Ohita
Pakkaa herkulliset ateriankorvikepatukat kesäkassiin

Tiedote -

Pakkaa herkulliset ateriankorvikepatukat kesäkassiin

Pakkaa herkulliset ateriankorvikepatukat kesäkassiin

Kesän kynnyksellä haaveillaan kesälaitumista, aurinkoisista päivistä ja mukavasta yhdessäolosta. Monilla on myös mielessä pieni painonpudotus kesän alkuun tai jo saavutetun ihannepainon ylläpitäminen kesällä. Lähes 30 prosenttia Nutrilettin toteuttamaan TNS Gallupin kuluttajatutkimukseen* vastanneista onkin laihduttanut viimeisen puolen vuoden aikana. Nutrilettin uudet ateriankorvikepatukat auttavat painonpudotushaasteissa tai jo saavutetun ihannepainon säilyttämisessä.

Kesä vapauttaa arjen rutiineista, ja sen vuoksi esimerkiksi säännöllisestä ateriarytmistä voi olla haastavampaa pitää kiinni. Nutrilett-patukat ovat hyvä keino hallita päivittäistä energiansaantia, ja niitä on helppo pitää mukana vaikkapa käsilaukussa kesän yllättävissäkin menoissa. Tasaisesta ateriarytmistä on helpompi pitää kiinni, kun täysipainoinen ateriankorvikepatukka on käden ulottuvilla. Nutrilettin kuluttajatutkimuksen mukaan suosituin painonhallintatuote oli ateriankorvikepatukat (70 % painonhallintatuotteiden käyttäjistä).

Nutrilett-ateriankorvikepatukat ovat runsasproteiinisia ja runsaskuituisia ja ne sisältävät 12 vitamiinia sekä 11 kivennäisainetta. Tuttuina makuina ovat ihanan rouskuva Nutrilett Crunch bar -maissisuklaapatukka, pehmeäntäyteläinen Nutrilett Milk Chocolate & Creamy Caramel bar -maitosuklaalla kuorrutettu karamellipatukka (gluteeniton) sekä uusi trendikästä ja kesäisen makuista kookosta sisältävä Nutrilett Coconut & Chocolate bar -kookospatukka. Kahden aterian korvaaminen päivittäin Nutrilett-ateriankorvikkeella auttaa pudottamaan painoa vähäenergisen ruokavalion yhteydessä. Kun halutaan ylläpitää ja hallita painoa painonpudotuksen jälkeen, korvataan yksi ateria päivässä Nutrilett-ateriankorvikkeella.

 

* Tutkimukseen osallistui 1427 suomalaista kuluttajaa

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Orkla Health, aiemmin Axellus Oy, on Suomen johtava terveystuotteiden markkinoija ja alan vastuullinen kehittäjä. Tarjoamme helppokäyttöisiä ja terveyttä edistäviä tuotteita ja palveluita pohjoismaiseen ravitsemusosaamiseemme perustuen.



Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Liittyvä sisältö

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi