Orkla-konsernin vuosikertomus 2015 sisältää myös yritysvastuuosion

Tiedosto -

Orkla-konsernin vuosikertomus 2015 sisältää myös yritysvastuuosion

Orkla-konsernin tavoite on toteuttaa kannattavaa liiketoimintaa vastuullisesti. Orklan kestävän kehityksen strategiassa on neljä osa-aluetta, joissa yrityksellä on liiketoimintansa puitteissa mahdollisuus vaikuttaa myönteisellä tavalla. Nämä ovat ravitsemus ja terveys, tuoteturvallisuus, vastuulliset hankinnat ja ympäristö.
go to media item
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
Tiedoston tallennusmuoto:
.pdf
Lataa

Aiheet

  • Vähittäiskauppa

Kategoriat

  • csr

Liittyvä sisältö

  • ​Orkla-konserni julkaisi yritysvastuuraportin osana vuosikertomusta 2015

    Orkla-konsernin tavoite on toteuttaa kannattavaa liiketoimintaa vastuullisesti. Orklan kestävän kehityksen strategiassa on määritelty neljä osa-aluetta, joissa yrityksellä on liiketoimintansa puitteissa mahdollisuus vaikuttaa myönteisellä tavalla. Nämä ovat ravitsemus ja terveys, tuoteturvallisuus, vastuulliset hankinnat ja ympäristö.