonhoitotuotteet, vitamiinit, ravintovalmisteet ja sidetarvikkeet.

– Meillä on myös astma-, diabetes- ja sydänyhteyshenkilöt, joilta voi tilata ajan. He ovat kouluttautuneet ja perehtyneet asiaan. Heiltä saa erikoisneuvontaa.

– Elän unelmaani. On onni saada tehdä sitä, mitä on aina halunnut. Harrastan työntekoa, olisikohan tämä paras ilmaisu. Minulle työ on sekä harrastus että intohimo. Saan asiakaspalvelussa joka päivä uusia kontakteja. Ja olen valloittanut tämän tilan rätillä ja ämpärillä. Otin kirjaimellisesti paikan haltuun rätin ja ämpärin kanssa. Tästä on vähän kuittailtukin. Heti alkuun sain yhdeltä edustajalta vaaleanpunaisen ämpärin ja nipun rättejä, Taru Pietiläinen naurahtaa.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi